All in – Ihastuminen
1Vuodatin tässä yksi päivä Instagramiin postauksen siitä, miten olen ihastumisen iskettyä sellainen all in-tyyppi. Minulla ei ole ihastumisessa kevyempää vaihdetta. Olen kaiken kokemani jälkeen lähtökohtaisesti todella varovainen ja epäileväinen jokaista kohtaan. Minun on vaikeaa uskoa, että kukaan voi oikeasti ihastua minuun. Kiinnostunut voi olla, mutta että ihastunut. Minulla on ympärilläni niin vahvat suojamuurit, että en ihan heti päästä ketään niiden lävitse. Mutta, kun vastaan tulee tyyppi, joka kolahtaa olen heti täysillä mukana. Kiihdyn nollasta sataan hetkessä. Olen aina ollut sellainen. Uskon, että äitini ja nuoruuden ystäväni voisivat kertoa tarinan jos toisenkin tästä piirteestäni.
Samaan aikaan ihanaa ja kamalaa
Tämä on samaan aikaan sekä ihanaa, että todella raskasta. Ihastuminen on pääsääntöisesti ihanaa. Ne perhoset vatsanpohjassa ja kun suupielet nousevat väkisinkin hymyyn, kun toinen laittaa viestiä. Se ihana, kutkuttava, suloisen tuskainen odotus, pitkät puhelut ja kaikki muu. Se on ihanaa. Minulla siihen liittyy taas se valtava hylätyksi tulemisen pelko, joka nostaa päätään aina, kun koen oloni epävarmaksi. Koen deittailun olevan paljon epävakaampaa, kuin parisuhteen. Vaikka ei se parisuhdekaan kaikkea takaa. Minuakin petettiin vuosia pitkän parisuhteen aikana. Mutta koen, että deittaillessa se mieli muuttuu herkemmin, kun pelissä ei ole syviä tunteita. Vaikka koen pääsääntöisesti selviäväni kyseisen pelon kanssa, välillä se on niin voimakas, että se tuntuu tukahduttavalta. Haluan pakoon sitä tunnetta ja toimin sen vallassa sokeasti.
Näin ollen, kun elän ihmissuhteitani isosti alusta asti, koen juuri tuon deittailun ja ihastumisen ihan äärimmäisen stressaavaksi. Toki, en ole vuosiin kokenut juuri mitään muutakaan, joten en tiedä miten pelot vaikuttavat syvempiin suhteisiin. Mutta olen huomannut saavani enemmän varmuutta sitä mukaan, kun suhteeni ovat edenneet pelkästä deittailusta vähän syvempään tapailuun.
Ilman isoja odotuksia, en pettyisi niin pahasti
Kun sitten ihastun, ihastun todella. Siihen kuuluu kaikki edellä mainittu. Lisäksi en pysty kovin kauaa pitämään ihastusta kokonaan itselläni. Siitäkin huolimatta, että niitä tulee ja menee. Eräs ihana seuraajani sanoo, että etenkin Instagramin My storieita on silloin ihana seurata, kun ihastuminen puskee silloin toden teolla läpi. Silloin minusta paljastuu puoli, joka yhä kaiken jälkeen uskoo koko sydämestään rakkauteen. Vaikka pelkään ja ero on kyynistänyt minua, niin silloin se minun romantikkopuoleni kukoistaa. Odotukseni ovat silloin todella korkealla.
Tiedän, että jos en eläisi ihastuksiani läpi niin täysillä, en pettyisi niin pahasti, eikä minuun sattuisi niin paljon.
Mutta olisihan tämä elämä todella tylsää ilman tätä tunteiden vuoristorataa. Eikä minulla ainakaan ole ole mitään taikakeinoa, joka sammuttaa kaikki tunteet.
-Jenni
KUVAT: Hanna Poikkilehto / EDITOINTI: Minä
Lue myös
Haluan jakaa elämäni jonkun sellaisen kanssa joka…
Itsetyydytyksen kieltäminen kumppanilta
”Pitäisikö sinun tyytyä ihan tavalliseen?”
Seuraa myös
Lähisuhdeväkivalta: Mieti mitä sanot
”Etkö oppinut kerrasta vai mikä oli, kun piti niin pitkäksi aikaa tuollaiseen suhteeseen jäädä?” Näin kommentoi eräs ”herrasmies”, kun kerroin hänelle olleeni väkivaltaisessa parisuhteessa. En voinut todeta tähän muuta kuin, että vain todellinen typerys sanoo tuolla tavalla lähisuhdeväkivallan uhrille. Ehkä voitte arvata, että tästä ei syntynyt vuosisadan rakkaustarinaa sen jälkeen, kun annoin tyypin kuulla kunniansa.
Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut lähisuhdeväkivaltaa, on vaikea käsittää kuinka kokonaisvaltaista ja mukaansa tempaavaa se voi pahimmillaan olla. Moni valitsisi toisin, jos uskoisi sen olevan edes mahdollista. Itse olin ihan joissain kuukausissa siinä pisteessä, että en vain uskonut pärjääväni ilman silloista kumppaniani. Vaikka se ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa.
Lähisuhdeväkivalta on verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Lähisuhdeväkivaltaan kuuluu olennaisena osana se, että alussa väkivaltainen kumppani jumaloi kumppaniaan ja nostaa tämän yhdenlaiselle jalustalle. Sitä tuntee itsensä suorastaan kuninkaalliseksi, arvokkaaksi ja ainoaksi ihmiseksi maailmassa. Se on ihanaa. Ja siihen tunteeseen jää koukkuun. Sitten, kun me olemme koukussa, väkivaltaisen kumppanin käytös muuttuu. Se ei tapahdu hetkessä, vaan pikku hiljaa. Sen vuoksi se onkin niin salakavalaa. Lopulta me olemme kuin narkkarit, jotka teemme kaikkemme tunteaksemme itsemme taas ihaniksi ja arvokkaiksi. Me pyrimme miellyttämään ja muokkaamaan itseämme sellaiseksi, jollaiseksi väkivaltainen kumppani haluaa meidän muuttuvan.
Samaan aikaan se on aivan toivoton noidankehä, sillä mikään ei riitä. Itse olen lopulta kulkenut suurinpiirtein seiniä pitkin, jotta en vahingossakaan ärsyttäisi kumppaniani. Yritin olla rennompi, joustavampi, kauniimpi, hauskempi, yritin vaatia vähemmän ja antaa tilaa. Lopulta se ei ollut enää mahdollista, koska en pystynyt enää venymään. Kaikki mitä tein olin väärin.
Mutta minä olen niitä, jotka alkavat jossain vaiheessa tiedostamaan ettei tämän pitäisi mennä näin. Aloin taistella sitä vastaan. Ihan viimeisinä kuukausina minä oikeasti pelkäsin henkeni edestä ja lopun te tiedättekin. Lopulta tilanne kärjistyi ja ero tuli. Tilanne olisi voinut mennä hyvin eri tavalla.
Minulla on tätä nykyään itsetuntoa vaikka muille jaettavaksi ja olen täysin sinut menneisyyteni kanssa. Mutta kaikki eivät ole. Eikä yhdenkään meistä, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana, pitäisi joutua kuuntelemaan moista arvostelua. Lähisuhdeväkivalta on sellainen verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Toivon sydämestäni, että yksikään teistä ei sano tämän jälkeen kenellekään sitä; ”Miksi et lähtenyt?” Lähisuhdeväkivaltaa kokenut ei todellakaan tarvitse tuota lausetta.
-Jenni