Hae
Big mamas home

Bette Box kokemuksia & heinäkuun boxi

Tein noin puoli vuotta sitten Bette Box-tilauksen itselleni. Halusin päästä testailemaan uusia tuotteita helposti ja laajasti, joten tällainen kauneusboxi kuulosti fiksulta vaihtoehdolta. Saan kuukaudessa useamman tuotteen testailtavaksi ja jos joku tuote on täysi huti, vien sen työpaikalle. Varmasti kelpaa jollekin. Vielä ei ole puolessa vuodessa tullut hutia, vaan kaikki on ollut kokeilun arvoista. 
Suurin syy, miksi valitsin nimenomaan Bette Boxin, oli se että Lumene ja Bette on kimpassa. Rakastan Lumenen tuotteita, joten on kiva päästä kokeilemaan niitä tätä kautta. 
Ajattelin tässä samalla esitellä tämän kuun boxin sisällön. Tämä ei muuten ole kaupallinen yhteistyö, vaan tilaan ja kirjoitan tästä ihan omaan piikkiin. Jatkossa ajattelin, että esittelen näitä silloin tällöin, jos boxissa tulee hyvät tuotteet. 
Heinäkuun boxi on Betten Kesäboxi vol. 2. (Kesäkuun boxi oli vol. 1) 
Ziaja vuohenmaito energisoiva ja siloittava kasvoseerumi 
Siitä ei ole kovin kauaa, kun kuulin vuohenmaidon olevan joku juttu kosmetiikassa. Tämän tuotteen testaamista odotan ehkä eniten. Tämän pitäisi stimuloida kollageenin tuotantoa ja tehdä ihosta hehkuvan, sekä terveen. Tätä saa ostettua Sokokselta. 
Cougar 5-in-1 Foundation ( Natural Light) 
Tämän pitäisi toimia peitevoiteena, sävynkorjaajana, bronzerina ja meikkipohjana. Lisäksi siinä on aurinkosuoja. Tätä todellakin testaan mielenkiinnolla. Tätä voi tilata osoitteesta cougarbeautyproducts.com 
Korres Ginger Lime vartalovoide 
Tämä on boxin vegaaninen tuote. Inkiväärin ja limen yhdistelmä tuntuu tuoksumaailmaltaan ainakin hyvältä. Testaan ehdottomasti. Bettessä on ollut joka kerta hyvä vegaaninen tuote, joten odotukset ovat tämänkin suhteen korkealla. Tätä saa ainakin Sokokselta ja Stockmannilta. 

Compeed rakkolaastari 
Tämä menee varastoon. Tuttu klassikko, joita tarvitaan aina. 

Dermosil Summer rain aloe-geeli 

Tähän suhtaudun varauksella. Tuote voi olla ihan hyvä, mutta olen vuosia käyttänyt Aloe geeliä, joka on 99% samaa, kuin tuore geeli lehden sisällä, joten suhtaudun varauksella tuotteisiin joiden pohjana on vesi. 
Lisäksi boxissa oli Lumenen VALO-sarjan testereitä. Kuten kerroin, rakastan Lumenea ja olen tykännyt jokaisesta VALO tuotteesta, jota olen kokeillut. Käytän taatusti nämä testerit. 
Lotuksen näytepaketti oli ilmeisesti ekstra, joka on tullut vain arpaonnen suosikeille. 
Kiinnostaisiko teitä muuten empties-sarja? Kertoisin teille loppuun käytetyistä tuotteita. Mitä mieltä olen ja ostaisinko uudestaan? Olen miettinyt tällaista, joten voisin toteuttaa tämän, jos teillä on kiinnostusta lukea. 

Kevyet kesäkiharat

Instagramiani seuraavat ovatkin jo nähneet kesäkiharani. Väli viimeisimpien kampaamokäyntieni välissä ehti venähtää vuoden mittaiseksi. Tukka oli myös sen näköinen. Luonnonkihara antaa todella paljon anteeksi esimerkiksi sitä, jos sattuu nirhaisemaan latvat lyhyemmiksi keittiösaksilla. Nyt kaipasin kuitenkin kipeästi muutosta, ammattilaisen käden kosketusta ja keveämpää tukkaa. En kuitenkaan ajatellut, että leikkauttaisin hiukseni oikeasti lyhyeksi, mutta toisin kävi. 

Osasyy tähän oli se, että haluan päästä mahdollisimman pian eroon värjätystä hiuksesta. Kasvatan parhaillaan omaa väriä takaisin. Ensinnäkin hiusvärien ympäristövaikutukset mietityttävät. Toisekseen omalla värillä tukka ei ehkä näyttäisi jatkuvasti siltä, että se olisi kampaajan tarpeessa. Nyt värjättyä hiusta jäi pieni kaistale vain etuhiuksiin, mutten kaikki on omaa väriä. Seuraavan kerran jälkeen päässäni tuskin on yhtään värjättyä kohtaa. 
Tällä hetkellä ajatukseni on pysytellä jatkossa omassa värissä. Luonnollista hiusten väriä ei tarvitse huoltaa ja värjäämätön tukka voi varmasti himpun verran paremmin. Olen värjännyt hiuksiani ala-asteelta lähtien. Joten nyt noin parinkymmenen vuoden jälkeen on ehkä ihan hyvä siirtyä luonnollisempaan ilmeeseen. 

Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut luottokampaamoa, mutta nyt on. Talvella tänne hoodeilleni avattiin ihana parturi-kampaamo ja kauneushoitola Makea. Se sijaitsee Aurinkolahden rannassa, huikeissa puitteissa. Ja kun kampaamon hintaan kuuluu kupillinen kahvia ja hiusten pesupaikalla on hierovat tuolit, paikka on ainakin jokaisen pienen lapsen äidin unelma. Ja miksei kaikkien muidenkin. Mutta huonosti nukutun yön jälkeen kahvi tuli niin tarpeeseen. Minä en halua enää muualla käydäkään. 
Minun hiukseni leikkasi taitava Hertta. Hän sai heti kiinni siitä, mitä hain ja toteutti sen tosi kivasti. 
 

Tällä tavalla lyhyenä tukkani kihartuu paljon vahvemmin ja muutamat ovatkin kysyneet, otinko samalla permanentin. Olen voinut todeta siihen ylpeänä kiharani olevan täysin luomut. Nyt annankin niiden kihartua täysin vapaasti. Jo sen vuoksi, että vähemmällä käsittelyllä ne yksinkertaisesti voivat paremmin. 
Aluksi isoin totutteleminen oli siinä, että hiukset ovat nyt pääsääntöisesti auki. Tukkani on niin lyhyt, että sitä ei saa millekään perusponnarille. Välillä, kun kyllästyn silmillä pomppiviin kikkuroihin, saatan vetää ne pään päälle sellaiselle ananastupsulle. Mietin myös, että tähän tyyliin saattaisi hyvin sopia sellaiset isot, näyttävät pinnit joita nyt näkee joka paikassa. 
Makealla ja Hertalla on kummallakin instagram tilit. Suosittelen seuraamaan niitä, 
jos hiustyylit kiinnostavat ja kaipaat inspiraatiota.