Pinkki halloween teemaiset 5-vuotisjuhlat
*Sisältää mainoslinkkejä
Meillä juhlittiin viikonloppuna viisivuotis syntymäpäiviä. Meillä loppuvuosi on yhtä juhlaa, kun joulun ja uuden vuoden lisäksi molemmat lapseni ovat loppuvuoden lapsia. Eli nyt kun yhdet juhlat ovat takana päin, seuraavat ovat jo ihan nurkan takana. Seitsemänvuotis juhlat ovat vahvasti suunnitteilla. Korona tosin sekoitti parin viime vuoden juhlia niin, että sen vuoksia juhlia on juhlittu viime vuosina myös maaliskuussa. Toivottavasti tänä vuonna saadaan juhlittua molempien tyttöjen juhlat suht lähellä oikeaa päivää.
Meillä on ollut joka kerta lasten juhlille jonkinlainen teema. Välillä selkeämpi, välillä vähän löysempi. Teemana on ollut pandat, Frozen, puput, kukat, prinsessat nyt ainakin. Tämän vuoden teeman kuopus päätti jo keväällä. Koska hän on syntynyt halloweenin korvalla, päätimme juhlia kyseisellä teemalla. Ja nyt on sanottava, että teema oli äärimmäisen onnistunut. Ihan kaikkein perinteisimmästä päästä teema ei ollut, vaan halloweeniin yhdistettiin vielä päivänsankarin lempiväriä, eli pinkkiä.

Koristeista
Tein tällä kertaa poikkeuksellisesti paljon koristeita itse. Siitä lähtien, kun lapsi päätti syntympäiviensä teeman, keräsin juhla-ideoita talteen pinterestkansioon. Juurikin Pinterestistä bongasin tuollaisen seinäkoristeen ensimmäisen kerran ja päätin tehdä sellaisen itse.
Ostin Sostrene Grenestä ja Suomalaisesta kirjakaupasta silkki- ja kreppipaperia. Kotoan leikkasin niitä suikaleiksi aloin kiinnittämään niitä 2-4 suikaleen nipuissa lankaan. Sain sitoa tähän aika monta suikaletta ja hetki meni ennen kuin löysin sopivan tekniikan suikaleiden sitomiseen. Happy birthday-kyltti on olltu meillä jo ennestään. Olen säästänyt sen joistain aiemmista juhlista ja se toimi tälläkin kertaa. Kiinnitin kyltin tuon seinäkoristeen päälle.
Sen lisäksi kiinnitin koristeeseen muutaman narun, jossa oli itse leikattuja kummituksia ja lepakoita narunpätkissä. Näitä itse tehtyjä kummituksia ja lepakoita oli pitkin asuntoa koristeina.

Maalasin myös meidän koristekurpitsat vaaleanpunaisiksi juhlia varten. Näihin lapsi ihastui aivan erityisesti.

Juhlaruoka
Tarjottavia tein ennätysmäärän itse. Mutta turvauduttiin myös sekä puolivalmiiseen, että ihan perus sipsiin ja karkkiin. Meillä oli täytekakun lisäksi tarjolla omenamuffinsseja, mokkapaloja, banaanikakkua, muumionakkeja, karkkia, sipsiä ja niihin toki dippiä. Kaikkea riitti, mutta ihan hirveästi ei jäänyt meille tuhottavaksi, eli mitoitus oli aika täydellinen.
Mokkapalojen ja muffinssien koristelun suunnittelin itse. Mokkapaloihin sain idean Arnoldsista, jossa oli samaan tapaan koristeltuja donitseja. Muffinssien idean keksin irtokarkkihyllyllä, kun totesin hampaiden sopivan halloweeniin. Muumionakkeja puolestaan bongasin ensimmäisen kerran Instagramissa.

Kakusta en muistanut sitten napata kunnollista kuvaa, mikä vähän harmittaa. Käytin tällä kertaa kakkuun valmis kakkupohjia, mikä helpotti omaa elämää todella paljon. Kakusta tuli ihanan mehevä valmispohjien kanssa. Ostin niitä kaksi pakettia, joissa molemmissa oli kolme ohutta pohjaa. Väleihin laitoin omena- ja kinuskitäytetettä, joiden ajattelin sopivan halloweeniin. Täytteiden ohjeet ovat Kinuskikissan käsialaa. Kuten aina.
Nuo kummistusservetit ja kurpitsalautaset on ostettu My dream day*-verkkokaupasta. Ostan nykyään kaiken juhlatarvikkeen sieltä, koska sieltä saa toimituksen seuraavalle päivälle. Tällaiselle viimetingan mutsille se on todellinen pelastus.

Meillä oli ihan super kivat juhlat. Täytyy sanoa, että meillä on kyllä äärimmäisen ihania ihmisiä lähipiirissä ja ollaan äärimmäisen onnekkaita. Päivänsankari sanoi, että nämä olivat parhaat juhlat ikinä. Kuopus sai lahjaksi Lucy-koiran, jota hän on toivonut kolme vuotta. En ollut tätä aiemmin ostanut, koska ajattelin, että kyseessä saattaa olla ohimenevä toive. Se ei kuitenkaan muuttunut vuosien varrella, joten nyt sitten hankittiin tämä käskyjä totteleva, haukkuva ja liikkuva koiralelu meille. Kuopus on tästä aivan haltioissaan, ainakin toistaiseksi.
Reseptit herkkuihin tulevat vielä perässä, mutta tässä olivat meidän viisivuotis juhlat noin niin kuin pääpiirteittäin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Syntymäpäiväbrunssi ja kesäinen moctail
Palataan vielä tässä välissä minun syntymäpäiviini. Oli ihan super ihanaa viettää syntymäpäiviä rakkaiden ystävien ja kumppanini kesken. Leivon ehkä vielä kakun lapsia varten, sillä he haluavat varmasti vielä juhlistaa syntymäpäivääni. Eli siis syödä kakkua. 😀 Tämä aikuisten kesken vietetty juhla oli kuitenkin aivan ihana ja merkitsi minulle paljon.
Brunssi nyyttikesteinä
Kun päätin järjestää juhlat, mietin toimisiko nyyttikestit syntymäpäivinä. Ne helpottaisivat omaa taakkaani. Oli ihanaa, että ystäväni innostuivat tästä myös. En ollut itse suunnitellut tarjottavista, muuta kuin oman osani. Vieraista jokainen sai miettiä tuomisensa omien vahvuuksien mukaan, jolloin kenenkään ei tarvinnut stressata turhaan. Minä leivoin, koska se on vahvuuksiani. Leivoin pari suolaista piirakkaa ja britakakun. Poikaystäväni sekoitti meille alkoholittoman moctail boolin.

Brunssin koristelu
Koristelun suhteen minulla oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta lopulta mentiin aika yksinkertaisella setillä. Ostin lähikaupasta kahden värisiä oksaneilikoita, vaaleanpunaisia ruusuja ja harsokukkaa. Kotona jaoin ne erilaisiin pikku maljakoihin. Leikkasin joukkoon myös parvekekukastani oksia. Kukka-asetelmista tuli todella kivat. Konfetti, jota lisäsin pöydille ja juomatarjottimelle, on lasten vappuilmapalloista talteen kerättyä. Toimi näinkin todella hyvin ja konfetti sai vielä hieman jatkoaikaa. Servetit ovat niin ikään jääneet jäljelle vappujuhlista. Kertakäyttöhaarukat ja veitset ovat puolestaan ostettu aikanaan esikoisen yksivuotissynttäreille. Ne ovat olleet todella kestäviä ja toimivia juhla-aterimia.

Seuraavaksi lista meidän tarjottavista. Kuten sanottu, jokainen sai tuoda tarjottavia omien vahvuuksiensa mukaan ja me saatiin kokoon todella hyvät tarjoilut. Kaikkea oli riittävästi ja kaikki oli todella hyvää. Vieraat olivat myös innoissaan siitä, että vietin syntymäpäivääni brunssin merkeissä. Ehkä me jatketaan tällä linjalla myös ensi vuonna.
Brunssitarjoilut
- Britakakku
- Suolaiset piirakat (tonnikala & kasvis)
- Pesto-juusto croisantit
- Ruokaisa salaatti
- Hedelmätarjotin
- Kirsikat ja mansikat
- Omenapiirakka vaniljakastikkeella
- Moctail booli

Poikaystäväni toimi juomamestarina ja kehitteli meille kesäisen moctail boolin pyynnöstäni. Jaan nyt tämän herkullisen juoman ohjeen myös teille. Juoman tekijä vinkkasi, että tästä voi myös tuunata holillisen lisäämällä sekaan giniä.
Juoma oli todella hyvää. Juuri sellainen marjainen ja kesäinen, kuin olin pyytänytkin. Suosittelen kokeilemaan.
Marjainen moctail
Mustikkasiirappi
1 2/2 dl hienoa sokeria
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl mustikoita
Moctail booli
1 1/2 dl mustikkasiirappia
1 l mansikkamehua
1/2 l Spritea
1 l vichyä
2 sitruunan mehu
Sitruksia, mansikoita, sitruunamelissaa.
Mustikkasiirapin teko
- Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Keitä niin kauan, että sokeri on liuennut veteen.
- Lisää joukkoon mustikat ja anna kiehua niin, että marjat pehmenevät.
- Siivilöi siirappi puhtaaseen pulloon tai astiaan.
- Anna jäähtyä ja käytä lisänä juomiin.
Booli
- Pilko sitrukset ja mansikat. Revi sitruunamelissasta lehtiä irti. Laita kaikki astiaan, johon aiot juoman tehdä.
- Sekoita nesteet. Määrät ovat suuntaa antavia ja koska kyse on juomasta, esimerkiksi siirappia ja vichyä voi säätää oman maun mukaan.
- Lisää jääpaloja, jotta juoma pysyy kylmänä.

Tähän loppuun kuvat, vielä mun juhlapäivän asuista. Mekossa vietin brunssia ja vaihdoin iltapäivällä vaatteita sillä lähdimme parhaan ystäväni kanssa lasillisille, kun meillä sattui kerrankin olemaan molemmilla lapsivapaa. Sain mekosta paljon kyselyitä ja se on H&M:ltä, kuten lähes kaikki mekoistani.

Oli aivan ihanaa juhlia syntymäpäiviä. <3 Ensi vuonna uudestaan.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


0