Viime päivien kuulumisia
Heipparallaa! Täällä ollaan pikku hiljaa palauduttu elävien kirjoihin. Flunssa otti uusia kierroksia ja olen ollut aika kipeä tässä muutaman päivän. Siihen päälle vielä se, että en ole saanut kunnolla nukuttua öisin, niin olo on ollut aika kaamea. Nyt takana on yksi suht hyvin nukuttu yö, joten ehkä elämä alkaa voittamaan.
Instagramin (@bmhjenni) kautta seuraavat tietävätkin, että olen kamppaillut unettomien öiden kanssa. Olen ollut niin epätoivoinen, että olen ollut valmis keittämään sipulilientä ja tunkemaan valkosipulia sekä nenään, että sukkiin. Minun on todella vaikea käsitellä unettomia öitä. Unenpuute saa minut toimimaan täysin vajaalla. Väitän, että tämä johtuu siitä etten ole koskaan oikein kärsinyt unettomuudesta. Minulla on ollut muun muassa kaksi äärimmäisen hyvin nukkuvaa vauvaa, joten vauvavuodetkaan eivät valvottaneet. Mutta olen kiitollinen, jos tämä valvominen olisi tässä. Haluan jatkossakin nukkua pidempään kuin kolmeen tai neljään aamuyöllä.

Neule / H&M
Takki / H&M
Housut / H&M
Laukku / H&M
Kengät / Zadaa second hand
Korvakorut / Vallakoru saatu*

Sairastamisen vuoksi blogin päivittäminen on ollut vähän vaikeaa. Olen taistellut ulos kaikki joulukalenterin luukut, koska se tuntuu tärkeältä ja prioriteetilta. Kaikki muu kirjoittaminen on jäänyt. Minkä te varmasti ymmärrätte. Mutta minulla on useampi aihe varastossa ja muutamat asukuvat postaamatta. Joten kunhan flunssa on kokonaan voitettu, niin postaustahti kiihtyy varmasti.

Tästä asusta muutama sananen. Tuo pörröinen neule on aivan ihana ja rakastan sitä. Käytän sitä melkein koko ajan. Ja tällä hetkellä, kun kaikki housut puristavat ja ahdistavat, mukavimmat ovat olleet nimenomaan nuo nahkalegginssit. Tilasin tosiaan muutamat äitiyshousut helpottamaan tätä vaatekriisiä. Hameet ja mekot ovat ihania ja helppoja varsinkin nyt. Mutta kaipaan myös housujen käyttämistä. Joten pakettia odotellessa.

Korvakorut ovat Vallakorulta saadut ja ihan super kauniit. Pauliina kysyi minulta, otanko vastaan pr-lähetyksiä, sillä hänellä olisi uusissa malleisssa jotain, joka sopisi minulle täydellisesti. Arvasin tämän olevan tämä aivan ihana glittermalli. Näiden nimi on muuten Hattara. Tosi ihana ja leikkisä nimi korviksille.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Asukuvat ponchon kanssa
Tässä muutamat asukuvat joulukalenterin luukkujen väliin. Mitä olette tykänneet joulukalenterista tähän asti? Meillä on täällä kotona tällä hetkellä täysi härdelli, koska tänään juhlitaan esikoiseni syntymäpäivää. Uskomatonta, että nyt hän täyttää sen seitsemän vuotta. Katselin juuri kuvia, joissa hän on ollut vauva tai taapero. Tuntuu edelleen uskomattomalta, että siitä pallerosta on kasvanut noin hieno, ajattelvainen, viisas ja ystävällinen pieni ihminen.

Poncho / H&M
Neule / H&M
Farkut / H&M
Laukku / New Look
Kengät / Zadaa second hand
Korvakorut / Vorssa Ink

Nämä kuvat on kaikenkaikkiaan jotenkin ihan super ihanat. Nämä ovat myös tähän vuoteen viimeiset asukuvat, joissa ei ole lunta. Halusin kuitenkin julkaista nämä, juuri siksi, koska ovat niin kivoja.
Asu on myös tosi kiva, vaikka se ei ehkä enää näin alkutalvesta olekaan paras mahdollinen. Poncho ja neule lämmittävät kyllä tosi kivasti yhdessä. Jos olsin toimistotyössä, niin voisin käyttää tätä ihan toimistoasuna. Eli ulkona tähän päälle vielä takki. Eipä tulisi kylmä, kun lämpöjä pidetään vähän matalammalla juuri nyt.

Olen muuten huomannut, että keväällä ja kesällä tulee pukeuduttua kukkiin ja väreihin. Ja näin talvellä yhä enemmän näihin turvallisiin ja rauhallisiin sävyihin. Korvakoruja lukuunottamatta tietenkin. Niissä käytän edelleen ihan normaalisti värejä. Mutta tässä näkyy todella hyvin oman tyylini kaksi puolta. On ne värit ja kukkakuosit ja sitten nämä rauhallisemmat ja klassisemmat elementit. Minä rakastan tyylini kumpaakin puolta. Ja kiva nyt katsoa, miten oma tyylini taipuu raskauspukeutumiseen. Tästä minulla on muuten sananen sanottavana, mutta pyhitän sille kokonaan oman postauksensa.

Nyt toivottelen teille aivan ihanaa viikonloppua. Minä palaan keittiöön kokomaan lapseni kakkua ja kortistelemaan muffinsseja. Nauttikaa joulukalenterista. Aion kyllä kirjoittaa tänne väliin myös tätä ihan perus sisältöä. Joten ihan pelkkää joulukalenteria tämä kuukausi ei tule olemaan.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


0