Hae
Big mamas home

Viikon parhaat 28/21

Viikon parhaat - Kesäkaverit - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon paras kesäleffa on suomalainen Kesäkaverit. Minulla on sydämessä oma paikkansa suomalaisille elokuvilla ja minusta erityisesti kesään kuuluvat tietyt elokuvat. Minulla tähän listaan ei mene Levottomat. Sen sijaan Kuutamolla-elokuvan katson kerran kesässä. Tänä vuonna löysin uudestaan hieman tuoreemman Kesäkaverit-leffan. Leffassa on sellaista tiettyä ihanaa, nuoruuden kesätunnelmaa, jota on kiva fiilistellä. Olen saanut tätä ehkä pienen ripauksen myös omaan kesääni tänä vuonna. Liekö sinkkuudella oma osuutensa asiaan. Arvatkaa vaan, onko minulla elokuvan ansiosta hillitön hankokuume. Sen lisäksi haaveilen picnictreffeistä meren rannalla. Veiskö joku mut Hankoon?

Viikon parhaat - Söpö toppi - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon söpöin toppi. Tämä kyseinen toppi on ollut myös teidän mielestänne viikon söpöin, sillä kun toppi vilahti Instagramissa stooreissa, sain useammat ihasteluviestit teiltä. Se on H&M:n alelöytö. Näin topin ensimmäistä kertaa jo kesän alussa netissä ja ihastuin siihen jo silloin. Pihiys kuitenkin iski ja vaikka ihastuin toppiin, en raaskinut sitä ostaa. Joten, kun kokoani oli vielä jäljellä alessa, en voinut olla ostamatta.  Toppi on valmistettu muuten kierrätysmateriaaleista. Pakko antaa tässä samalla H&M:lle pientä kiitosta. Olen edelleen todella pettynyt, että yritys on vetänyt plusmallistonsta pelkästään nettiin. Mutta samalla he ovat laajentaneet perusmallistojen kokoja ja suurinta osaa saa nykyään myös tupla XL:nä. Toki paljon on vielä matkaa siihen, että pluskokoiset saisivat samanlaisen shoppailukokemuksen, kuin peruskokoiset.

Viikon parhaat - Kesä ja ranta - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon paras tekeminen, eli illat rannalla. Ollaan hoidettu tyttöjen kanssa hellerasitusta pulahtamalla mereen. Meidän lähellä on aivan ihana ranta, jota me ollaan opittu hyödyntämään. Vaikkakin sitä tekisi mieli pulahtaa takaisin mereen jo noin puolessa välissä kotimatkaa. Tyttöjen uimataidot ovat kehittyneet huimaa vauhtia tässä kesän aikana, eikä uiminen muistuta enää pelkkää vesijuoksua kellukkeiden kanssa. Merivesi on ollut ihan uskomattoman lämmintä. Mikä ei tietenkään ole ihme näillä helteillä.

Viikon parhaat - 3 kaveria mandariini ja jugurttisuklaa - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon paras jäätelö. Kokeilin minun ja tyttöjen rantapäivänä jäätelökioskista 3 kaverin uutuusmakua mandariini ja jugurttisuklaa. Ja kyseinen jäätelö oli niin hyvä ja raikas. Menee ehdottomasti jäätelöiden top 10:piin. 3 kaveria ei ole kyllä vielä kertaakaan pettänyt jäätelömakujen suhteen, eikä tämä ollut poikkeus.

Baby shower - Musta ja ruusukulta - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon parhaat bileet olivat ystävän baby showerit. Kerroin, että minulle osuneet tiktokennustukset kävivät toteen vähän eri tavalla, kuin odotin. Kyseiset ennustukset ovat lupailleet minulle vauvaa, mutta tässähän kävi niin, että eräs ystäväni ilmoitti odottavansa vauvaa. Eli me saamme kuin saammekin tyttöjen kanssa elämäämme uuden pikku tyypin, jonka voimme hemmotella vielä pilalle. Tällä viikolla järjestimme tulevalle äidille omat baby showerit, joiden väriteemana oli musta ja ruusukulta. Oli ihanaa juhlia rakasta ystävää ja hänen tulevaa pikkuistaan kesäillassa. Yllätys meni ihan täydestä ja oli mieluinen.

-Jenni

 

Lue myös

Viikon parhaat 26/21

Viikon parhaat 27/21

Viikon parhaat: Syntymäpäivä edition

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Kuulumisia

Hei ja terveisiä täältä useamman päivän kirjoitusvapailta. Tässä kävi sillä tavalla perinteisesti, että kirjoittaminen jää, kun olen iltavuoroissa. Olen iltaisin niin väsynyt, että en jaksa kirjoittaa ja aamut taas tuppaavat olemaan sellaista sähläystä, että kirjoittaminen on silloin vaikeaa. Ehkä minun pitäisi opetella ajastamaan enemmän postauksia, niin ei tulisi tällaisia pitkiä taukoja.

Kuulumiset - Huhtikuu 2021 - Big mamas home by Jenni

Kuulumisia

Mutta asiaan. En ole hetkeen kertonut teille meidän kuulumisia. Kuten voitte arvata, arki tuntuu tällä hetkellä melko kiireiseltä, kun teen harjoitteluani sairaalassa. Harjoittelujakso on ollut aivan äärimmäisen mielenkiintoinen. Olen melko vaativalla osastolla ja se vaatii oman veronsa. Toki sellainen osasto tarjoaa todella mielenkiintoisen ja upean oppimisympäristön. Olen saanut näinä viikkoina ensinnäksin varmuutta omaan tekemiseen ja teoria, sekä käytäntö yhdistyvät todella hyvin. Harmittaa jo, että harjoittelu on kohta loppu.

Vaikka teen opiskelijana vain seitsemän tunnin päivää, niin silti tuntuu siltä kuin päivästä loppuisivat tunnit kesken. Toki tällä hetkellä matka harjoittelupaikalle on melkoinen, joten seitsemän tunnin päivään voi lisätä yli kaksi tuntia matkoja. Joten kyllähän siinä kertyy päivälle työtunteja. Illat menevät sitä vastoin yhdessä hujauksessa. Ennen kuin huomaankaan, pitää mennä jo nukkumaan, jotta jaksaa aamulla nousta ylös. Kieltämättä odotan sitä, että saan palata takaisin opiskelujen pariin.

Mitä meille kuuluu - Big mamas home by Jenni

Minulla on nyt ollut useamman päivän sellainen alakuloinen olo. En varsinaisesti tiedä, mihin alakulo liittyy. Mahdollisesti osittain deittailu vitutukseeni, mutta ehkä osittain myös kokemaani yksinäisyyteen. Tästä jälkimmäisestä kirjoitan myös ihan oman postauksensa, koska, ilmeisesti sinkkujen kokema yksinäisyys on paljon isompi ilmiö, kuin vain omakohtainen kokemukseni. Tosin, minulla kirkastuvat päivät ja aurinko vaikuttavat suoraan positiivisella tavalla myös mielialaan. Nämä pari aurinkoista päivää, ovat saaneet mielialani selkeästi kohoamaan.

Kuulmiset - Big mamas home by Jenni

Huomenna aloitetaan vapun vietto. Minulle se tarkoittaa tänä vuonna sitä, että lapset lähtevät toiseen kotiin juhlapyhää viettämään ja minä juhlin itsekseni. Tällä kertaa en juhli täysin yksin, sillä olen sopinut vapputreffit kivan tyypin kanssa, jonka seurassa tiedän viihtyväni. En ehkä suosittele juhlapyhätreffejä ensitereffeiksi, siltä varalta, että treffikumppanin kanssa ei synkkaakaan livenä. Olisi ikävää, jos koko juhlapyhän vietto olisi tietyllä tapaa ihmisen varassa, jota ei tunne. Minä olen tavannut tätä tyyppiä jo pari kertaa ja tiedän, että nautin hänen seurastaan. Meille tulee varmasti ihana vappu yhdessä.

 

Minulla on tällä hetkellä mielessä useampikin postausidea, joten toivon, että saan taas kirjoittamisen syrjästä kiinni tämän hiljaiselon jälkeen.

Ihanaa vappua!

-Jenni

 

Lue myös

Tunnen olevani sinkkuäiti kun…

Meidän pääsiäinen

Ensimmäinen kevätviikonloppu

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok