Hae
Big mamas home

Kukkamekko ja hieman kuulumisia

Heipä hei. Kirjoitin vähän aiemmin siitä, miten mieleni on ollut aika musta viime aikoina. Olen miettinyt jopa, onko masennukseni uusinut. Mutta olen todennut oireideni sopivan edelleen paremmin ahdistukseen ja uupumukseen. Mutta nyt minulla on ollut pari oikeasti parempaa ja hyvää päivää. Yritän nauttia näistä paremmista päivistä parhaani mukaan ja niistä elämäni hyvistä puolista.

 

Tällä hetkellä minulla on ollut aivan järkyttävä ikävä lapsia, jotka viettävät syyslomaa toisessa kodissa. Siinä mielessä onni, että tässä on kädet täynnä tekemistä muuton kanssa. Lisäksi kuvataan Katrin kanssa tällä kertaa myös viikolla ja viikonloppuna on sekä muutto, että I love me-messut. Joten tässä riittää tekemistä. Vastapainona olen sitten iltaisin super väsynyt.

Kiviseinän edessä nainen, joka potkaisee ilmaa. Punainen kukkamekko hulmahtaa tuulessa. Kukkamekon päällä nahkatakki. Nainen seisoo kivitalon edessä. Hänellä on yllään pitkä, punainen kukkamekko ja nahkatakki.

 

Mekko / H&M

Nahkatakki / Zalando

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Annidiudiy saatu*

 

Nainen oikoo nahkatakkia paremmin päällään. Seisoo kivitalon edessä, mekko hulmuaa tuulessa. Kukkamekko ja nahkatakki naisvartalon päällä. Nainen hymyillee ja katsoo kameraan. Hiukset liikkuvat tuulessa. Naisella on päällä nahkatakki ja punainen kukkamekko.

Kukkamekko, joka ei esittelyjä kaipaa

Tässä asussa kaikki on ennalta nähtyä. Mikään vaatekappale ei ole sellainen, mikä ei olisi blogissa aikaisemmin ollut. Tämä kukkamekko ei edes esittelyjä kaipaa. DM:ni räjähtää aina kun tämä vilahtaa jossain. En kiellä etteikö blogissa olisi kiva esitellä niitä uusia kirppis- tai muita löytöjä, mutta totuus on, että arjessa käytän hyvin paljon niitä samoja vaatteita, kuin aina ennenkin. Olen myös laittanut viimeaikoina jonkin verran omiakin vaatteita eteenpäin kirppikselle. Tämä mekko ei ole kuitenkaan lähdössä myyntiin pitkään, pitkään aikaan, koska se on lemppareitani ja aktiivisessa käytössä.

Lähikuva naisesta, joka hymyilee. Korvissa käärmekorvakorut ja päällä nahkatakki. Nainen seisoo kylki kohti kameraa ja katsoo sivulle. Päällä nahkatakki ja taustalla vanha kivitalon seinä. Tuulessa liehuva helma ja jalat, joissa korkeakorkoiset nilkkurit.

Nämä kuvat ovat ihania! En voi muuta sanoa. Katrin kanssa on niin helppoa kuvata osittain siksi, että hän on perfektionisti, jolloin tietää että luvassa on paljon käyttökelpoista matskua. Katsotaa nyt esimerkiksi tätä viimeistä kuvaa, missä näkyy kengät ja helma. Aivan ihana.

Toki kuvaaminen on yhteistyötä. Minä en voi vain perseillä ja hölöttää kameran edessä, koska se on nähty millaisia kuvia silloin tulee. Esittelen niitä tasaisin väliajoin pilalle menneinä otoksina.

 

Nyt rupean itseasiassa valmistautumaan huomiseen kuvauspäivään Katrin kanssa. Tänään aion myös mennä ajoissa nukkumaan.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Liian lyhyt mekko?

Kauan etsitty vekkihame

Asu jonka inspiraationa toimi Pinterest

Papun neulemekko

Taas yksi kukkamekko ja nahkatakki

Liian lyhyt mekko?

Rakastan tätä Papun neulemekkoa. Esittelin sen teille jo aiemmin. Löysin sen kirppikseltä parilla kympillä ja se on ehdottomasti yksi parhaita löytöjäni.

Mutta kun kuvattiin Katrin kanssa näitä kuvia, minua alkoi jostain syystä hieman jännittää mekko päällä. Jostain syystä se tuntui todella lyhyeltä, vaikka minulla on kaappi puolillaan kutakuinkin saman mittaisia mekkoja. Mietin monta kertaa kävellessäni keskustan katuja, että katsovatko ihmiset minua nyt niin että siinä on naisparka pukenut päälleen villapaidan, mutta unohtanut housut. Ja pointtihan on se, että ei ketään kiinosta. Ihmisiä alkaa kiinnostaa vasta, kun olisin hillunut alasti siinä kadulla. Mekkoni pituudessa ei ollut mitään vikaa. Kaikki tuo oli omien korvieni välissä.

Papun musta A-linjainen neulemekko yhdistettynä maihareihin ja käsilaukkuun. Papun musta A-linjainen neulemekko yhdistettynä maihareihin ja käsilaukkuun.

Neulemekko / Papu (second hand)

Kengät / New Look

Laukku / H&M

Korvakorut / Huvituskoru saatu*

Pluskokoisella naisella päällään musta, poolokauluksinen mekko. Pluskokoisella naisella päällään musta, poolokauluksinen mekko.

Miettisinkö tätä, jos en olisi pluskokoinen?

Väitän, että tällä kertaa kyse liittyi ehkä siihen, että kyseessä oli neulemekko. Miellän neulemekot yleensä aika pitkiksi ja jostain syystä tämä lyhyt neulemekko triggeröi epävarmuuksiani. Siitäkin huolimatta, että käytän yleensä kaikkein mieluiten lyhyempiä mekkoja, jotka tuovat ne omat parhaat puoleni, eli sääret, paremmin esiin.

 

Seuraavaksi pohdin sitä, että miettisinkö tätä ollenkaan, jos en olisi pluskokoinen. Olen ollut aikoinaan hoikka ja silloin saatoin lähteä ulos pelkässä pitkässä t-paidassa, joka ulottui juuri ja juuri vesirajan yli. Eikä se tuntunut missään. Toki olin silloin yli kymmenen vuotta nuorempi ja aivot eivät ollee vielä kehittyneet kunnolla. Mutta en silloin, hoikkana miettinyt ollenkaan sitä, olisiko asuni helma liian lyhyt. Nyt pluskokoisena mietin sitä. Vaikka rakastan sääriäni ja ne ovat yksi parhaita puolia minussa, niin olen hieman epävarma reisistäni. Voinko antaa niiden vilkkua mekon helman alta?

Musta neulemekko ja satulan mallinen käsilaukku. Nainen nojaamassa aitaan. Päällään musta, pitkähihainen mekko.

Ja siis alunperin bogasin tämän asuidean Pinterestistä. Mallikuvassani malli on hoikka. Hänellä oli päällään saman kaltainen neulevaate, kuin tämä omani ja maiharit, joten ajattelin, että tuollainen look voisi toimia minullakin. Mutta jo silloin mietin sitä, että toimisiko se oikeasti pluskokoisen päällä.

Papun musta A-linjainen neulemekko yhdistettynä maihareihin ja käsilaukkuun. Mustat maihinnousukengät kultaisilla niiteillä ja soljilla.

Ja siis oikeasti, nämä kuvat on upeita. Katri sanoi, että minun pitää julkaista nämä heti kun saan kuvat käsiteltyä, koska hänenkin mielestään ne ovat upeita.

Joten, mitä jos jatkossakin yritetään pukeutua juuri niin kuin halutaan ja mietitään vähän vähemmän muiden mielipiteitä. Paitsi jos meinaat juoksennella alasti. Se on todennäköisesti vähän liikaa kanssa ihmisille, mutta noin muuten. Aion jatkossakin kulkea julkisesti näin sukkiksissa ja lyhyessä neulemekossa.

Kasvokuva naisesta. Naisella on yllä poolokauluksinen mekko ja korvakorut, joissa on kolme pinkkiä palloa. Pinkin värinen korvakoru, jossa on kolme samankokoista palloa allekkain.

Loppuun vielä sananen tämän yksinkertaisen mekon asustamisesta. Mekko on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis ja hyvä pohja näyttävämmille asusteille. Kuten kultakoristeisille maihareille ja näille Huvituskorulta saatuihin pinkkeihin Kupliinoihin. Huomaan olevani yhä enemmän kaiken kimaltavan perään ja nämä glitterkorvikset ovat ihanat. Nämä ovat myös sellaiset, joita tyttäreni tulevat todennäköisesti vaatimaan jossain vaiheessa lainaan. Tällaisessä yksinkertaisessa asussa ne pääsevät myös todella kivasti esille.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sininen kauluspaita

Kerrospukeutuminen – Neuletta neuleen päälle

Pörrötakki

Oispa jo kunnolla kevät

Vaaleanpunaista kevään kunniaksi