Hae
Big mamas home

Ostettiin sohva käytettynä

Hei ihana! 🩷 Tiedätkö mitä? Me mietittiin ja puhuttiin ja haaveiltiin uuden sohvan hankkimisesta ainakin pari vuotta. Meidän vanha sohva oli Toten poikamies boksista ja se oli kieltämättä juuri sen näköinen. Sohvan kangas oli paikoitellen revennyt, koko kaluste oli aika tahrainen, siinä ei ollut irrotettavia päällisiä ja istuintyynyt oli lysyssä.

Me oltiin käyty Ikeassa koeistumassa erilaisia sohvia ja oltiin mietitty sitä ostopäätöstä. Yksi ehto sohvalle oli irrotettavat päälliset. Meidän nuorin on siinä iässä, että varsinkin ruuan kanssa vahinkoja sattuu. Otettiin hetki sitten hänen tuolistaan se varsinainen syöttötuoliosa pois ja hän harjoittelee istumista taaperotuolissa. Tämän seurauksena hän karkailee tuolista. 😅 Ymmärrätte varmasti, miksi halusimme ne irrotettavat päälliset.

 

 

Toinen vaatimus oli, että meidän perheen pitäisi mahtua sohvalle mukavasti yhdessä. Vanhalle sohvalle me ei nimittäin mahduttu. Aina joku jäi ulkopuolelle.

Käytiin myös Ikeassa koeistumassa useita sohvia. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että Ikean Söderhamn-sohva voisi olla meidän ratkaisu. Sen muokattavuus kiehtoi. Tarvittaessa voitaisiin ostaa lisäpaloja tai päällisiä meidän tarpeiden mukaan.

 

 

Se täydellinen sohva sattumalta

Oltiin etsitty tätä sohvaa myös käytettynä. Meillä ei ollut varisinaisesti kiire. Sitten Katri sattui itseasiassa bongaamaan juuri tuon meidän kaipaamamme sohvan yhdellä tutulla vaikuttajalla myynnissä. Pidettiin Toten kanssa pienet, nopeat neuvottelut ja mä päädyin ihan testimielessä laittamaan viestiä. No, muutaman viestin jälkeen kaupat ja haku oli sovittu seuraavalle päivälle. Sohvan haku tunnelmista on olemassa video YouTuben puolella, jos kiinnosstaa. Tästä linkistä videoon.

 

 

Nyt yhteiseloa tämän sohvan kanssa on takana jo hetki ja se on vastannut meidän odotuksia. Koko perhe mahtuu tähäm mukavasti löhöilemään. Tämä ei ole se kaikkein ryhdikkäin sohva, mutta ihan täydellinen löhösohva. Parasta on se, että sohvan divaaniosalle mahtuu tarvittaessa pötköttämään kaksikin ihmistä.

Sohva on leveämpi kuin meidän aiempi, mutta se mahtui meidän olohuoneeseen juuri. Taapero sai myös ikkunalaudalle täydellisen bussien kyttäyspaikan divaanista.

Tehtiin kuitenkin pikku muutos sohvaan tässä kesän aikana. Hankittiin sohvaan ihan vähän korkeammat jalat. Tällöin sohvalta ei tarvitse nousta ihan niin syvästä kyykystä, kuin matalammilla jaloilla. Samalla kertaa metallijalat vaihtuivat puujalkoihin, mikä sopii täydellisesti yhteen meidän sohvapöydän kanssa.

Ollaan oltu tosi tyytyväisiä tähän meidän second hand löytöön. Jossain vaiheessa ehkä vaihdetaan päälliset joihinkin vaaleampiin, mutta toistaiseksi nykyiset ovat just hyvät.

Mitä mieltä olet olohuoneen uudesta tulokkaasta?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Makuuhuoneen järjestys ja meidän nukkumisjärjestelyt

Kaunis sohvapöytä

Makuuhuoneen uusi matto

Kaupallinen yhteistyö

Syksyistä ilmettä kotiin

Kaupallinen yhteistyö: Ellos
*Sisältää mainoslinkkejä

Tässä samalla, kun kokosin tätä postausta, puhuttiin Toten kanssa, että kaivattaisiin kumpinkin päivitystä meidän lakanoihin. Minä kaipaisin kotiin muutenkin sitä syksyistä tunnelmaa ja lämpöä. Sellaista fiilistä, että kotiin voi vaan käpertyä ja nauttia hiljalleen viilenevistä ilmoista.

Tänä syksynä punaisen sävyt puhuttelevat ihan erityisesti. Ja siis missä ne toimisivat paremmin, kuin tekstiileissä. Rakasten edelleen niin paljon, rauhallisen värimaailman sisustusta, että isot pinnat meillä on edelleen niitä neutraaleja, rauhallisia värejä. Mutta tekstiileissä voi hyvillä mielin leikitellä.

Nämä ajatukset mielessäni, kokosin Elloksen valikoimista tällaisen ihanan, syksyisen kollaasin.

 

Minulla on teille jälleen alekoodi Ellokselle. Syystunnelmaa kotiin saa alekoodilla JENNISYY24 hieman edullisemmin. Koodilla saat 33 % alennuksen kalleimmasta tuotteesta ja 5 % lisäalennuksen jo alehintaisesta tuotteesta.

 

 

1. Pöytäliina Ellos* / 2. Byon tyyny Pom pom* / 3. Istuintyyny* / 4. Pastill lautasliinat* / 5. Chamois tabletit* / 6. Ellos home tyynynpäällinen* / 7. Chamois lautasliinarenkaat* / 8. Teekannu* / 9. Muki Orient*

 

Halusin tähän kollaasiin pehmeyttä ja syksyn tunnelmaa ja niitä värejä, joita kaipaan juuri nyt. On punaista ja tuollaista sinapin keltaista koristetyynyssä.

Olen nyt jo pidemmän aikaa miettinyt pöytäliinan* hankkimista. Lähes kymmenen vuotta sitten meillä oli parikin pöytäliinaa ihan arkikäytössä, mutta luovuin niistä yhtä aikaa meidän lasipöydän mukana. Lasipöytää oli nimittäin raivostuttavaa pitää puhtaana ja pöytäliina auttoi asiaa. Nyt haluaisin pöytäliinan ihan sen tunnelman vuoksi. Ja haluaisin pari erilaista ihan arkikäyttöön. Toki olisi ihanaa, jos olisi yksi, vähän parempi liina niihin juhlahetkiin. Pöytäliinan siistinä pysymistä auttaisivat kivat pöytätabletit*.

Kattausta voisi päivittää myös lautasliinoilla* (rakastan kankaisia lautasliinoja). Meiltä puuttuu kokonaan myös kivat lautasliinarenkaat* ja Elloksella on monta ihanaa vaihtoehtoa.

Pöytäliinan lisäksi meidän ruokailuryhmä kaipaisi istuinpehmusteita*. Ne lisäisivät merkittävästi meidän ruokapöydän tuolien mukavuutta. Samaan aikaan mietin, olisivatko ne lapsiperheessä enemmän uhka vai mahdollisuus. Mitä mieltä olet?

 

Toivottavasti onnistuin jakamaan sinne pientä inspiraatiota syksyn hämärtyviin iltoihin.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sisustusideoita etsimässä

Mitä lahjaksi tänä keväänä

Mattokriisi ja mitä mieltä olemme makuuhuoneen matosta

Kaunis sohvapöytä

Mistä teidän makuuhuoneen matto on?