Saako seksiä harrastaa, kun lapset ovat kotona?
Hei ihana! Tänään on maanantai, mikä tarkoittaa sitä, että aamulla ilmestyi uusi jakso Kaverin kanssa-podcastia. Meidän podi on edennyt nyt kahdeksanteen jaksoon! Tämä tuntuu tosi kivalta. Kuulin, että iso osa podeista kariutuu ennen seitsemättä jaksoa. Me ollaan siis päästy tuon rajan yli. Pienet sille.
Tässä jaksossa me puhutaan Hannan kanssa seksistä. Meille seksistä puhuminen on ollut aina tosi luontevaa ja ollaan koettu se myös luonnollisena osana aikuisten elämää ja parisuhdetta. Siksi halutaa, että aihe on myös osa meidän podia.
Kuuntele jakso 8. Seksiä ei voiharrastaa kodissa, jossa on lapsia ilmaiseksi Spotifyssa.

Törmättiin loppukesästä ajatukseen, että seksiä ei voisi harrastaa lasten ollessa kotona. Silloin lapset saattavat herätä ja nähdä jotain, josta saattaisivat traumatisoitua. Seksin pitäisi tapahtua, joko aikuisten kahdenkeskeisillä hotellilomilla tai kun lapset ovat muualla hoidossa. Haluttiin nostaa aiheesta kissa pöydälle ja keskustella siitä. Meidän mielestämme ajatus on täysin mahdoton ja todella etuoikeutettu. Toki seksiin liittyy rajoitteita, silloin kun lapset ovat saman katon alla, mutta kyllä sitä pitää voida harrastaa myös silloin.
Saatiin jaksoon myös pienet terveiset Marja Kihlströmiltä, joka on Suomen tunnetuin erityistason seksuaaliterapeutti. 🩷
Keskustelu rönsyilee myös haluttomuuden ja seksuaalikasvatuksen ympärillä. Puhutaan muun muassa siitä, mitä pitäisi tehdä, jos nainen on tottunut feikkaamaan orgasminsa ja haluaisi päästä tästä kierteestä pois. Sen lisäksi keskustellaan siitä, miten ollaan nuorina hoidettu itse meidän oma seksuaalikasvatus nuorina tyttöinä, kun ei kummankaan kodissa aiheesta puhuttu.

Täytyy sanoa, etät tämä on ollut henkilökohtaisista lempijaksoista. Koen avoimen puheen seksistä ja seksuaalisuudesta ihan super tärkeäksi, niin aikuisten kesken, kuin myös lapsillekin. Toki lapsille siitä pitää puhua ikätasoisesti. Mutta avoin puhe suojelee lapsia monelta pahalta, kun he ymmärtävät asioita.
Meinaatko kuunnella jakson? Löydät sen Spotifystä, Apple podcasteista, Podimosta ja Podmelta.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @plustyylit
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Miltä vauvakuume tuntuu?
Sain Instagramissa postaustoiveen. Vapaaehtoisesti lapseton seuraajani kysyi minulta, miltä vauvakuume tuntuu, kun hän ei ole ikinä kokenut sellaista. Minä pystyn vastaamaan toki vain omasta puolestani, miten minä olen kokenut vauvakuumeen. Mutta aihe oli joka tapauksessa sellainen, johon halusin yrittää vastata.
Olen kertonut avoimesti olevani krooninen vauvakuumeilija. Se on alkanut ihan lapsena, eikä loppua näy. Todennäköisesti, kun oma ikä tulee vastaan, alan odottamaan niitä lapsenlapsia, vaikka niihin meneekin vielä monta vuotta.

Kaksi puolta
Ajattelen, että näissä kokemissani tuntemuksissa on kaksi puolta. On se puoli, joka innostuu nimenomaan vauvoista. Sydämeni sykkii aina niille pienille ihmisenaluille, jotka ähisee ja ääntelee sillä tavalla, kuin vauva voi vaan äännellä.
Ja sitten on se puoli, joka on aina halunnut olla äiti lapsille. Tämä puoli ei halua olla loputtomasti synnytyskoneena ja tiedostaa myös sen, että vauva-aika on äärimmäisen lyhyt aika.

Suurin unelma
Olen aina tiennyt haluavani olla äiti. Ja se on ollut aina se kaikkein suurin unelma. Samaan aikaan tiesin, että haluan ison perheen. Tässä asiassa olemme kaikki tosi erilaisia ja mielestäni se on enemmän kuin okei. Ei kaikkien tarvitse haluta olla äitejä tai isiä.
Leikin lapsena jo äiti leikkejä. Halusin lapsen heti kun täytyin 18-vuotta, mutta elämä ei mennyt niin kuin olin suunnitellut. Sain esikoisen 26-vuotiaana. Nuo vuodet olivat elämäni kipeintä aikaa. Mietin silloin paljon sitä, mitä jos en saisikaan edes sitä yhtä lasta. Elämästä tulisi silloin hyvin erilaista, kuin olin ajatellut.
Tasiasin välein mietin, että ei elämä ole hullumpaa aikuisena ilman lapsia. Sen kääntöpuolena tuli sydäntä repivä suru siitä, jos se kaikkein suurin unelmani ei toteutuisikaan.

Parhaimmillaan vauvakuume on tuntunut sellaiselta ihanalta läkähdykseltä sydämessä, kun näkee pienen ihmisen tai soman vauvanvaatteen. Suurimmillaan se on ollut juuri sellaista repivää, fyysystiä kipua, jollaista en ole voinut edes kuvitella tuntevani. Joinain hetkinä se on ollut aivan hullua, biologiasta kumpuavaa tarvetta. Tätä olen kokenut silloin, kun olen pitänyt sylissäni kolmen päivän ikäistä vastasyntynyttä. Kuten sanoin, hullua.

Viimeinen vauva
Meidän lapsiluku ei ole vielä täynnä. Taaperon ei pitäisi olla viimeinen vauva. Suoraan sanottuna pelkään hieman sitä tulevaa luopumista ja käsittelyprosessia, jonka viimeinen raskaus tuo mukanaan. En ole ainakaan vielä yhtään valmis siihen. Tällä hetkellä pääkoppani pitää kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että tämä ei ole viimeinen kerta.
Tämä mielessä olen muuten yrittänyt nauttia täysin siemauksin taaperon vauvavuodesta ja pikkulapsiajasta, jos kävisikin niin, että se jää viimeiseksi. Koska elämöästä ei koskaan tiedä.

Uskon, että tämä krooninen vauvakuume tulee olemaan aina osa minua. Vauvoilla on aina erityinen paikka sydämessäni ja mielessäni. Mutta uskon tämän muuttuvan ajan kanssa ja sen myötä, kun oma hedelmällisyyteni tulee päätepisteeseensä. (Voisin muuten kirjoittaa tästä aiheesta ihan oman postauksensa.) Haluaisin uskoa, että se ”haluan vauvan”-osa minusta kehittyy sellaiseen ”vauvat on ihania” vaiheeseen, mutta tämän aika näyttää.
Jos summaisin tämän ”miltä vauvakuume tuntuu”, niin itselläni se on tuntunut eri tavoilla ihan fyysisesti. Sen lisäksi koen sen olevan jotain sellaista, joka on ollut aina minussa. Kuten sanoin, minun sydämessäni on aina erityinen paikka vauvoille. Mietin paljon raskautta ja mietin paljon vauvoja. Pysyn ikuisesti vauvakuumeilijana.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä
Kaksi kuvaa, sama paikka, aivan eri tilanne
Asioita, joista pidän itsessäni


2