Hae
Big mamas home

Kesän värit sininen ja valkoinen

Ehdittiin, kuin ehdittiinkin kuvaamaan Katrin kanssa vielä yhdet asukuvasetit ennen vauvan syntymää. Tosin, en tiedä liikenisikö tässä joku päivä vielä aikaa kuvata lisää, koska vauvalla ei ainakaan tunnu olevan kiire maailmaan. Sanoin kyllä Katrille, että alan olla aivan loppu näihin raskausasujen kuvauksiin. Ihan samalla tavalla, kuin olen aika loppu niihin pukeutumiseenkin. Kaipaan suunnattomasti muun muassa korkeavyötäröisiä farkkuja ja muutenkin vapaampaa pukeutumista. Toki imetys tulee määrittelemään pukeutumistani jonkin verran tulevaisuudessa, mutta koen sen silti olevan vapaampaa.

 

Paita / H&M

Hame / H&M Mama

Laukku / New Look

Kengät / H&M

Korvakorut / Smiling Design

 

Olen tänä kesänä haaveillut kovasti sini-valkoisesta kesämekosta. En vain ole löytänyt sellaista, mikä silmää miellyttää ja sellaista, jonka uskaltaisin ostaa nyt vielä näillä raskausviikoilla. Nyt satuin bongaamaan H&M:ältä alennuksesta tämän söpön puseron. Sininen ja valkoinen on todella raikas yhdistelmä. Vauvalle löytyy myös sävy sävyyn body, joten voidaan samistella hänen kanssaan sitten loppukesästä.

Paita menee todella kivasti hameideni kanssa. Ainakin niiden kahden, joita pystyn tällä hetkellä käyttämään. Tulevaisuudessa haaveilen tämän käyttämistä niiden farkkujen kanssa. Kivastihan tämä menee jo nyt tämän vatsan kanssa. Väitän myös, että kaula-aukon kanssa myös imettäminen tulee onnistumaan lähiaikoina.

Hame on H&M:än äitiysvaatteiden puolella ja ollut nyt melkein päivittäin päällä. Pidän tästä todella paljon ja oli kyllä ostamisen väärtti. Vähän ehkä harmittaa valmiiksi, että tämä ei välttämättä istu enää kovin hyvin synnytyksen jälkeen. Hameen malli ottaa huomioon nimenomaan tuon pallovatsan.

 

Minä jatkan täällä synnytyksen odottelua. Toivon mukaan ei tarvitsisi enää kauaa odottaa. Sen jälkeen ainoa asu hetkeen taitaa olla lähinnä aamutakki.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Crop top raskaana

Vaaleanpunaiset kukat ja viimeisiä raskausasuja

Kauluspaita ja vekkihame

Ihanaa juhannusta!

Farkkutakki ja musta kaftaani

Crop top raskaana

Syntymäpäiväni tulivat ja menivät. Ihan hirveästi se ei eronnut tavallisesta arjesta lasten kanssa. Illalla lohdutin toista lasta, joka itki lohduttomasti kun kerrossänkyyn ei saanut kyhättyä lakanasta riippumattoa. Kuulostaako yhtään tutulta? Aamulla lapset halusivat tuoda minulle aamukahvin ja aamupalan sänkyyn. Ihana ajatus. Mutta minä olin se, joka oli koko perheestä hereillä ensimmäisenä. Niinpä minä odottelin sängyssä puolitoista tuntia, kahvihammas kolottaen, että muu perhe suvaitsi herätä. Ja vaikka olinkin kahvihimoissani aika malttamaton, niin olihan tilanne kertakaikkiaan ihana. Lapset olivat jopa käyneet hankkimassa perheenjäsenen avustuksella minulle syntymäpäivälahjan. Sydän oikeasti sulaa moisesta.

Lapset lähtevät tänään kakkoskotiin kahdeksi viikoksi, mikä tarkoittaa taas hillitöntä ikävää molemmin puolin. Se tarkoittaa myös toiveita synnytyksen käynnistymisestä tilanteessa, kun isommille ei tarvitse järjestää hoitajaa. Seuraavat pari viikkoa eletään siis jännityksessä.

 

Kauluspaita / H&M

Crop top / H&M

Hame / H&M

Laukku / Lindex

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Crazy Granny Design

 

Crop top raskaana

Olen viimeaikoina keskittynyt paljon enemmän raskauden jälkeiseen pukeutumiseen, kuin sen aikaiseen. Miten niin alan olla loppu tähän vaiheeseen, kun vaatekaapista on käytössä joku 15 %? Olen pinnannut Pinterest-kansiooni paljon kuvia korkeavyötäröisistä farkuista, jotka eivät siis toimi tällä hetkellä ollenkaan. Kovin montaa hamekuvaa kansioon ei ole tullut. Hups. Rakastan hameita ja mekkoja, mutta pieni tässä on ehtinyt tulla pieni ähky. Varsinkin kun sopivia hameita kaapissa on kaksi kappaletta.

Sain vähän vaihtelua raskausajan asuihin, kun löysin kaapistani tämän viime kesänä paljon käytössä olleen vajaamittaisen topin. Ja tämähän on ihan täydellinen raskausvaate näin kesällä. Minulla meni todella pitkään ennen kuin uskaltauduin ostamaan itselleni ensimmäisen crop topin. Ajattelin, että minun ruumiinrakenteellani sellaista ei kannata käyttää. Vaati paljon rohkeutta pukea se ensimmäistä kertaa päälle. Lopulta rakastuin kyseiseen vaatteeseen. Eikä minua todellakaan kiinnosta enää, mitä muuta mahdollisesti ajattelevat asiasta. Toppi sopii yhteen monien vaatteideni kanssa ja se on pääasia.

Ohut kauluspaita on ollut loistava kaveri näin kesällä. Se ei ole sen kuumempi kuin moni muu ohut pitkähihainen. Se kuitenkin suojaa hartioita ja käsivarsia auringolta. Pukeudun itse mielellään nimenomaan pitkähihaisiin kesälläkin. Unohdan aurinkorasvan turhan herkästi, vaikka pyrinkin tsemppaamaan jatkuvasti sen suhteen. Pitkähihaiset tuovat edes vähän lisäsuojaa. Suosittelen toki enemmin kunnon aurinkosuojaa.

Onko sinulla jokin vaate, jota olet arastellut pukea? Tai löytyykö sinulta crop top kaapistasi?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vaaleanpunaista ja ripaus pinkkiä

Kauluspaita ja shortsit

Takaisin kouluun

Vaaleanpunainen mekko

Body ja hame