Odotus palkittiin viimein
Heippa! Pitkästä aikaa! Päädyin pitämään pienen kirjoitustauon. Syy tälle on ollut tietysti mitä parhain. Meidän vauva nimittäin syntyi viimein. Nyt hän on jo viisi päivää vanha ja hurmannut täysin meidät kaikki. Olen toki täydellisen puolueellinen, mutta hän on yksinkertaisesti aivan ihana. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet niin lupsakasti, kuin vain oikeastaan voi. Toki, tämä vastasyntyneen täydellinen rytmittömyys tuo oman mausteensa näihin päiviin, mutta tässä me tutustutaan ja haetaan pikkuhiljaa niitä rytmejä ja rutiineja hänen tahtiinsa.

Vauva on tietysti tällä hetkellä prioriteetti numero yksi. Keskityn tällä hetkellä hyvin vahvasti siihen, että saadaan täysimetys onnistumaan. Puoliso on ottanut äärimmäisen ihanasti koppia sitten oikeastaan kaikesta muusta. Isommista lapsista, sekä kodista. Mitä arvostan valtavasti. Nämä pari ensimmäistä kuukautta ovat tietyllä tapaa ne kaikkein intensiivisimmät ja sitten alkaa hieman helpottamaan, kun vauva löytää vähän rytmiä. Voin kertoa, että tähän mennessä yksikään yö vauvan kanssa ei ole ollut samanlainen. Yhdistävä tekijä on ollut vähäinen uni, mutta se millä tavalla, on ollut joka kerta ylläri.

Tulevina päivinä
Tulen palaamaan synnytyskertomukseen vähän myöhemmin. Mutta kaikki meni oikeastaan aika hyvin, vaikka lähtökohtina olikin minun synnytyspelkoni. Kuten sanoin, vauva ja imetys ovat tällä hetkellä prioriteetti numero yksi. Mutta haluan tehdä arkeen myös vähän tilaa omille jutuilleni, koska tarvitsen sitä. Siispä, pikku hiljaa, tulen ottamaan aikaa myös somelle. Olen kyllä sanonut, että ainakin elokuun olen enemmän tai vähemmän äitiyslomalla. Syksymmälle olisi kuitenkin kiva saada omia projekteja vauva-arjen oheen.

Halusin tulla nyt sanomaan tänne blogiin nopeat heipat. Se auttaa minua palaamaan pikku hiljaa kirjoittamisen pariin ja tarjoaa teille vähän kuulumisia. Ihan vielä en lupaa teille ihan jokapäiväistä postaustahtia, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Tulen kertomaan teille paremmin ainakin ensimmäisten päivien kuulumisia, synnytyskertomuksen, sekä sen viimeisen raskausajan asun. Ja tuskin se siihen jää.
Nyt aion kuitenkin kömpiä tuonne perhepetiin vauvan viereen nukkumaan ainakin siksi hetkeksi, kunnes vauva vaatii ruokaa. Ihana kuitenkin kirjoittaa taas.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Raskausviikko 40 (39+0 – 39+6)
Raskausviikko 39 (38+0 – 38+6)
Raskausviikko 38 (37+0 – 37+6)
Suuret muutokset ja suuret tunteet – Fanni ja pikkuinen Miu
Meillä eletään tällä hetkellä suurten muutosten aikaa. Tulevan pikkusisaruksen syntymä on heijastellut lasten tunteissa serityisesti viimeisinä viikkoina. Mikä on täysin ymmärrettävää. Kumpikin isompi on kaivannut ekstra paljon läheisyyttä ja tunteet ovat olleet pinnassa. Kumpikin on pääasiassa innoissaan uudesta perheenjäsenestä, mutta on täysin ymmärrettävää, että tapahtuma herättää lapsissa erilaisia tunteita ja koska heidän tunnesäätelytaitonsa ovat vielä vajavaisia, niiltä purkauksilta ei ole missään nimessä vältetty.
En muista milloin kuulin ensimmäistä kertaa tunnetaidoista. Todennäköisesti jossain vaiheessa, kun olen lukenut tietoa vanhemmuudesta ja kasvatuksesta. Tunteiden kautta jokainen meistä viestii tarpeitaan. Meillä kaikilla on tarve tulla kohdatuksi sellaisena jona olemme. Tunnetaitojen oppiminen auttaa meitä ymmärtämään niin itseämme, kuin lapsiamme.

Ilokseni huomasin silloin, että jotain olin tehnyt oikein jo ennen kuin tiesin mitä tunnetaidot ovat. Kaikki lähtee tunteiden sanoittamisesta lapselle ja siitä ajatuksesta, että kaikki tunteet ovat okei. Niitä on lupa tuntea. Sen jälkeen ollaan tosin opeteltu paljon muutakin. Niin äiti, kuin lapsetkin.
Fanni ja pikkuinen Miu
Fannin tunnetaitokirjat ovat olleet meillä jo useamman vuoden kaikkien lemppareita. Fanni-kirjat auttavat lapsia ja vanhempia tutustumaan tunnetaitoihin ja tunnesäätelykeinoihin askel askeleelta. Kirjat ovat aivan ihastuttavia. Tarinat ovat ihania ja kuvitus todella kaunis. Sadun lisäksi kirjoissa on tietoa aikuisille ja tehtäviä lapsille.
Meidän viimeisin kirjaostos on Fanni ja pikkuinen Miu, joka kertoo isoihin muutoksiin sopeutumisesta. Kirjassa tämä iso muutos on sama, kuin meidän perheellä, joten tämä tuntui hyvältä hankinnalta. Liikerinpentu Ralf saa pikkusisaruksen, mikä aiheuttaa monenlaisia tunteita. Kirjan avulla me ollaan päästy lasten kanssa keskustelemaan siitä, että vaikka sisarus onkin iloinen asia, niin se herättää monenlaisia tunteita, myös niitä, jotka tuntuvat vaikeilta.


Lapset ovat olleet vauvan odotuksessa mukana alusta asti, joten heilläkin on ollut lähes yhtä paljon aikaa valmistautua tulevaan. Ollaan puhuttu paljon tulevasta ja siinä samalla kirja on ollut loistava tuki ja keskustelunavaaja. Se on auttanut ottamaan esille myös sen, että sisaruuteen liittyy myös niitä vaikeampia tunteita. Kuten sitä, miten tuntuu vähän ikävältä, kun äidillä onkin kohta kolmas lapsi viemässä huomiota.
Tämä kirja toimii tukena myös muiden isojen muutosten käsittelyyn, ei vain siihen perheenlisäykseen. On hyvä muistaa, että kaikki muutokset, myös hyvät ja odotetut saattavat aiheuttaa niitä isoja tunteita. Meillähän on tässä syksyllä tulossa myös toinen iso muutos, kun kuopus siirtyy kokonaan uuteen eskariin. Hän odottaa sitä kovasti, koska pääsee siskon kanssa samoihin tiloihin, mutta samaan aikaan ne tutut kaverit jäävät vanhaan päiväkotiin. Joten tässä on muutoksia kerrakseen tänä syksynä.


Kirjojen luojat ovat kaksi lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistunutta psykologia Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston. Kirjat ovat tällä hetkellä Suomen suosituimpia lastenkirjoja.
Rakastan myös Fanni-kirjojen kuvitusta. Kuvittaja Linnea Bellamine on tehnyt aivan loistavaa työtä ja kaikki hahmot ovat todella ilmeikkäitä. Myös lapset rakastavat kirjan kuvia ja niistä keskustellaan lukemisen ohella.
En voi muuta kuin suositella näitä kirjoja. Ne tarjoavat tietoa ja taitoja niin lapsille, kuin vanhemmillekin. Kirjoja löytyy jo useampia. Ja jos minun pitäisi suositella jotain tämän kyseisen kirjan lisäksi, niin hyviä ensihankintoja ovat Fanni ja suuri tunnemöykky, sekä Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari.
Ovatko Fanni-kirjat sinulle entuudestaan tuttuja?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


10