Kotona taas, koko kööri. Minä olen siis kotiutunut veneretkeltäni ja tytöt isänsä luota. Saaresta tuli nestehukan lisäksi mukaan hyvä, onnellinen ja levännyt mieli. Luonto ja meri tekee kyllä ihmeitä ihmiselle. Kerron veneretkestä teille omassa postauksessaan, kunhan saan käsiteltyä kaikki reissussa otetut kuvat.

Tytöt nukkuvat jo sängyissään ja minä kirjoitan tässä päällimmäisiä fiiliksiä kuluneesta viikonlopusta. Kaikkein päällimmäisin fiilis on hyvä ja äärimmäisen onnellinen. Niin moni asia on juuri nyt kohdallaan. Vaikka elänkin parhaillaan epätietoisuuden kanssa, enkä voi oikeastaan tietää mitä huominen tuo tullessaan. Tämä on itse asiassa minulle erinomaista harjoitusta. Ja siitä huolimatta, kun istuin eilen kiven päällä saaren rannassa kuuntelemassa aaltojen ääntä, sekä katselemassa auringonlaskua, koko universumi tuntui olevan kohdillaan.

Kun tulin tänään kotiin, kävin suihkussa ja lähdin melkein heti keskustaan imemään itseeni kaupungin tuntua. Vähän niin kuin vastapainoksi luonnolle. Myönnän olevani henkeen ja vereen kaupunki-ihminen. Minun on vaikea kuvitella asuvani muualla kuin kaupungissa. Nautin niin monesta asiasta täällä. Kuitenkin, toinen osa minusta kaipaa luontoon. Tähän asti se on ollut vain lähimetsän tarjoamat lenkkipolut. Mutta huomaan myös kaipaavani valetamaan ja eräilemään. Tämä pieni puoli minua oli siis enemmän, kuin innoissaan tästä kaikesta. Mutta kotiin päästyäni, kaipasin vastapainoksi annoksen kaupunkia ja keskustaa.

Kotona tyttöjä odotellessa nappasin nämä muutamat kuvat kotoa, juuri siinä hetkessä. Sohvapöydällä lojuu lehti ja kaukosäädin. Taulu on hieman vinossa. Sohvatyynyt ovat vinksallaan. Koti näyttää siltä, kuin lähtiessä. Rakastan sitä, miten ilta-aurinko valaisee meidän kodin näin kesäisin. Ja ihmettelen sitä, miten paljon avarammalta, koko olohuone tuntuu ilman verhoja. Hämmentävää. Odotan, että tilaamani verhot tulisivat pian ja saisin ne paikoilleen. Onhan tämä elo tällä hetkellä vähän, kuin akvaariossa olisi. Tuntui kuitenkin hyvältä olla kotona reissun jälkeen.

Tästä tuli nyt tällainen vapaata tajunnan virtaa oleva postaus, mutta välillä näinkin. Nyt minä alan katsoa Netflixistä Cursedia ja rentoudun hetken, ennen nukkumaanmenoa. On muuten älyttömän hyvä sarja. Olin kerralla koukussa.

Olen käsitellyt viime aikana todella isoja ja raskaita aiheita, kuten myrkyllisiä ihmissuhteita ja henkistä väkivaltaa. Elämässäni on kuitenkin myös paljon hyvää ja ihanaa, joten on viimein aikaa tuoda niitä hyviä asioita myös tänne puolelle.

Suomalaisissa sisustusblogeissa on jo hetken näkynyt Suvin hyggenurkkaus-haaste #hyggecornerchallenge, johon minä myös haluan osallistua. Kodin merkitys on lisääntynyt ihan valtavasti niin eron, kuin korona-arjenkin aikana. Tuntuu tärkeältä, että on paikka, jossa rauhoittua ja jossa olo tuntuun, sekät turvalliselta, että hyvältä. Esittelen teille nyt meidän perheen suosikkipaikan kodissa.

Olen asunut tässä nykyisessä kodissa pian kymmenen vuotta. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta nyt alan oikeasti kaivata uusia kuvioita. Aiemmat muuttosuunnitelmat kosahtivat lopulta tuohon eroon, vaikka aluksi näytti hyvältä. Tämähän toki tarkoittaa vain sitä, että kunhan tämä koronatilanne lähtee helpottamaan, niin laitan kunnolla asuntovahdit tulille ja alan etsiä aktiivisesti meille uutta kotia. Siitä huolimatta, vaikka kaipaan muutosta ja isompaa asuntoa, tämä asunto tuntuu tällä hetkellä kodilta ja turvasatamalta.