Hae
Big mamas home

Marraskuun loppu ja Nanson ihana neulemekko

Hei ihana! Marraskuu lähenee loppuaan ja ihan pakko myöntää, että minun on ollut hieman vaikeaa päästä kiinni joulun odotukseen. Todennäköisesti se johtuu siitä, että tässä kuussa kädet ovat olleet aika täynnä. Vauva on edelleen melko äitiriippuvainen, joten olen edelleen hyvin sidottuna häneen. Haaveilen katkeamattomista yöunista ja siitä, että ehtisin tekemään asioita päivällä. Ja samaan aikaan ihastelen vauvan nykerö nenään ja suppusuuta. Niiden parempien yöunien aika tulee vielä.

 

Neulemekko / Nanso saatu*

Trenssi / H&M

Pipo / H&M

Laukku / H&M

Kengät / Second hand

Korvakorut / Smiling Design

 

Ulkona tuli kerta heitolla talvi ja joulukuu on aivan nurkan takana. Ylihuomenna on joulukuun ensimmäinen, mikä tarkoittaa meidän perheessä pikkujoulua. Silloin meillä vierailee tonttu, joka jättää lapsille pienet pikkujoululahjat. Samalla minä pääsen joulukalenterini kimppuun. Mies on siis tehnyt minulle itse lahjaksi joulukalenterin, enkä malta odottaa sen avaamista. Tätä kalenteria on ilmeisesti rakennettu kuin Iisakin kirkkoa ja puolisoni on ollut itse siitä niin innoissaan, että on juuri ja juuri malttanut olla paljastamatta yllätyksiä.

Tämän neulemekkoasun kuvaa misesta on vierähtänyt jo pieni tovi. Toisaalta, takkia palksummaksi vaihtamalla tämä menee näilläkin keleillä. Tuo Nansolta saatu neulemekko on aivan ihana. Mekko on merino- ja puuvillaa ja ihan unelma pehmeä. Olen kerännyt itselleni inspiraatiota, millä tavoilla neulemekon voi pukea ja yhdistää muihin vaatteisiin. Ajattelin yhdistää siihen ainakin neuleliivin ja totta kai kuvata sen myös teille.

Nyt suuntaan nukkumaan vauvan viereen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Tummansininen neulemekko

Lehti-mekossa

Lyhyt trenssi ja viimeaikojen kuulumisia

Hei hei lokakuu!

Nahkatakki ja kauluspaita ja pari sanaa Petollisista

 

Tummansininen neulemekko

Upeaa alkavaa viikonloppua sinä ihana! Täällä on ollut taas melkoinen viikko, kun kaikki kolme lasta ovat olleet meidän luonamme. Niinä viikkoina kun ollaan koko porukka kotona aika menee kyllä super nopeasti. Kahdestaan vauvan kanssa aika tuntuu välillä matelevan, varsinkin jos itseä väsyttää. Mutta kolmen lapsen kanssa on kädet sen verran täynnä, että aika ei todellakaan matele. Mikä on ihanaa. Olen ehdottomasti onnellisimmillani, silloin kun koko perheeni on koossa.

 

Mekko / H&M

Kengät / Zadaa second hand

Laukku / H&M

Korvakorut / Smiling design (uniikit) saatu*

 

Miehellä on seuraavat kolme päivää vapaana, mikä on harvinaista herkkua. Kun kumppani tekee ravintolatyötä, niin välillä tuntuu siltä, että hän on ihan koko ajan töissä. Hänessä on kuitenkin parasta se, että hän kiiruhtaa yleensä mahdollisimman nopeasti meidän luokse. Tämä on piirre, jota osaan hänessä arvostaa. Koen silloin, että meidän perhe on hänelle tärkeä. Olen myös elänyt sitä elämää, kun kumppani ei halua, eikä häntä kiinnosta tulla kotiin. Siksi tämä tuntuu niin tärkeältä. Ja aion todella nauttia tulevista vapaapäivistä mieheni kanssa. Minulla on tosin jonkun verran töitä tehtävänä, mutta ne menevät siinä sivussa. ❤

Tämä mun neulemekko on muuten ihana. Hankin tämän raskausaikana. Pidin tästä jo silloin. Nyt löysin tämän kaapista ja ihastuin tähän uudelleen. Tämä on muhkea ja lämmin. Lisäksi tämä näyttää päälläni jopa paremmalta nyt, kuin raskaana ollessa. Tämä on kyllä ehdottomasti sellainen turvavaate. Tämä päällä tuntuu kaikin puolin hyvältä ja olo on itsevarma.

Mitä pidät tästä asusta? Entä onko sinulla jotain turvavaatetta?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Lehti-mekossa

Lyhyt trenssi ja viimeaikojen kuulumisia

Hei hei lokakuu!

Nahkatakki ja kauluspaita ja pari sanaa Petollisista

Musta trikoohame ja pitsitoppi