Hae
Big mamas home

Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen

Jokainen, joskus Tinderiä käyttänyt tietää, miten turhauttavaa ja ihanaa sen käyttäminen on. Varsinkin alussa Tinder tuntuu suoranaiselta karkkikaupalta, jossa valinnan vaikeus iskee. Jossain vaiheessa deittailu muuttuu monesti raskaaksi ja turhauttavaksi. On todella turhauttavaa aloittaa aina alusta uuden ihmisen kanssa, kun edellisen potentiaalisen kanssa on tullut vastaan taas uusi pettymys. Mutta fakta on, että ihastumiset ja pettymykset kuuluvat deittailuun.

Liityin Tinderiin heti eron jälkeen tammikuussa 2020. Tinder oli minulle silloin täysin uusi tuttavuus. Silloin kun olen viimeksi ollut sinkkua, Facebook oli tuore juttu, saati sitten Tinder. Minulla oli suunnaton tarve läheisyydelle ja yhteydelle toiseen ihmiseen, kun olin joutunut olemaan parisuhteessani vuosia ilman niitä. Janosin saada hyväksyntää muilta ihmisiltä. Ja sitä sain. Sain kuulla olevani kaunis ja ihana. Se helli itsetuntoani kaiken kokemani jälkeen. Rehellisyyden nimissä en ollut vielä todellakaan valmis mihinkään, mutta en halunnut olla enää yksin. Deittailu oli kuitekin äärimmäisen ihanaa vaikeiden vuosien jälkeen. Nautin siitä aluksi suunnattomasti.

Tinder oli ensimmäinen deittisovellus, jota kokeilin, mutta myöhemmin ehdin kokeilla melkein jokaista.

Deittailu on vaikeaa - BMH - Big mamas home by JenniKaksi vuotta Tinderissä ja nyt seurustelen - BMH - Big mamas home by Jenni

Ensimmäinen vuosi Tinderissä

Varsinkin alussa, jokainen deittini ja jokainen, jonka kanssa juttelin, auttoi minua omalla tavallaan eteen päin. Muistan ensimmäiset treffini ja tämän ihanan ymmärtäväisen miehen, joka sai minut ymmärtämään sen miten minua kohdeltiin edelleen. Hän oli ensimmäinen, joka neuvoi minua hakeutumaan viranomaisten puheille. Sinä keväänä tapasin myös toisen miehen, joka valoi minuun uskoa itseeni ja tietynlaista taistelutahtoa ja uskoa siihen ettei minua voida enää talloa.

Olen kiitollinen jokaiselle näistä ihmisistä, jotka tuuppasivat minua eteenpäin silloin, vaikka itse olin silloin todella vaikeassa elämäntilanteessa juuri silloin.

Kaksi vuotta Tinderissä ja nyt seurustelen Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by Jenni Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by Jenni

Deittailu ei ole helppoa. Ensimmäinen vuosi Tinderissä oli lähinnä kokemusten keräämistä ja opettelua. Ikävä kyllä, sen käyttämisestä pitää tietää asioita. Pitää tietää millaisista profiileista ei kannata tykätä ja missä kohtaa vetää raja. Ja pitää tietää millaisiin lirkutteluihin ei kannata missään nimessä uskoa, jos ei halua joutua loukatuksi. Minä olen oppinut asioita todella vahvasti kantapään kautta ja jossain vaiheessa tuli myös mietittyä, ovatko kaikki pelkkiä ääliöitä. Sitten kun löytää jonkin ihanan, tämä on sitoutumiskammoinen ja roikottaa sinua löysässä hirressä. Olen kokenut myös tämän. Tinder on sovellus, jossa on hyvät ja huonot puolensa ja monella on sovellukseen viha-rakkaussuhde.

Toinen vuosi Tinderissä

Toinen vuosi Tinderissä ei ollut lainkaan niin kuin ensimmäinen. Muutenkin toiseen vuoteen sinkkuna liittyi hyvin paljon kaipuuta, yksinäisyyttä ja tuhautumista. Olisin halunnut niin paljon rakastua ja olla jonkun kanssa. Silti koin pettymyksen toisensa perään. Siinä missä ensimmäisenä vuotena nautin sinkkuna olosta, enkä pohjimmiltani ollut valmis sitoutumaan, toisena vuonna kaipasin juuri sitä sitoutumista.

Tätä vuotta varjosti myös paha uupumiseni. Kesällä en jaksanut edes käydä treffeillä, vaikka olisin kaivannut suhdetta. Sairasloman jälkeen aktivoiduin taas silläkin rintamalla. Aktivoiduin Tinderissä ja kävin taas treffeillä. Olin päättäväinen sen oman kumppanin löytymisen suhteen. Loppuvuodesta tein lopulta tinderkokeiluni, jonka avulla minun ja poikaystäväni viestittely lopulta alkoi.

Kaksi vuotta Tinderissä ja nyt seurustelen Kaksi vuotta Tinderissä ja nyt seurustelen Deittailu on vaikeaa - BMH - Big mamas home by Jenni

Minulla oli alusta lähtien hyvä tunne hänestä. Toivoin syvästi, että tämä olisi juuri niin hyvää, kuin miltä se tuntui. Tapasimme ensimmäisen kerran jouluattona. Ensimmäiset treffimme kestivät kolme päivää. Siitä noin kuukausi, päätimme alkaa seurustelemaan.

Ilman, että olisin laittanut itse viestiä hänelle, emme olisi välttämättä koskaan alkaneet jutella. Joten deittaillessa myös oma aktiivisuus on todella tärkeää. Miehillä ja naisilla on jo lähtökohtaisesti erilaiset tavat käyttää Tinderiä. Miehet kokevat yleensä, että matchien saaminen on hankalampaa, joten moni swaippailee oikealle jokaisen kohdalla ja tekee sen tarkemman pohdiskelutyön vatsa matchin jälkeen. Naiset puolestaan pohtivat tarkkaan jo ennen swaippaamista. Lisäksi monia jännittää liikaa pelkkä keskustelun aloittaminen. Joten oma aktiivisuus kannattaa. Ensimmäiseksi viestiksi riittää ihan hyvin pelkkä GIF. Niin minun ja poikaystäväni juttu alkoi. Lähetin hänelle Baby Yoda GIF:in, johon hän vastasi omallaan. Siitä se sitten lähti.

Nyt olemme äärimmäisen onnellisesti yhdessä. Harjoittelemme tulevaa uusperhe-elämää ja haaveilemme yhteisestä elämästä yhteisessä kodissa. Sitten jonain päivänä. Nyt keskitymme tutustumaan toisiimme yhä paremmin. Samaan aikaan poikaystäväni tutustuu lapsiini ja he häneen. Meille ei ole kiire ja lastenkin kannalta on hyvä edetä rauhassa. Meillä on onneksi koko tulevaisuus aikaa.

Jos pystyt rakastamaan niin paljon väärää ihmistä, kuvittele kuinka paljon voit rakastaa sitä oikeaa.”

-Jenni

 

KUVAT: Muru ja minä / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Hei rakas

Koska esitellä uusi kumppani lapsille

Miten tapasin poikaystäväni

Kuvia viikonlopulta

Ensitreffien asu

Ensitreffien asu

Ensitreffien asu on ehkä vähän harhaan johtava, sillä minun ja poikaystäväni ensitreffit kestivät oikeasti kolme päivää. Mutta näihin kolmeen päivään sisältyi yhteinen leffahetki elokuvateatterissa, jonne pukeuduin tähän kyseiseen asuun. Hän vei minut katsomaan uusinta Spider-Mania, sillö olemme kumpikin marvelfaneja ja nämä treffit menivät heittämällä omalle top 1:lle. Ensinnäkin se, että minut oikeasti vietiin treffeille, sai omat polveni veteliksi. Muistelisin näitä treffejä lämmöllä, vaikka leffa olisi ollut huono. Mutta hyvä leffa teki näistä entistä paremmat.

XL muoti - BMH - Big mamas home by JenniXL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Meidän ensitreffien asu - BMH - Big mamas home by Jenni Ruskeat nilkkurit - Second hand - BMH - Big mamas home by Jenni

Ensitreffien asu

Oma periaatteeni on ollut se, että treffiasun pitää tuntua ennen kaikkea mukavalta. Tämä pätee erityisesti ensitreffien asuun. Mukavuus ja hyvä olo edellä. Kaikki extrat ja helminauhapikkarit, voi säästää siihen, kun oma olo treffikumppanin kanssa on itsevarma muutenkin.

Yksi omista suosikkiyhdistelmistäni on reilu, liehuva yläosa ja vartalonmyötäinen alaosa. Tämä muun muassa siksi, että rakastan sääriäni ja näissä tekonahkapöksyissä ne tulevat parhaiten esiin.

Meidän ensitreffien asu - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Meidän ensitreffien asu - BMH - Big mamas home by Jenni

Yläosan ostin jonkun extra-alennuksen kanssa H&M:ltä ja pidän paidan mallista todella paljon. Siinä on myös kiva rusettiyksityiskohta selkäpuolella. Joka ei harmi kyllä näy näissä kuvissa. Mutta tuon yksityiskohdan vuoksi, olen kokeillut paitaa sekä oikein-, että väärinpäin, eli selkä edellä ja se toimii hyvin molemmin päin. Tämä on muuten asia, jota harrastan nykyään yhä enemmän. Eli pukeudun enemmän oman mielen, kuin kaikkien pukeutumissääntöjen mukaan. Minulta löytyy esimerkiksi yksi mekko, joka toimii minulla ehdottomasti paremmin niin sanotusti väärinpäin.

Ruskeat nilkkurit - Second hand - BMH - Big mamas home by Jenni Meidän ensitreffien asu - BMH - Big mamas home by Jenni Villakangastakki - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by JenniXL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

 

Päivän asu

Takki H&M (2021)

Paita H&M (2022)

Nahkapöksyt H&M (2018)

Korvakorut CORUU saatu (2022)

Kengät ZADAA second hand (2021)

Laukku ZADAA second hand (2021)

 

Mulla on ihan älytön ikävä mun poikaystävää, kun näemme tällä hetkellä vain mun lapsivapailla. Eli nähdään seuraavan kerran vasta, kun tytöt lähtevät toiseen kotiin. Ensi kerralla mun olisi tarkoitus viedä hänet pienelle retkelle ja puhuttiin myös, että saatettaisiin mennä taas leffaan. Seurustelen siis todellisen leffanörtin kanssa. Tätä ennen nautin kuitenkin laatuajasta lasten kanssa. ♥

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Satiinihame ja neule

Rento, mutta klassinen treffiasu

Treffiasu