Hae
Big mamas home

Kun kaikki kyselevät, onko minulla endometrioosi

Olen elänyt jälleen läpi yhdet elämäni hirveimmistä kuukautisista. Ensinnäkin koronan jälkeen näyttäisi siltä, että kiertoni on lyhentynyt kaksi päivää, eli se on nykyään 26 päivää pitkä. Ainakin viimeisimmät neljät menkat ovat alkaneet tässä ajassa. Ennen olin siis täydellisen täsmällinen 28 päivän ihminen. En enää.

Toisekseen, koronan ja rokotteiden jälkeen kuukautiseni ovat aika-ajoin yhtä helvettiä. Olen pahimmillaan useamman päivän vuodepotilaana kyvyttömänä tekemään mitää, koska olen niin kivulias. Tänään lähdin urhoollisesti kauppaan. Ajattelin, että kyllä minä sen verran jaksan. Meinasin oksentaa kivusta ensin pyörän koriin ja sitten kaupan käytävälle. Loppu päivän vietinkin sitten sängyssä.

Onko sulla endometrioosi - BMH - Big mamas home by Jenni

Onko sinulla endometrioosi?

Saan aina, kun mainitsen tästä lukuisia kysymyksiä siitä, että onko minulla endometrioosi? Niin eilenkin. Ja minulta ei ole tutkittu endometrioosia. Sektion aikana ei ainakaan ilmeisesti löytynyt pesäkkeitä. Mutta jotenkin itse on vaikea uskoa endoon, kun minulla nämä hirviömenkat ovat alkaneet vasta koronan ja rokotteiden jälkeen. Minulla on ollut muutenkin ongelmia kuukautisteni ja kiertoni kanssa vasta saatuani rokotteet ja sairastettuani taudin.

Onko sulla endometrioosi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuukautiseni ovat aina olleet runsaat ja selkeästi kivuliaat, mutta ei niin paljon, että olisin oikeasti koskaan epäillyt endometrioosia. Minun oireeni eivät vain yksinkertaisesti sovi yhteen tavallisimpien oireiden kanssa. Tämän vuoksi en ole hakeutunut tutkimuksiin asian suhteen.

Sen sijaan, jos nämä kivut jatkuvat säännöllisesti tällaisina, niin todennäköisesti tarvitsen jonkinlaista kovempaa lääkitystä tähän. En vain voi olla vuodepotilaana useampaa päivää joka kuukausi.

Kuukautiset - BMH - Big mamas home by Jenni

Kumppanini ansaitsee tässä vaiheessa taas sata pistettä ja viisikymmentä papukaijan merkkiä. Hän on ottanut pyytämättä koppia niin lapsista, kuin kodistakin, kun minä olen vain halannut lämpötyynyä sängyssä tai vaihtoehtoisesti keittänyt itseäni suihkussa. Toki hänen on pitänyt mennä illoiksi töihin muttaa aamut ja päivät ovat olleet hänen kanssaan niin paljon helpompia. <3 Välillä olen saanut silittelyjä, vaikka olenkin ollut kivuissani aika kärttyisä.

Toivon todella, että kuukautiseni palautuisivat vielä vähintään normaaleiksi tässä jossain vaiheessa.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mitä kuuluu kuukautisille koronan jälkeen?

Se aika kuukaudesta

En voi hyvin – Kun oma paino alkaa häiritä

Miten toivuin koronasta

Hormoniehkäisy – Miksi jänistin vaikka olin jo sopinut kierukan laitosta?

Miten toivuin koronasta

Sairastin koronan joulun jälkeen. Tiedän altistuneeni positiiviselle ihmiselle kolmen päivän ajan, joten olisi ollut ihme, mikäli olisin selvinnyt ilman tartuntaa. Oireeni alkoivat viimeisestä altistuspäivästä seuraavana päivänä. Aamulla oireet olivat aika viattoman oloiset. Yskin, minulla oli kurkku aavistuksen kipeä ja olo oli väsynyt. Mikä saattoi toki johtua myös siitä, että oli aikainen aamu, kun ilmoitin töihin että haluan käydä varmuuden vuoksi testissä.

Ei mennyt kuin pari tuntia, kun oireeni pahenivat. Väsymys ja voimattomuus olivat ensimmäiset, jotka huomasin. Nukahdin kunnon yöunien jälkeen monen tunnin päikkäreille, joiden jälkeen olo oli entistä karmeampi. Päätä särki ja lihakset tuntuivat aroilta. Mittasin myös kuumeen, joka oli siinä vaiheessa melkein 39 astetta. Tässä vaiheessa aloin epäilemään toden teolla koronaa. Hyvin pian tämän jälkeen sain myös kuulla, että treffiseuralaiseni aiemmilta päiviltä oli tehnyt positiivisen kotitestin. Tilanne alkoi olla aika varma.

Korona oireet - BMH - Big mamas home by Jenni

Olin neljä päivää joko todella kipeä tai vähän parempi. Olo aaltoili melkoisesti ja voin sanoa, että kyse ei todellakaan ollut mistään pikku flunssasta. Pahimmissa oloissa jouduin konttaamaan vessaan, koska olisin pyörtynyt matakalla. Selvisin kuitenkin, kun lähinnä makasin sängyn pohjalla sen neljä päivää. Näiden oireiden lisäksi minulla oli vielä useita sydämentykytyksiä.

Sen jälkeen olo ja oireet alkoi helpottaa. Pahimmat oireet helpottuivat aika nopeasti, mutta heikotus, tykytykset, huimaus, hengästyminen ja väsymys jäivät. Ja ne pysyivät pitkään. Eristyksen loppupuolella uskalsin käydä varovasti lyhyillä lenkeillä, jotka meinasivat ottaa nekin kunnon päälle. Mielessä pyöri välillä se, kun töissä joku kertoi ensihoitajien kärränneen pökertyneitä tartunnan saaneita lenkkipoluilta ambulanssilla, kun oli lähdetty liian aikaisin lenkille. Selvisin lenkeistä kuitenkin kunnialla, mutta olin niiden jälkeen aivan poikki.

Nyt koronatartunnasta on kulunut vähän vajaa kuukausi ja kaikki muut oireet ovat helpottaneet, paitsi väsymys. Tarvitsen yöllä enemmän unta kuin ennen ja väsyn nopeammin. Se tekee arjesta selkeästi raskaampaa, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut enempää sairaslomaa, mikä on positiivista.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Arki eristyksen jälkeen

Terveisiä koronaeristyksestä

Uusi vuosi eristyksessä

Lyhythinainen neule