Hae
Big mamas home

Ihanat omenamuffinssit

Postauksessa näkyy pr-lahjaksi saatuja tuotteita.*

 

Olen innostunut leipomisesta aivan uudella tasolla kuluneen vuoden aikana. Huomaan kehittyneeni, mikä innostaa entisestään. Lisäksi ympärilläni tuntuu nykyään olevan ihmisiä, jotka arvostavat leipomuksiani. Siis muutkin kuin lapseni, jotka kyllä arvostavat varsinkin niitä makeita.

Leivoin tässä taannoin parhaan ystäväni tilauksesta haltiakummilapseni syntymäpäiville omenamuffinssejani. Nämä sopivat täydellisesti tämän hetkiseen sesonkiin, kun omenat alkavat olla parhaimmillaan. Olen jakanut tämän reseptin aiemminkin lapseni halloween synttäreiden yhteydessä. Ajattelin kuitenkin jakaa reseptin uudelleen, koska se on aivan yliveto, mutta kaikkia ei kiinnosta kummitusmuffinssit. Näistä tulee jugurtin ja omenatäytteen ansioista ihanan meheviä. Muutamat ovat sanoneet näitä jopa taivaallisiksi.

Leipominen vauvan kanssa onnistui muuten ihan hyvin. Jouduin välissä syöttöhommiin, koska tein kaksinkertaisen satsin. 12 kappaletta olisi onnistunut vielä ilman imetystaukoa. Koristelut tein vauva kantorepussa.

Crispy Carame-koristerakeet ja Pastel Pearl-suklaakoristeet saatu pr-näytteenä.

 

OMENAMUFFINSSIT

12 kpl

 

TAIKINA
  • 150 g voita
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl vaaleaa siirappia
  • 2 munaa
  • 2 dl vaniljajugurttia
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 1/2 tl kardemummaa
  1. Sulata voi kattilassa. Jos käytät tähän isompaa kattilaa, koko taikinan voi tehdä samaan kattilaan.
  2.  Lisää voisulan joukkoon sokeri ja siirappi. Seikoita niin kauan kunnes sokeri on sulanut ja seos hieman jäähtynyt.
  3.  Lisää munat yksi kerrallaan käsin vispaten. Sekoita jugurtti joukkoon.
  4. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita. Lisää jauhoseos taikinaan siivilöiden ja muutamassa erässä.

 

OMENATÄYTE
  • 3 pientä omenaa
  • 2 rkl vaaleaa siirappia
  • 2 tl kanelia
  1. Kuori omenat. Poista siemenkodat ja pilko omenat melko pieniksi kuutioiksi. Sekoita omenoiden sekaan siirappi ja kaneli.

 

MUFFINSSIT
  1. Laita muffinssipellin koloihin paperiset vuoat. Lusikoi pohjalle ensin vähän taikinaa. Laita väliin omenapaloja ja peitä ne vielä taikinalla.
  2. Paista 200 astetta 20 minuuttia.

 

KORISTELU
  • 200 g tuorejuustoa
  • 2 dl kermaa
  • 1 rkl vaniljakreemijauhetta
  • 1 rkl sokeria
  • Nomparelleja
KUORRUTE
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, vaniljakreemi ja sokeri. Lisää lopuksi elintarvike väri.
  2. Lusikoi tai pursota kuorrute muffinssien päälle.
  3. Koristele nomparelleilla.

Omenamuffinit tekivät juhlissa kauppansa. Tein niitä itseasiassa kaksilla koristeilla. Oli nämä, jotka kuvasin tänne blogiin. Sen lisäksi oli dinosaurus-nomparelleilla koristellut muffinssit. Jotka taisivat kyllä enemmän ilahduttaa juhlakalun äitiä, kuin itse kaksivuotiasta. Toivottavasti kokeilet näitä! Ja kerro ihmeessä mitä tykkäsit! Minulla on viikonloppuna listalla testikakun leipominen ristiäisiä ajatellen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Perinteinen mustikkapiirakka – Helppo ja nopea resepti

Herkullinen pavlova

Helppo ja nopea marjaherkku

Mansikkakääretorttu

Kesän ihanin kakku: Britakakku

34 vuotta

Täytän tänään 34 vuotta. Taas on yksi vuosi elettyä elämää takana. Tällä kertaa oma mieliala on ihan vähän haikea sen vuoksi. Aiemmin tällä viikolla kuolleen Miki Liukkosen kohtalo suretti minua erityisen paljon. Kirjailijan kuolema kolahti erityisen kovasti minuun, sillä satuin huomaamaan, että olemme syntyneet niin samana vuonna, kuin päivänäkin ja vielä samassa kaupungissa. Olimme siis täsmälleen saman ikäisiä ja myös minä olen taistellut omien mielenterveysongelmieni kanssa. Olen käynyt todella syvissä vesissä, mutta selvinnyt niistä lopulta. Olen ollut äärimmäisen onnekas kun olen saanut apua sitä hakiessani. Avun saaminen tässä yhteiskunnassa, kun ei ole itsestäänselvyys, vaikka sitä osaisi hakea.

34 vuotta ja onnellinen

Olen mielettömän onnekas siinä suhteessa, mihin olen lopulta päätynyt. Elämäni on muuttunut melkoisesti jo yhdessä vuodessa. Puhumattakaan viimeisestä kymmenestä vuodesta. Vaikka elämässäni on asioita, jotka voisivat mennä vielä vähän paremmin, niin siitä huolimatta se on nykyään aika täydellistä. Minulla on rinnallani hyvä kumppani ja aivan ihanat lapset. Olen aina halunnut olla äiti ja elämässäni on ollut se vaihe, kun näytti vahvasti siltä etten välttämättä pääse koskaan kokemaan sitä. Nyt odotan kolmatta lastani syntyväksi hetkenä minä hyvänsä.

Nuorempana vanhenemistä pelkäsi, nyt minä melkeinpä odotan sitä. Elämä on muuttunut sitä paremmaksi, mitä enemmän ikää on tullut. Viisitoista vuotiaana ajattelin elämän tarjoavan parastaan, mutta väärässäpä olin. Nykyinen elämänvaihe on omalla tavallaan aivan ihana. En malta odottaa vauva-aikaa. Samaan aikaan olen saanut seurata kahden isomman lapseni kasvua ja kehitystä. Siinä ohessa olen saanut maistiaisia siitä, miten elämä tästä vielä muuttuu. Lapseni ovat mielettömiä tyyppejä ja on ilo oppia heistä koko ajan lisää.

Toivon todella, että minulla on vuosia vielä enemmän edessä, kuin takana ja saan nauttia niistä rakkaitteni kanssa.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

33 vuotta!

Synttäriviikko!

Juhla-asu: Peplum-paita ja suorat housut

Vaaleanpunaiset 6-vuotis synttärit

Synttäriviikonloppu kuvina