Miten voin tällä hetkellä
2En ole kirjoittanut hetkeen mielenterveyden ongelmistani. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään, vaikka en niistä koko ajan puhukkaan. Minulta myös kysytään säännöllisesti miten voin, niin somessa, kuin lähipiirissänikin. Mikä on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa.
Kävin tässä juuri lääkärikäynnillä, jossa arvioitiin tämän hetkistä työkykyäni. Minulla on ollut pidemmän aikaa kova hinku töihin. Mutta minulla on ollut koko kaksi vuotta myös todella kova hinku puskea töitä viimeisillä voimillani näyttääkseni muille, että minä jaksan ja pystyn. Joten en ole ollut täysin varma siitä, onko tämä yhä sitä näyttämisen tarvetta vai sitä, että olisin oikeasti hiljalleen taas työkunnossa.
Lääkärinkäynti antoi perspektiiviä omasta kunnostani. Itkin ja hyperventiloin lähes koko lääkärinkäynnin. Vahva ahdistus nousi pintaan, kun puhuin lääkärin kanssa työstä ja opinnoista. Mieleen nousi ne kerrat, kun olin saanut paniikkikohtauksia kesken luentojen tai kun olin itkenyt läpi ruotsinkokeen. Tuon ruotsinkokeen ajan olin muuten vakuutellut koko ajan, että olen kunnossa, vaikka itkinkin. Sanoin itkun johtuvan jännityksestä. Vaikka tuossa vaiheessa olisi ehkä pitänyt omien hälytyskellojen soida. Lääkäri oli suoraan sitä mieltä, että en ole vielä työkykyinen. Sairaslomaa jatkettiin suoraan kolme kuukautta.
Olin tämän lääkärikäynnin jälkeen todella uupunut. Minun oli vaikeaa saada itseäni liikkeelle. Tunsin voimattomuutta ja väsymystä. Tunteet olivat pinnassa. Samaan aikaan molemmat lapset olivat kotona kanssani. Toinen vapaapäivällä, toinen kipeänä, joten lepäämiselle ei ollut juurikaan aikaa. Tämä uupumus antoi minulle kuitenkin perspektiiviä omaan vointiini. Jos olen näin uupunut lääkärikäynnistä, miten jaksaisin oikeaa työarkea viisi päivää viikossa?
Miten voin arjessa?
Arki meillä sujuu hyvin. Raskaushormonit ovat vaikuttaneet mielialaani, mutta en koe vieläkään olevani esimerkiksi selkeästi masentunut. Jaksan hyvin lasten kanssa. He ovat olleet minulle aina enemmän voimavara, kuin taakka. Saan valtavasti iloa lapsistani ja heidän seurastaan. He myös pitävät minua arjessa liikkeellä, mikä on hyvä juttu. Kuten olen lääkärin ja psykologin kanssa jutellut, on hyvä, että arjessani on ohjelmaa, joka tarjoaa minulle tekemistä.
On ajoittain todella hämmentävää, kun arki sujuu aika hyvin, mutta silti en selkeästi ole täysin kunnossa. Toki minulla on myös arjessa aika ajoin valtavaa ahdistusta, mutta lääkkeillä se pysyy aika hyvin kurissa.
Omat ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Tunnen noin 70 % ajasta voivani hyvin ja koen, että minulla on asiat hyvin. Mutta sitten on se loput 30 %, joka vaikuttaa pahimmillaan 90 %:lta. En oikein osaa kuvailla tätä paremmin, mutta kun voin huonosti, voin todella huonosti. Haluaisin kovasti päästä psykoterapiaan. Mutta jos pelkkä lääkärinkäynti, jossa ei mennä edes hirveän syvälle asioihin, vetää minut ahdistuneeksi ja voimattomaksi, niin mitä psykoterapia tekisi? Alan todella ymmärtämään, mitä psykiatrinen sairaanhoitaja tarkoitti sanoessaan, että en ole vielä riittävän hyvässä kunnossa siihen. En ehkä ole se kaikkein stereotyyppisin mielenterveyspotilas, mutta kuten näkyy, en voi vieläkään hyvin.
Aina välillä huomaan itsessäni katkeruutta siitä, että miksi minulle piti tapahtua näin. Miksi minun piti päätyä väkivaltaiseen parisuhteeseen, joka loi pohjan tälle tilanteelle. En halua katkeroitua. Se ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten minua. Joten yritän muistuttaa itselleni, että historialle ei voi mitään. Tulevaisuudelle voi.
Eli sairaslomani jatkuu kevään. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu ennen äitiyslomaa. Tällä hetkellä tilanne on tämä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
Minun piti kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta juuri nyt tämä postaus on pyörinyt enemmän tai vähemmän päässäni. Sain Instagramissa kysymyksen siitä, miten uskallettiin yrittää nyt kun en voi henkisesti niin hyvin. Olen viimeksi tänään käynyt lääkärissä keskustelemassa tilanteestani ja purskahtanut siellä taas itkuun. Vastasin tähän kysymykseen jo instassa, mutta haluasin vastata siihen pidemmin myös täällä blogissa.
Äitiys on parasta mitä olen elämältä saanut
Silloin kun päätimme ryhtyä yrittämään, tilanne ei tuntunut niin pahalta kuin se ehkä silloin jo oli. Mutta päätettiin ryhtyä yrittämään silti, eikä lopetettu yrittämistä. Ja tähän on muutamakin syy.
Ensinnäkin, mikään muu asia ei ole tuottanut minulle niin paljon iloa ja onnea, kuin äitiys. Lapseni ovat suurin ylpeyden ja ilon aiheeni. He ovat myös syyni taistella ja pitää itsestäni huolta. Koen lasten olevan itselleni enemmän voimavara, kuin taakka. Vaikka meidän arkeen sisältyy myös niitä raskaita hetkiä. Kuten ihan jokaisen lapsiperheen arkeen. Silti se kaikki hyvä peittoaa ne huonommat hetket mennen tullen ja palatessa.
Ja tähän liittyen, olen saanut kaksi lasta paljon vaikeammissa ja vaarallisimmissa olosuhteissa ja selvinnyt siitä. Olen kasvattanut kaksi uskomattoman upeaa pientä persoonaa samalla, kun olen ollut todella pahassa paikassa itse. Aika harva asia lapsen saamisessa ja äitiydessä pelottaa minua enää, kun olen selvinnyt sellaisesta helvetistä.
Traumani ovat muissa asioissa
En kiellä etteikö minulla olisi pahoja, toimintakykyyni vaikuttavia traumoja, mutta ne ilmenevät elämän muissa osa-alueissa. Tällä hetkellä teen myös kovasti töitä sen eteen, että saan asiat terapian puolesta etenemään. Lisäksi olen kokenut oman äitiyteni myös eheyttävänä asiana elämässäni.
Kolmanneksi, minulla on tällä kertaa rinnallani kumppani, joka haluaa olla tässä kaikessa mukana yhtä lailla kuin minäkin. Olen tottunut pärjäämään yksin ja tiedän selviäväni yksin. Joten uskallan veikata, että toisen osallistuvan aikuisen kanssa homma on ainakin puolet helpompaa.
Tässä yrittämisessä oli myös biologinen puoli. Minulla on takanani kaksi riskiraskautta ja kaksi hengenvaarallista synnytystä. Ikä lisää entisestään riskejä ja minä olen nyt 33-vuotias. Ei haluttu juurikaan aikailla, koska haluttiin kumpikin myös yhteinen lapsi. Tämän vuoksi mielummin ennemmin, kuin myöhemmin tuntui meistä paremmalta ajatukselta.
Tietenkään kaikkia riskejä ei voi itse ennakoida, eikä niihin voi vaikuttaa ja ihmiset ovat saaneet lapsia vanhempanakin. Siitä huolimatta tämä ajatus vaikutti ainakin omaan päätökseeni.
Terkuin,
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit