Hae
Big mamas home

1-vuotis synttärit

Kirjoitan nyt viimein meidän taaperon 1-vuotis juhlista. Meidän perheen pienin täytti siis hetki sitten vuoden. Ensimmäinen vuosi meni älyttömän nopeasti. Vaikka oli haikeaa, että vauvavuosi jäi taakse, niin oli aivan ihanaa juhlia meidän taaperoa.

Pientä haastetta oli löytää sopiva viikonloppu juhlille. Haluttiin ehdottomasti sellainen viikonloppu, jolloin isommatkin ovat kotona ja mahdollisimman moni rakkaista ihmisistä pääsisi paikalle. Lopulta sopiva ajankohta löytyi.

Olin suunnitellut juhlia ja teemaa jo ainakin puoli vuotta. Halusin meidän leijonalapselle leijona juhlat. Vaihtoehtoisena teemana oli myös dinosaurukset, mutta säästämme ne ehkä seuraaviin juhliin.

Kakku (tai kolme kakkua)

Kakku on minulle se juhlien juttu. Rakastan leipoa kakkuja ja koristella niitä. Olen myös kehittynyt niissä vuosi vuodelta. Tämän kokoisessa perheessä niitä kakkuja saa leipoa jo useamman kerran vuodessa, joten siinä kehittyy väkisinkin.

Joskus haaveilin siitä, että tilaisin kakut juhliin, mutta aika nopeasti päätin ennemmin itse kehittyä leipojana. Ja tulihan noista leijonakakuista mitä suloisempia. Askartelin sokerimassakoristeet itse käsin. Onhan niissä ehkä jotain pieniä kauneusvirheitä, mutta aivan sama. Ei se meidän vieraita kiinnostanut.

Leivoin kaksi peruskakkua, ison ja pienen. Niissä oli sitruunainen kakkupohja ja välissä vadelma täyte. Päällä oli voikreemi.

Näiden lisäksi leivoin myös sokerittoman kakun taaperolle. Yhdistelin sitä varten parin eri leipojan reseptejä ja pistin vähän omiani joukkoon ja siitä tuli itseasiassa aika hyvä. Käytin koristeena vielä Green Planet Astronautsilta saatuja banaanimuroja, jotka taapero söi ekana kakun päältä.

Muuta tarjottavaa meillä oli paria suolaista piirakkaa, kummatkin kasvisversiona. Sen lisäksi meillä oli muffinsseja ja karkkia.

Muffinssien kanssa asiat eivät menneet, kuin strömsössä. Niihin piti tulla paahdettujen vaahtokarkkien makuinen kuorrute. Se tekeytyi yön yli jääkaapissa ja vatkasin sen aamulla. Tässä kohtaan huomasin, että meillä ei ollut enää pursotinpusseja, joten lähdin hakemaan niitä kaupasta.

Tällä välin Totte oli tyhjentänyt astianpesukonetta. Eräs kulho lipesi hänen käsistään suoraan tämän kuorrutteen kulhon yläpuolella. Se putosi ja kulho kuorrutteen ympäriltä hajosi. Siinä piti sitten miettiä äkkiä plan B:ta. En voinut ottaa sitä riskiä, että meidän muffinsseisa olisi lasinsiruja.

Improvisoin sitten lennossa muffinssien päälle kinuskikreemin ja kuulemani mukaan se oli äärimmäisen onnistunut. Suklaamuffinssit ja kinuskikreemi olivat täydellinen paritus.

Koristeet

Koristeiden suhteen noudatettiin todella simppeliä linjaa. Meillä oli yksi numeroilmapallo, serpentiiniä ja muutama viuhka ripustettuna kattoon.

Todettiin, että koska taapero tuskin tulee muistamaan näitä juhlia, pidetään koristelu mahdollisimman minimaalisena. Toki tässäkin on jo jotain, mutta jätettiin esimerkiksi ilmapallot kokonaan pois. Meillä on ollut monissa juhlissa koristeena nimenomaan ilmapalloja. Niillä saa niin helposti tehtyä sitä juhlan tuntua.

Sen lisäksi askatelin itse pienen peikonlehti-viirin ja maalasin tarjoilupöytään akvarellimaalauksen pöytäkoristeeksi.

Näillä pienillä jutuilla sai jo kivasti teemaa esille. Totta kai myös tarjoiluissa näkyi meidän teema.

Juhlat itsessään menivät tosi hyvin. Talo oli täynnä meille rakkaita ihmisiä. Taapero vierasti jonkin verran ja oli hyvin hämillään väen paljoudesta, mutta pärjäsi.

Saadaan olla kyllä todella onnellisia siitä, miten paljon lapsilla on rakkaita, läheisiä ihmisiä ympärillään. Toivon todella, että heillä on näistä läheisistä ihmisistä turvaverkkoa tulevaisuudessa. Toivon, että sieltä löytyisi jotain luottoaikuisia, joille uskoutua silloin, kun omat vanhemmat ovat vähän liian lähellä.

Tarjottavat meinasivat loppua kesken. Minun piti olla valppaana ja ottaa esimerkiksi eräälle vieraalle evästä vähän sivuun, kun hän saapui myöhässä. Jatkossa voisin mitoittaa tarjottavia vähän enemmälle, jos tästä pitäisi ottaa oppia. Olin vuosia tottunut leipomaan omalle, pienelle, ydinpiirilleni ja nyt Totte toi elämääni roppa kaupalla lisää ihmisiä. Mikä ei toki ole huono asia.

Alan tässä lähiaikoina käymään läpi reseptejä ja julkaisemaan niitä täällä blogin puolella. Näin ne jäävät itselleni talteen ja tuovat iloa myös muille. Kannattaa siis pysyä kuulolla.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Tekemistä riittää

Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi

Merenneidot ja merirosvot kaverisynttärit

Kahdeksanvuotiaan squishmallows synttärit

Synttärivalmisteluja ja meidän juhlamenu

Tekemistä riittää

Täällä riittää tällä hetkellä tekemistä. Juhlitaan huomenna meidän taaperon ensimmäistä syntymäpäivää. Minä olen viettänyt käytännössä koko päivän keittiössä leipomassa.

Mietin eilen sitä, miten silloin uupuneena puhuin paljon siitä, että juhlia järjestettäessä ei tarvitse tehdä kaikkea alausta asti itse ja vähemmälläkin pärjää. Olen edelleen 100 % samaa mieltä. Mutta rakastan leipomista ja rakastan läheisiäni leipomalla, joten siksi olen viettänyt kaksi viimeistä päivää enemmän ja vähemmän keittiössä.

Nyt olen saanut lapset sänkyihin ja pääsen viimein istahtamaan. Ulkona on samaan aikaan mielettömän kaunin auringonlasku ja sateenkaari. Telkkarissa taas on uudet jaksot Emily in Parisia. Ilta on siis lähes täydellinen ja huomenna juhlitaan meidän ihanaa taaperoa. 🩷

Askartelua

Pidetään meidän leijonalapselle leijona-teemaiset syntymäpäiväjuhlat. Lapsi ei tule juhlia muistamaan, mutta ainakin voidaan näyttää hänelle aikanaan kivoja kuvia.

Olen yllättänyt itseni askartelemasta lehtiviiriä, sekä sokerimassasta leijonahahmoja kakkujen päälle. En ole kova askarelemaan, mutta kaikkea sitä tuleekin tehtyä lasten eteen. Toki siitä monen vuoden kuvataidekoulusta on ollut lopulta hyötyä ainakin tässä. Saan tehtyä lapsilleni ainakin visualisesti kivat juhlat.

Minun tyypit

Toivon mukaan taapero nauttii kuitenkin päivästä. Paikalle tulee isovanhempia, kummeja ja joitain ystäviä. Ja mikä tärkeintä, myös meidän isommat lapset ovat paikalla.

Katselin juuri hetki sitten meidän trion leikkiä keskenään. Mietin siinä samalla, että nuo kolme ovat minun lapsiani. Minun tyyppejäni. Olen ollut ihan uskomattoman onnekas, kun isoin unelmani, olla äiti, on lopulta toteutunut. Ja vieläpä kolmeen kertaan. Sen lisäksi saan seurata noiden kolmen keskinäisten ihmissuhteiden kehittymistä. Taapero ihailee ehdoitta kumpaakin siskoaan. Tunne on selkeästi molemmin puoleinen.

Mietin joskus, että hiipuuko isompien ensi-ihastus ajan myötä, mutta ei. He ovat edellen yhtä haltioituneita pikkuveljestään, kuin silloin ensimmäisinä päivinä.

Juhlamenu

Olen miettinyt juhlien menua jo varmaan puoli vuotta. Seuraan paljon erilaisia leivontakanavia, joten niitä ideoitakin on tullut ajan kanssa. Kakun ulkonäkö on ollut valmiina mielessä jo ihan alusta asti. Sisällys sen sijaan ei niinkään. Lopulta pohdintojen jälkeen päätin tehdä sitruunalla maustetun kakkupohjan ja vadelmatäytteen.

Sen lisäksi meidän perheen juhlamenu perinteiseen kuuluvat kuppikakut, joten leivon suklaakuppikakkuja. Sjujolaisena toimii tacopiirakan kasvisversio ja tomaatti-fetapiirakka.

Taaperolle ja meidän vauvavieraalle leivon vauvoille sopivan minikakun ja vadelmamuffinsseja. Ei olla päästetty taaperoa vielä sokerin makuun. Sillä kun ei ole oikeasti mikään kiire. Olen pikkuhiljaa päässyt jyvälle sokerittomasta leivonnasta. Löysin kakkupohjaan hyvän reseptin, jota päädyin soveltamaan hieman.

Nyt alan hiljalleen suuntaamaan nukkumaan, jotta saamme aamulla tehtyä viimeiset valmistelut ennen juhlia. Ihanaa, että juhlapäivä on huomenna. Sitä on odotettu.

-Jenni

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Perheessämme on kaksi koululaista

Lasten kesäloma ja miten se koettelee parisuhdetta

Rakkaalle 1-vuotiaalle!

Päivä (lähes) 1-vuotiaan kanssa

Viime päivinä: Podcast äänityksiä ja perhearkea