Hae
Big mamas home

Talvipäivän asukuvia

Heipä hei. Mitä teille kuuluu? Täällä valmistaudutaan kovaa vauhtia jouluun. Me ei tosiaan vietetä joulua kotona, joten sen isompaa ruuanlaittoa meillä ei ole ollut listalla. Mutta me ollaan kuitenkin leivottu ja koristeltu pipareita, leivottu torttuja ja keitetty toffeeta, paketoitu paketteja ja katsottu jouluelokuvia. Viimeiset päivät kuopus on myös ollut jo kotona lomalla, joten ollaan pelattu melkoisesti lautapelejä, jotka ovat hänen lemppareitaan. Tekemistä on siis piisannut. Huomenna myös esikoinen on viimein lomalla, joten ajateltiin ottaa ihan rennosti kotosalla.

Takki / H&M

Neule / H&M

Farkut / H&M

Pipo / H&M

Huivi / H&M

Laukku / New Look

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Maanantaimalli (itse suunniteltu)

Asukuvia on ollut viimeaikoina tarjolla vähän vähänlaisesti. Ikävä kyllä emme ole päässeet Katrin kanssa juurikaan kuvaamaan, vaikka toiveissa on ollut. Tässä on ollut sääolosuhteita, sairastumisia ja sun muita pieniä vastoinkäymisiä. Mutta niillehän ei mahda mitään ja ensi vuoden puolella, meillä on tavoitteena ottaa kuvaushommat taas haltuun.

Kuvissa näkyvät hetket ovat olleet viimeisiä, kun nuo tummat farkut ovat mahtuneet mukavasti jalkaani. Kuten aiemminkin, kaikki vatsan kohdalta kireät vaatteet alkoivat ahdistaa melko nopeasti.

Elämme taas sitä aikaa, kun hautaudun kaikkiin pehmeisiin neuleisiini. Onneksi olen melko löysien neuleiden ystävä, joten ne menevät taatusti tämän talven ajan. Kuten esimerkiksi kuvissa näkyvä lämpöinen neuletakki. Mutenkaan talvivaatteita tässä tuskin tarvitsee ostaa.

Minulle pukeutuminen ja itsensä ilmaisu sillä tavoin on tärkeää myös raskausaikana. En halua mennä koko raskausaikaa pelkissä verkkareissa ja sillä mikä mahtuu. Joten aion ostaa jonkin verran raskausvaatteita.

Näissä kuvissa korvissani on Maanantaimallin korvikset, jotka olen suunnitellut itse. Osallistuin taannoin kyseisen brändin korupajaan, jossa saa suunnitella itse omat korvakorut tarjolla olevista materiaaleista. Itselläni syntyi tällaiset. Pidän näistä aivan valtavasti. Tällä hetkellä odotan lämpimämpiä kelejä, jotta korvakorut eivät hautautuisi kauluksien ja huivien alle ulkona liikkuessa.

 

Huomenna ilmestyy taas klo 06.00 aamulla uusi joulukalenterin luukku ja iltapäivällä julkaisen postauksen jostain surullisesta, mutta tärkeästä aiheesta.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Viime päivien kuulumisia

Asukuvat ponchon kanssa

Paitatakki ja neulemekko

Neulemekko ja iso kiitos

Musta asu pinkein yksityiskohdin

19. luukku: Loppuvuoden luottovaate – Paljettihame

Hankin viime vuonna loppuvuotta varten paljettihameen. Viihdyn nykyään arjessani ihan yhtä paljon legginsseissä ja farkuissa, kuin myös hameissa. Ajattelin, että paljettihameella saa kivasti säihkettä loppuvuoden asuihin. Lisäksi itse näen paljetit klassikkona ennemmin, kuin hetken trendinä. Lisäksi se taipuu yllättävän moneen tilanteeseen ja asuun. Tässä pari esimerkkiä.

Paljeittihame ja neule

Oma paljettihameeni on aika kynähame mallinen ja voisi olla väljempi, mutta oikeasti tosi kiva. Olen ostanut omani H&M:ltä, kuten monet muutkin vaatteeni, koska siellä on minulle riittävästi kokoja.

Neuleen kanssa hame sopii hieman arkisempaan menoon. Ja punaisella pannalla, sekä korviksilla asuun saa vähän väriä. Korvakorut ovat Smiling Designin. Kyseisiä korvakoruja käytän ehdottomasti eniten näin syksyllä ja talvella.

 

Neule / H&M

Hame / H&M

Panta / Gauhar Helsinki

Korvakorut / Smiling Design

 

Paljettihame ja body

Tässä toisessa asussa minulla on paljettihameen kaverina musta body. Body näyttää hieman kietaisupaidalta ja tykkään mallista tosi paljon. Tämä body on siitä tosi kiva, että se sopii todella monen vaatteen kanssa yksiin.

Minun piti pukeutua tähän asuun meidän rymyjengin pikkujouluihin, mutta ne siirtyivät uudelle vuodelle. Silloinkin onneksi ehtii ja tämä asu toimii hyvin myös uuden vuoden kemuissa. Yhtä hyvin tämä sopisi myös jouluaatolle perhepäivällisille. Minulla on kuitenkin tällä kertaa toisenlainen asu mielessä.

Kaulassa minulla on aivan ihana Cisu Li Designilta saatu kolmen helmen kaulakoru. En ole kova käyttämään koruja, mutta tämä on ollut kaulassa nyt useampaan kertaan. Korvissa minulla on puolestaan Vallakorulta saadut glitter Hattara korvikset.

 

Body / New Look

Hame / H&M

Kaulakoru / Cisu Li Design saatu*

Korvakorut / Vallakoru saatu*

 

Tässä pari vinkkiä joulunajan pukeutumiseen ja paljettihameen käyttöön. Kuten sanoin, paljettihame on ehdottomasti klassikko, jonka uskaltaa hankkia omaan vaatekaappiinsa. Olen itse harkinnut, että hankkisin jossain vaiheessa, kun sopiva tulee vastaan, toisen vaaleansävyisen ja mahdollisesti eri mallisen paljettihameen.

Lapseni rakastavat tätä hametta ja kehuvat minua erityisen vuolaasti kauniiksi, kun olen pukeutunut tähän. Mikä ei sinänsä ole yllättävää.

Joulukalenteria on enää muutama luukku jäljellä ja luvassa on hieman lisää vinkkejä aaton pukeutumista ja laittautumista varten.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

16. luukku: Miten saada joulusta mahdollisimman paljon irti, ilman stressiä

15. luukku: Lasten joulusanat

14. luukku: Paljettimekko pikkujoulukelpoiseksi

13. luukku: Meidän joulukoti

12. luukku: Ihanimmat kotimaiset korvakorut joulukauteen