Hae
Big mamas home

Musta trikoohame ja pitsitoppi

Olen vähän jäljessä näiden asukuvien kanssa. Näin ohuella vaatetuksella ei kyllä enää tarkene millään. Mutta haluan siitä huolimatta jakaa myös tämän asun teidän kanssanne. Siksi ajattelin laittaa nyt tiukalla aikataululla nämä parit lämpimällä kelillä kuvatut asut ulos, jotta pääsen siirtymään noihin lämpimiin ja syksyisempiin asuihin.

 

Takki / H&M

Toppi / H&M

Hame / H&M

Laukku / New Look

Kengät / Vans second hand

Korvakorut / Anniko

 

Kirjoitin aiemmin siitä, miten minulla on hirveästi ideoita siitä, mistä kirjoittaa, mutta aikaa on rajallisesti. Meidän vauva on omalla tavallaan vaativa. Hän kaipaa paljon syliä ja läheisyyttä etenkin minulta, mikä on sitonut minua paljon häneen. Paljon enemmän, kuin isosiskonsa aikanaan. Joten siinä on ollut oma sopeutumisensa. Samaan aikaan hän on ollut helpoin kaikista kolmesta. Mutta omille jutuille on tosiaan ollut tämän vauvan kanssa vähemmän aikaa, kuin oikeastaan koskaan ennen ja se on vaatinut sopeutumista. Samaan aikaan tuon naperon kanssa on aivan ihanaa. Ja tiedostan myös sen, että tämä on todella lyhyt hetki, kun tuo pienin on näin pieni.

Ihastuin raskausaikana tuollaiseen mustaan, pitkään trikoohameeseen ja päädyin hankkimaan vastaavanlaisen myös tällaisena tavallisena versiona. Tämä trikoohame on ihana. Tykkään tosi paljon tuosta takapuolen halkiosta. Se on ihana simppeli yksityiskohta. Hame on todella simppeli ja yksinkertainen, jolloin se menee yksiin todella monen vaatteen kanssa. Ilmojen viiletessä tämän voi yhdistää lämpimiin yläosiin ja takkeihin. Kesällä taas toppeihin ja muihin kevyisiin yläosiin. Tämä on todellinen luottovaate.

Mitkä ovat sinun luottovaatteesi?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Lempi housut juuri nyt

Rennosti kaupungilla

Vihdoin sini-valkoinen kauluspaita

Rimpsukaulus, puhvihihat ja sitruunoita

Hattarainen neuletakki ja mukavin mekko Nansolta

Lempi housut juuri nyt

Heippa! Täällä on vietetty syyslomaa lasten kanssa. Ollaan tehty vaikka ja mitä koko perheen voimin. Vauvakin on kulkenut menossa mukana pääasiassa tyytyväisenä. Ollaan oltu Heurekassa, Lasten museossa ja halloween puistossa, eikä vauva ole saanut yksiäkään hepuleita. Hän on yleensä tuijotellut ympäristöä silmät suurina. Julki-imettäminen ei minua enää ujostuta yhtään. En mene minnekään piiloon imettämään, vaan etsin yleensä vain lähimmän penkin ja ruokin lapseni. Ollaan pärjätty siis hyvin tällä meidän kokoonpanolla. Mistä olen äärimmäisen onnellinen.

 

Neule / H&M

Housut / H&M

Hattu / Second hand

Laukku / New Look

Kengät  / Adidas second hand

Korvakorut / Maanantaimalli second hand

 

Minulla on tällä hetkellä tilanne, että kirjoitettavaa on enemmän, kuin aikaa. Tämän vuoksi välillä se kirjoittamisen aloittaminenkin tuntuu ihan äärimmäisen vaikealta, kun päässä on suurinpiirtein miljoona ajatusta, joista yritän kaikista napata kiinni. Vauva on edelleen paljon kiinni minussa. Isän seura kelpaa koko ajan paremmin, mutta minä olen hänelle se ykkönen. Hieman huvittaa miten erilaisia sisarukset voivat keskenään olla. Isompia lapsia ei vauvana juuri kiinnostanut kuka heitä hoitaa tai pitää sylissä. He olivat tyytyväisiä kenen sylissä vain, mutta tämä kolmonen on hyvin valikoiva tyyppi.

Sitten aiheeseen, joka vilkkui otsikossakin. Eli näihin lempi housuihini. Ostin nämä aika pian raskauden jälkeen. Kaipasin joustavia housuja, jotka ovat kuitenkin samaan aikaan sopivan paksut ja napakat. Näissä housuissa yhdistyivät kaikki vaatimukset. Housut ovat legginssimäiset, mutta kangas on kuitenkin aika paksua. Eli ei tarvitse pelätä, että peppu vilkkuisi vähän turhan ohuen kankaan läpi.

Korvakorut on meikäläisen lempi kirppikseltä, eli Katrin kätköistä. Katri onnistuu myymään meille vähän väliä jotain. Nyt odottelen lasi/muki toimitusta tulevaksi. 😀 Mulla on Katrille myös oma AV-lista. 

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Vaalea asu ja ristiäisten jälkeiset tunnelmat

Rennosti kaupungilla

4 tämän hetken kysytyintä kysymystä Instagramissa

Vihdoin sini-valkoinen kauluspaita

Hattarainen neuletakki kaupungilla ja vähän ristiäisistä