Hae
Big mamas home

Kirppishuivi ja kesäinen asu

Tänään on vietetty aikaa uusperheenä. Poikaystävä tuli viettämään vapaapäiväänsä meidän kanssa. Sunnuntaista onkin tullut meille vähän sellainen spessupäivä, koska häne on silloin yleensä vapaalla. Silloin saadaan viettää aikaa yhdessä ja häne ja lapset saavat tutustua näinä päivinä toisiinsa. Mikä on aivan ihanaa. Lapset ovat ottaneet ihanasti vastaan elämänsä uuden aikuisen ja odottavat tapaamisia kovasti. Poikaystäväni kokeilee myös ihailtavasti omaa rooliaan.

Ja pakko sanoa, että nämä päivät, kun kotona on kaksi osallistuvaa aikuista ja pari aika itseohjautuvaa lasta, ovat niin helppoja! Tämä on suoranaista luksusta verrattuna siihen, kun olen pyörittänyt arkea yksin kahden pienen lapsen kanssa. Muistan edelleen kuopuksen vauvavuodelta kerran, kun minulla oli äärimmäisen kova rintatulehdus. Pysyin hädintuskin jaloillani. Ja silloin esikoinen piti hakea päivähoidosta vauvan kanssa hullussa lumimyrskyssä. Siitä raahustin päivystykseen, jossa meinasin tuupertua aulaan. Onneksi antibiootit auttoivat tulehdukseen nopeasti. Siihen nähden tämä on oikeasti luksusta.

Meillä on sovittuna vielä koko porukalla kunnon iltapuistoretki. Lapset odottavat sitä malttamattomina.

Kirppishuivi - BMH - Big mamas home by Jenni Kesäinen asu - BMH - Big mamas home by Jenni

Huivi / A+MORE secondhand

Paita / H&M

Farkut / H&M

Korvakorut / SMILING DESIGN uniikit saatu*

Laukku / NEW LOOK

Kengät / ZADAA secondhand

Revityt farkut - BMH - Big mamas home by Jenni Kirppishuivi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kesäinen asu

Näiden kuvien paita oli minulla päällä minun ja poikaystäväni ensitreffeillä. <3 Näissä kuvissa olen pukenut paidan oikeasti väärinpäin. Eli tässä näkyy paidan selkäpuoli. Mutta minusta paita sopii erinomaisesti molemmin päin. Paita on aivan ihana ja toivon, että kesällä tulee entistä enemmän tilanteita, joissa pääsen sitä käyttämään. Farkut ovat vanhat tutut. Voisin hiljalleen kirjoittaa postauksen eri tyyleistä näidän farkkujen kanssa. Koska nämä ovat olleet useissa kuvissa mukana.

Kirppishuivi - BMH - Big mamas home by Jenni Kirppishuivi - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kirppishuivi

Tämä ihana huivi on ostettu Zadaasta Pupulandian Jenniltä. Materiaali on super miellyttävää ja tämä onkin ollut ostohetkestä lähtien minulla kovassa käytössä. Syksyllä varmasti vielä kovemmassa. Materiaali on aika kevyt, joten ihan talvipakkasilla siitä ei välttämättä ole iloa, mutta lauhemmilla keleillä kyllä. Huivin merkki on A+ More, eli se on kotimaista suunnittelua. A+Morella on Design From Finland merkki. Joten mielestäni tämä on todella hyvä secondhandlöytö.

Minun koossani on vaikeaa löytää sopivia vaatteita käytettynä, ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Joten pidän useimmiten silmät enemmän auki asusteiden varalta. Kengät ovat niinikään kirppislöytö viime kesältä. Söpöt maroccolaishenkiset kengät ovat aivan ihanat kesäkengät.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Revityt farkut - BMH - Big mamas home by Jenni

Sain viimeistellä tämän postauksen samalla, kun poikaystäväni luki lapsille iltasadun. Meillä on ollut niin kiva päivä yhdessä, että ei tosikaan. Pikku hiljaa olen myös huomannut, että siinä missä yhteenmuutto ajatukset ovat aiemmin vähän ahdistaneet, niin nyt alan hiljalleen jopa odottamaan meidän yhteistä elämää ja arkea. <3

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Väsynyt, mutta onnellinen

Kirsikkapuiden katveessa

Toinen paljon kysytty kukkamekkoni

Asukuvaukset

Vaaleanpunaista kevään kunniaksi

Pastellivärejä

 

Smiling Design korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni Kirppishuivi - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kevätuniformu

Tässä on asu, jossa kuljin kouluun lähes päivittäin, kun ilmat sallivat trenssin. Tämä on ollut siis todellinen kevätuniformu. Mutta ei käyttö rajoitu pelkkään kevääseen. Uskon, että tälle asulle riittää käyttöä myös kesän viileämpinä päivinä. Tämä lyhyt trenssi on ollut ehdottomasti käytetyin takkini. Tuntuu edelleen vähän hassulta, että olen ajatellut sen alunperin olleen hutiostos. Ilmeisesti minulla oli ollut huono päivä silloin, kun olin ajatellut ettei takki istu päälleni.

Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Lyhyt trenssi / H&M

Pitsitoppi / H&M

Pillifarkut / H&M

Laukku / H&M

Kengät / ZADAA second hand

Korvakorut / CRAZY GRANNY DESIGN

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kevätuniformu

Asu on pysynyt koko kevään suurinpiirtein samana. Trenssi, yläosa ja pillifarkut ja jotkut kengät. Yleensä tennarit. Yläosaa varioin kaikkein eniten. Se on vaihdellut neuleesta, kauluspaitaan ja toppiin, sään mukaan. Näissä kuvissa minulla on pelkkä pitsitoppi takin alla. Alaosana olen käyttänyt joko kuvissa näkyviä mustia pillejä tai sitten näitä vaaleita pillejä. Olen oikea mielleniaalin perikuva, kun kuljen sitkeästi pilleissä trendistä toiseen. On minulla muunkinlaisia farkkuja, mutta pillit tuntuvat kaikkein omimmilta.

Zen tiikeri korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni Zen tiikeri korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuvien korvakorut olivat lahja siipaltani. Ne ovat Crazy Granny merkin Zen tiikerit ja aivan älyttömän ihanat. Massakorvakorut ovat suosikkejani, mutta olen alkanut hiljalleen taipumaan myös vaneri ja puukorvakorujen puoleen. Ne ovat yhtä kevyet kuin massasta tehdyt korvakorut. Mutta ne on helpompi pitää puhtaana. Jos massaa ei ole piinnoitettu mitenkään, se meikkivoide tuppaa jämähtämään korvikseen kiinni aika helposti. Siinä mielessä pisteet puukorviksille.

Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni Lyhyt trenssi - BMH - Big mamas home by Jenni

Minä valmistaudun täällä viikonloppua eli mökkireissua ja hotellilomaa varten. Viikonlopun menot tulevat niin tarpeeseen tämän sairastelurupeaman jälkeen.

Viikonlopun menoja vois seurata Instagramin (@bmhjenni) kautta voi seurata reaaliajassa.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Musta ribbimekko

Lyhyt trenssi, jonka luulin olleen hutiostos

Poncho osana kevätasua

Asukuvaukset

Varaslähtö kukkamekkokauteen