Meillä herättiin tänään siihen, kun toinen lapsista oksensi meidän aikuisten sänkyyn ja päivä on ollut aikalailla sen mukainen. Odottelemme, kuka on taudin seuraava uhri. Samaan aikaan meillä meni kerralla alkuviikon ohjelma täysin uusiksi. Mutta kuten sanoin kumppanilleni, tätä tämä lapsiperheelämä aika usein on. Tauteja tulee ja menee, joskus tiheämmin, joskus vähän harvemmin. Näin syksyllä niitä tuntuu tulevan taas tiheämmin, mutta ei auta muu kuin yrittää tehdä voitava niiden välttämiseksi.

Meillä oli ihan mielettömän kiva viikonloppu lasten kanssa, mikä vähän pehmensi vatsataudin mukanaan tuomaa harmistusta.

Viimeaikoina on tapahtunut yhtä, jos toista, josta haluaisin kirjoittaa. Mutta josta ei välttämättä riitä kokonaisiksi postauksiksi. Siksi kirjoitan nyt ajatuksia, tapahtumia, onnenkantamoisia viimeajoilta, meidän uusperhearjesta.

Viikonloppuna

Sunnuntaina sain viettää laatuaikaa esikoisen kanssa aivan kaksin. Kävimme ostoksilla yhdessä ilman pikkusiskoa, sillä hän tarvitsi muutamia juttuja kadonneiden ja rikkimenneiden tilalle.

Koen äärimmäisen tärkeäksi viettää aikaa kaksin molempien lasteni kanssa. Jokainen lapsi ansaitsee ajoittain vanhempansa jakamattoman huomion. Mutta koska olemma olleet aika lailla alusta asti olleet enemmän tai vähemmän kolmistaan. Me ollaan oltu lastemme kanssa tiivis kolmen kimppa, kun olemme joutuneet pärjäämään keskenemmä jo ennen eroa. Kun olen ollut aina vain minä, kahdenkeskisen ajan tarjoaminen molemmille lapsille erikseen on ollut äärimmäisen rajallista.

Mutta nyt kun arjessa on toinen aikuinen, tilanne on aivan eri. Hän voi ottaa koppia toisesta lapsesta samalla, kun minä tarjoan aikaani toiselle. Samalla hän pystyy tutustumaan tähän toiseen lapseen paremmin ja luomaan tähän omaa suhdetaan, joka on vielä aika alaussa. Koen, että sunnuntai oli tärkeä päivä myös kumppanilleni ja kuopukselleni. Nuoremmalla lapsella tuntuu tällä hetkellä olevan enemmän käsiteltävää tässä uudessa elämänmuutoksessa, joten koen että hänen on tärkeää saada luoda rauhassa suhdetta kumppaniini.

Syksyn neulosbuumi

Löysin edullisesti paksuja villalankoja ja päätin lähteä kokeilemaan pipon neulomista monen, monen muun tapaan. Olen miettinyt pipojen neulomista varmaan viime syksystä asti. Nyt kun langat ja puikot tulivat nenän eteen, päätin viimein kokeilla. Olen neulonut ennenkin, en pipoa, enkä tällaisilla langoilla, mutta taitoni todennäköisesti riittävät tähän projektiin.

Ensimmäinen pipo valmistui vuorokaudessa. Otin sen harjoituskappaleena. Olen periaatteessa tyytyväinen lopputulokseen, mutta nyt tiedän, miten neulon seuraavan saadakseni siitä juuri sellaisen, kuin haluan. Lähdin neulomaan toista pipoa vaaleanpunaisella langalla ja lupasin sen esikoiselleni. Ostin myös lilaa lankaa kuopuksen pipoa varten ja toivon, että innostukseni riittää edes näiden kahden pipon verran.

Xlash

Olen ihastunut totaallisesti Xlashin tuotteisiin, joita sain kokeiluun PR-toimistolta. Sain testiin muun muassa silmänalusille tarkoitettuja naamioita ja puhdistusbalmin. Balm ylitti kaikki odotukseni mennen tullen ja palatessa. Minulla ei itseasiassa ollut edes odotuksia, kun otin tuotteen käyttöön. Meikki käytännössä sulaa pois, kun käyttää tätä. Ja iho jää pesun jälkeen todella hyvän tuntuiseksi.

Ja siinä missä ennen iltaisin kävin napsimassa jääkaapilla juustoa suoraan paketissa, nykyisin hipsin keittiöön hakemaan laput silmille. Nämä ovat aivan loistavia ja jääkaappikylminä ne tuntuvat ihanan virkistäviltä. Palaan näihin pian paremmin, kunnon postauksen voimin. Mutta nyt pikainen hehkutus tähän väliin.

KUVA: Katri Konderla

Mieletön kirppisonni jatkuu

Kirppisonneni sen kuin jatkuu. Mikä on mahtavaa. Löysin juuri hetki sitten hameen, jollaista olen etsinyt jo pari vuotta, mutta jota en ole raaskinut ostaa täyteen hintaan. Nyt löysin sen kympillä käytettynä. Ja se on ollut päälläni ihan jatkuvasti. Rakastan sitä. Se on juuri sellainen, kun ajattelin ja sopii täydellisesti osaksi vaatekaappiani.

Lisäksi löysin kameraani uuden hihnan. Sellaisen metalliketjun, jollaisesta olen haaveillut oikeasti vähintään yhtä kauan, kun olen haaveillut Olympuksen kamerasta. Nyt minulla on molemmat ja molemmat olen löytänyt käytettyinä. Katri oli se, joka vinkkasi minulle, että Zadaasta löytyy tämä Olympuksen ketjuhihna vain 5 € hinnalla. Eli naurettavan ahlvalla. Ja kun sain sen käsiini, se oli aivan uutuuden jäykkä.

Hynttyyt yhteen

Kumppanini irtisanoi oman asuntonsa vuokrasopimuksen. Eli olemme viimein muuttamassa saman katon alle. Tässä on vielä reilun kuukauden irtisanomisaika, jolloin voidaan valmistella varsinaista muuttoa.

Periaatteessa mikään ei muutu, kun kumppanini on kesän jälkeen viettänyt käytännössä kaiken aikansa täällä minun luonani. Lapset ovat sopeutuneet jo sen verran hyvin, että kun kerroimme hänen muuttavan luoksemme, reaktio ei ollut kummoinen. Toinen taisi todeta: ”Sähän asut täällä jo.” Mutta käytännössä tämä vaatii järjestelyjä. Meidän täytyy laittaa joitain huonekaluja myyntiin, kummaltakin puolelta. Ja kantaa loputkin hänen tavaroistaan viimein tänne.

Tässä postauksessa oli monta viime aikojen ajatusta ja kuulumista yhdessä pötkössä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Lisäävätkö lapset onnellisuutta

Aika kiva sunnuntai

Xplora kellopuhelin ekaluokkalaiselle

Minun lapset, minun vastuu

Ajatuksia uusperheestä

Bongasin somen syövereistä lauseen, joka meni kutakuinkin näin: ”Muistatko mistä haaveilit viisi vuotta sitten? Huomaatko eläväsi nyt sen aikaista unelmaasi.” Jäin miettimään tätä lausetta.

Viisi vuotta sitten elin äärimmäisen erilaisessa elämäntilanteessa. Olin raskaana ja jo silloin elämä oli muuttunut selviämistaisteluksi.  Kävelin kodissani pitkin seiniä, jotta olisin mahdollisimman huomaamaton. Haaveilin eroamisesta ja paremmasta elämästä. Samaan aikaan toivoin hartaasti, että elämä vain muuttuisi paremmaksi, kuin taikaiskusta. Viiden vuoden aikana tuo ero, josta haaveilin kävi toteen. Löysin, kuin löysinkin voimavarat lähteä toksisesta parisuhteesta ja aloin rakentamaan omaa elämääni.

Elämäni on muuttunut viimeisessä viidessä vuodessa todella paljon. Ensinnäkin asun (toistaiseksi) yksin lasteni kanssa. Minulla on ihana kumppani ja hyvinvoiva, terve parisuhde. Vauvastani ja taaperostani on tullut melko isoja tyttöjä, jotka itsenäistyvät koko ajan enemmän ja enemmän. Koko ajan ei tarvitse olla silmät selässä katsomassa, mitä parivaljakko keksii. Unelmoin viisi vuotta sitten monesta asiasta. Mutta nyt viisi vuotta myöhemmin taistelen milenterveysongelmista, jotka ovat puhjenneet pitkäaikaisen laiminlyönnin ja väkivallan vuoksi. Olen onnellisempi, kuin viisi vuotta sitten, mutta kamppailen edelleen menneisyyden haamujen kanssa.

Tällä hetkellä en uskalla ajatella asioita vielä viiden vuoden päähän. Elän tällä hetkellä päivä kerrallaan ja yritän saada itseni kuntoon. Ja koska pakkolaki meni läpi hallituksessa, en ole enää ihan varma uraunelmistakaan. En ole kaiken kokemani jälkeen valmis luopumaan päätäntävallastani edes hallitukselle.

Mitä tulee tuohon alun lauseeseen, niin en ole ihan varma mitä siitä ajattelen. Tavallaan elän silloista unelmaelämääni nyt. Olen vappa. Lapset voivat hyvin ja saan olla mahdollisimman paljon heidän kanssaan. Minulla on rinnallani ihana ja hyvä kumppani. Mutta olen henkisesti aika romuna ja rakentamassa sillä puolella vielä monia asioita kasaan.

Ehkä viiden vuoden päästä elän sellaista omanlaista unelmaelämääni. Ehkä silloin olen saanut taltutettua nämä omat demonini ja saanut elämäni jonkinlaiseen tasapainoon. Katsotaan.

Mutta tämä on oikein hyvä puoliväli.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

On ihanaa olla kolmekymmentä

Kumman vanhemman sukunimi lapselle?

En kadehdi enää sinkkuja

Projekteja

Minulla on vauvakuume