4 vinkkiä vappubrunssin suunnitteluun
Otin puolison kanssa puheeksi, että olisi ihanaa järjestää vappuna brunssi ystävien kesken. Minä olen haaveillut vuosia vappubrunssin järjestämisestä, joten olen enemmän kuin innoissani tästä. Kevät on muutenkin lempivuodenaikani, joten on ihanaa juhlistaa sitä näin. Ja aion todellakin tehdä tästä perinteen.
Tässä muutama vinkki vappubrunssin järjestämiseen!

1. Aloita suunnittelu hyvissä ajoin ja kutsu vieraat
Suosittelen kutsumaan ihmiset hyvissä ajoin, että esimerkiksi vuorotyöläisillä on aikaa varautua. Tämä tarjoittaa yleensä noin reilua kuukautta ennen. Näin on myös helppoa suunnitella kaikille sopivaa ajankohtaa. Vappubrunssin ollessa kyseessä, keskusteltiin hieman siitä vietetäänkö brunssia aattona vai päivänä. Meidän porukalle sopi kaikkein parhaiten ajankohdaksi se vappuaatto. Päätä myös juhlapaikka. Oletteko jonkun kotona vai esimerkiksi piknikillä.

2. Mieti koristeiden teemaa
Suosin paljon jo olemassa olevia koristeita. Niitä kun on lasten juhlista kertynyt kaappiin vuosien saatossa. Ostan myös jotain pientä täydennystä My dream daylta, kuten ilmapalloja ja servettejä. Päätin myös helpottaa meidän tiskausurakkaa sillä, että tilasin nyt juhliin myös pahvilautasia. Valitsin pastellisävyisiä ilmapalloja ja kukkakuvioisia servettejä, sekä lautasia. Sen lisäksi koristelen pöytää kukilla ja konfetilla, jota meillä on ennestään.

3. Päätä tarjoilusta ja sovi, mitä kukin tuo jos kyseessä on nyyttärit
Tämän tyyppisissä juhlissa suosittelen ehdottomasti jakamaan vastuuta ruuan suhteen. Kun kaikki osallistuvat, yhden taakka ei ole liian iso. Jokainen voi osallistua omien tatojen ja mahdollisuuksien mukaan. Me jaettiin ruokavastuut yhteisessä whatsapp ryhmässä ja saadaan kokoon todella hyvä setti erilaisia herkkuja, jotka todennäköisesti uppoavat kaikille.

4. Suunnittele juomat
Juomapuolta kannattaa myös suunnitella. Oma puolisoni on baarimestari, joten luonnollisesti kannustin häntä kehittelemään meille boolin. Toki oltaisiin myös voitu sopia, että jokainen tuo omat juomansa. Minusta on kuitenkin kiva tarjota yhteinen juoma kaikille. Vappuun sopii toki sima. Me päädyttiin kuitenkin keväiseen booliin, jonka reseptin tulen jakamaan myös teille.
Tässä minun vinkkini onnistuneeseen vappubrunssiin. Toki, nämä vinkit toimivat hyvin mihin tahansa juhlaan ja brunssiin, joka järjestetään yhdessä.
Palaan meidän vappubrunssin tarjoiluihin ja tunnelmiin vielä myöhemmin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Halloweeniin sopivat madoilla koristellut mokkapalat
Arkisia kuulumisia
Huh huh. Mulla on ollut vähän kaikkensa antanut olo tässä parina iltana. Eilen en jaksanut illalla tehdä oikeasti yhtään mitään muuta, kuin röhnöttää sohvannurkassa, kun olin saanut lapset sänkyihin. Välillä niinkin. Olen ihan kiitollinen siitä, etät huomenna on viikonloppu. Sen kunniaksi hieman kuulumisia.
Meillä on vain vähän ohjelmaa viikonlopulle. Lauantain ohjelma on pyöräilykypärien osto lapsille. Puoliso löysi molemmille Tori.fi:stä polkupyörät, joilla he pääsevät pian kunnolla harjoittelemaan liikkumista.

Ihan pakko ylistää puolison Tori.fi-taitoja. Vaikka itse haluaisin ostaa enemmän käytettynä, minulla ei vain jostain syystä riitä hermot Toriin. Ei myymiseen, eikä ostamiseen. Puolisoni on kuitenkin eri maata. Hän jaksaa etsiä ja hän jaksaa myydä. Nytkin hän naputteli myyntiin melkein kaikki lastenhuoneen kalusteet ja käy kaikki mahdolliset keskustelut niistä. Mistä olen ihan älyttömän kiitollinen.
Meillä on siis menossa lastenhuoneen päivitys leikki-ikäisten huoneesta, koululaisten huoneeksi. Pienempikin aloittaa syksyllä eskarin, joten päivitys on mielestäni ehdottomasti ajankohtainen. Luovutaan viimein muun muassa kuopukselle ostetusta hoitopöytä/lipastosta. Lapsille on nyt myös tilattu hartaasti toivottu kerrossänky, jonka avulla huoneeseen saadaan myös vähän lisää tilaa. Ylä- ja alasänkypaikoista ei ole tarvinnut edes tapella. Kummallekin on selvää kummassa punkassa haluavat nukkua. Olen kerännyt Pinterestiin Kid’s room -kansioon inspiraatiota isompien huoneeseen. Sängyn lisäksi huoneeseen pitäisi hankkia vaatekaappi ja matto ja mahdollisesti se koulupöytä. Mutta pikkuhiljaa. Nyt haluan huonetta ehdottomasti tyhjemmäksi ensin.

Fanni ja pikkuinen Miu
Ollaan lasten kanssa luettu tällä viikolla Fanni tunnetaitosarjan Fanni ja pikkuinen Miu -kirjaa. Nämä kirjat on ihan meidän lemppareita. Kuvitus on ihan mielettömän kaunis ja kirjat ovat todella hyödyllisiä. Yhdessä kirjassa on aina kiva satu lapsille, jossa tutustutaan niihin tunteisiin. Sen lisäksi kirjassa on infopaketti vanhemmille ja lopuksi tunnetaitoihin liittyviä tehtäviä. Tässä Fanni ja pikkuinen Miu kirjassa tutustutaan suurten muutosten aiheuttamiin tunteisiin, uuden sisaruksen kautta. Eli kyseessä on täydellisen ajankohtainen kirja meidän perheeseen. Lapset ovatkin miettineet nyt sitä, oppiiko vauva näyttämään kieltä, jos sitä opettaa ja että siskouskin on aika monimutkainen juttu.

Sunnuntaina lähdetään junaretkelle puolison perheen luokse. Meidän kummankin perheet asuvat sellaisen pienen välimatkan päässä. Eli ihan jatkuvasti ei olla näkemässä. Nyt pakataan kuitenkin kimpsut ja kampsut ja lähdetään päiväretkelle Hyvinkäälle. Lapset odottavat erityisesti puolison vanhempien koiran näkemistä, mikä ei ole hirveän yllättävää.

Me suunnitellaan puolison kanssa vappubrunssia ystäville. Toteutetaan juhlat nyyttikesteinä, koska se on kaikille helppo ja kiva tapa. Ja yhden ei tarvitse tehdä aivan kaikkea, kun brunssijärjestelyissä on oma hommansa. Me mietittiin, että meidän panostus olis croisant buffet. Eli paljon croisantteja ja erilaisia täytteitä. Ja puoliso tehtailee meille jonkun vappuun sopivat moctail boolin.
Jos kaipaa inspiraatiota omaan brunssiin, niin minulta löytyy blogipostaus viime kesän synttäribrunssista. Postauksessa on muun muassa resepti yhteen puolison kehittelemään moctail booliin, sekä tarjoulu ja koristeluideoita.
En malta odottaa meidän brunssia ja uskon meidän saavan kokoon tosi hyvän kattauksen! Kesällä vietetään sitten meidän babyshowereita.
Tässä oli yhden postauksen verran hieman meidän arkisia kuulumisia.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


0