23. luukku: Miten pukeudun jouluaattona
Jouluun on jäljellä enää yksi yö. Tämä on toiseksi viimein kalenteriluukku. Fiilis on itseasiassa aika uskomaton. Jännitin tätä kalenteria aika paljon ja nyt tämä on oikeasti yhtä luukkua vaille valmis. Kiitos jokaiselle, jotka olette jaksaneet lukea ja seurata kalenteriani. Etenkin niille, jotka ovat jaksaneet jättää kommentin johonkin luukkuun. Kiitos.
Toiseksi viimeisessä luukussa ajattelin näyttää miten pukeudun jouluaattona. Kun tällä kertaa se ei ole pyjama.

Ollaan tänä vuonna aattona ensin puolison perheen kanssa ja siirrytään siitä minun perheeni luokse. Minun perheeni luona asu todennäköisesti vaihtuu pyjamaan, mutta puolison vanhempien luokse ajattelin pukeutua vähän paremmin.
Aion pukea päälle mustan luottomekkoni. Se on kaunis, siisti ja mukava päällä. Eikä varmasti purista nyt kun sitä vähiten kaipaan.

Kaulaan ja korviin laitan ehdottomasti Cisu Li:lta saadut kaula- ja korvakorut. Nämä Säihkyvä -korvakorut toimivat 3 in 1 periaatteella. Normaalisti niissä on ollut kiinni sininen akryylilevy, mutta näiden idea on, että korua voi käyttää eri tavalla. Siksi päätin ottaa aatoksi akryylilaatan pois ja käyttää korvakoruja pelkkien helmien kanssa.
Rakastan muuten tällaista ideaa, että koru taipuu moneksi ja siitä on saatavissa esiin erilaisia lookkeja. Aivan loistava idea.

Eli siis, jouluaattona päälle vähän parempaa seppälää. Mikä on ihan kiva. Minäkin rakastan laittautumista, mutta olen laiska tekemään sitä muuten vaan. Loppuajan voikin sitten hengata mukavammissa asuissa.
Huomenna on sitten vuorossa kalenterin viimeinen luukku!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
16. luukku: Miten saada joulusta mahdollisimman paljon irti, ilman stressiä
14. luukku: Paljettimekko pikkujoulukelpoiseksi
12. luukku: Ihanimmat kotimaiset korvakorut joulukauteen
22. luukku: Meidän uusi jouluperinne ja joulukoriste
Me aloitettiin tänä vuonna kokonaan uusi perinne puolison kanssa. Tämä on sellainen, jonka aloittamista olen miettinyt itse pari vuotta, mutta sen aloittaminen yhdessä kumppanin kanssa teki siitä vähän merkityksellisemmän.
Lapset keräävät omia joulukoristekokoelmiaan, jotka he tulevat saamaan aikaan mukaansa omiin koteihinsa. Mikä tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa meidän joulukoristelaatikosta lähtee melkoinen määrä koristeita lasten muuttokuormien mukaan. Niinpä päätettiin aloittaa oma joulukoristekokoelma.

Olen itse bongannut tämän Noora Näppilän blogista, joten kyseessä ei todellakaan ole oma ideani, enkä ota siitä kunniaa. Mutta me alettiin keräämään puolison kanssa Disneyn joulukoristeita. Tilattiin koriste Disney Store EU:sta ja paketti saapui perille muutamassa päivässä. Tämä oli todella iloinen yllätys, koska itseä aina vähän jännittää ulkomailta tilaaminen. Postimaksut olivat myös aika kohtuulliset, joten hyvillä mielin voidaan jatkaa tätä keräilyharrastusta.

Ihan mitä tahansa koristetta me ei voida ostaa. Koristeen täytyy muistuttaa meitä jotenkin kyseisestä vuodesta. Siihen täytyy jotenkin kiteytyä mennyt vuosi tai sitten joku merkittävä tapahtuma vuoden ajalta.
Tämä on ollut meidän, minun ja kumppanini, ensimmäinen vuosi yhdessä. Meillä on itseasiassa ensimmäinen vuosipäivä nimenomaan jouluaattona. Valittiin siis joulukoriste, joka kuvaa pariskuntaa ja tämä oli aika söpö. Ja koska tämä on teemaltaan oikeasti jouluinen, se sopii ehdottomasti myös meidän rakkaustarinaamme, joka alkoi kunnolla jouluna.

Tällä on hyvä aloittaa uusi perinne ja uusi kokoelma.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
16. luukku: Miten saada joulusta mahdollisimman paljon irti, ilman stressiä


6