Hae
Big mamas home

Raskausviikko 31 (30+0 -30+6)

Beben koko: Tammenterhokurpitsa

Oireet: Närästys ja lisääntynyt kutina

Himot: Ruisleipä

 

Raskausviikko 31

Meillä oli tämän viikon alkuun heti neuvola. Mitään muuta kovin ihmeellistä neuvolassa ei ollut, mutta hemoglobiinini oli humpsahtanut alle satasen. Yritetään nyt boostata rauta-arvojani, jos ne nousisivat yhtään. Menen myös verikokeisiin tarkistamaan ferritiinin. Jos se on kovin matala pitää kuulemma miettiä rautainfuusiota. Tiedän, että infuusiota ei anneta kovin herkästi julkisella puolella ja oma ferritiinini on ollut aina riittävä. Lisäksi oma kroppani on ilmeisesti tottunut menemään vähän vajaalla, enkä varsinaisesti edes huomaa matalia arvoja. Näin ollen olen hiukan skeptinen sen suhteen, että saisin mitään lisärautaa.

Vauva tuntuu myös kääntyneen pää alaspäin, mikä on huojentavaa. Olen nimittäin ilmoittanut, että edellisten synnytysten jälkeen en lähde edes yrittämään alateitse perätilassa olevaa vauvaa.

Yö tarkkailussa

Tällä viikolla minulle sattui myös tapaturma, jonka vuoksi jouduin yöksi tarkkailuun sairaalaan. Kompastuin ja kaaduin kutakuinkin suoraan mahalleni. Huojentavaa toki oli, että ainakaan heti kaatumisen jälkeen ainoa paikka, johon sattui oli polvi. Mutta tunsin myös jonkinlaista kipua vatsan seudulla. Tapaturman jälkeen riensin kotiin. Onneksi tämä sattui aika lähellä kotia. Kotona yritin rauhoittua ja soittelin sekä neuvolaan, että Naistenklinikalle. Olin tietysti säikähtänyt, vaikka tiesin, että vauva on yllättävän hyvässä suojassa kohdussa. Sain ohjeeksi tulla näytille Naistenklinikan päivystykseen.

Matkalla ehdin rauhoittua jo vähän. Viimeistään rauhoitun siinä vaiheessa, kun kuulin vauvan vahvat sydänäänet monitorista. Vauvasta otettiin tunnin sydänkäyrä, jonka aikana laskin viimein rauhassa liikkeitä. Kun asetuin siihen sairaalan sänkyyn rauhassa käyrälle, niin pikku hiljaa niitä liikkeitä alkoi tulemaan. Pääsin laskuissa kymppiin hyvin nopeasti. Käyrien jälkeen pääsin lääkärin tarkastukseen, joka teki sisätutkimuksen ja ultran. Kaikki oli muuten hyvin, mutta vatsaani jomotteli hieman sillä tavalla vähän menkkamaisesti. Niinpä lääkäri teki päätöksen ottaa minut yöksi osastolle tarkkailuun.

Yö osastolla ei varsinaisesti haitannut, koska siellä minulla olisi hoitajia napin painalluksen päässä, jos jotain oireita tulisi tai kaatuminen olisi provosoinut synnytyksen käynnistymistä ennen aikaisesti. Minulta otettiin osastolla myös labrakokeita, muun muassa maksa-arvot ja ferritiini muiden labrojen ohella.

Aamulla oma olo oli normaali ja vauvan sydänkäyrä oli hyvä. Labrojen myötä minulle diagnosoitiin anemia, sillä matalan hemoglobiinin lisäksi ferritiinini oli neljä. Jos se ei yhtään nousisi, niin edessä olisi rautainfuusio. Anemian jatkosuunnitelman kanssa pääsin kuitenkin kotiin lounaan jälkeen.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että tapaturmasta selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja yhden yön reissulla. Tämän jälkeen oma vointi on ollut hyvä ja normaali.

Tapaturmaa lukuunottamatta olen voinut tälläkin viikolla hyvin. Anemia ei käynyt edes omassa mielessä. Kroppani on vissiin tottunut käymään vajaalla raudalla, joten en ole edes huomannut vajausta. Olen pannut merkille, että olen ollut todella kalpea. Mutta olen laittanut sen pitkän talven piikkiin. Nyt yritän syödä rautaa ja parin viikon päästä katsotaan mitä se on tehnyt rauta-arvoilleni.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 30 (29+0 – 29+6)

Raskausviikko 29 (28+0 – 28+6)

Raskausviikko 28 (27+0 – 27+6)

Raskausviikko 27 (26+0 – 26+6)

Raskausviikko 26 (25+0 – 25+6)

Mitä sain ostettua äitiysavustuksen 170 eurolla

Kun saatiin tietää tästä kolmannesta raskaudesta puolisoni kanssa, ajateltiin heti, että totta kai me otetaan Kelan tarjoama äitiyspakkaus. Oltiin sitä mieltä varmaan jonnekin raskauden puoliväliin asti. Sitten minä aloin pohtimaan asiaa uudestaan. Minua fiksummat odottajat kertoivat, että eivät ota kyseistä pakkausta sen ongelmallisuuden vuoksi.

”Minkä ihmeen ongelmallisuuden”, mietin minäkin, kunnes perehdyin asiaan. Äitiyspakkauksen tuottaminen tuottaa tänne Suomeen järkyttävän määrän materiaa, jonka käyttöikä jää todella lyhyeksi, sillä harvat kirpparit ottavat äitiyspakkauksen tuotteita myyntiin. Niiden arvo käytön jälkeen on 0 €. Mikä on todella hurjaa, koska äitiyspakkauksen vaatteet eivät edes kulu käytössä.

Tämä johti siihen, että syynäsin äitiyspakkauksen sisältöä netissä tunti tolkulla ja mietin, tulisiko kaikki tuotteet edes meille käyttöön. Lopulta päädyttiin ottamaan äitiysavustus rahallisena korvauksena, jo senkin vuoksi ettei kaikki pakkauksen tuotteet olisi tulleet todennäköisesti käyttöön.

Vaakakupissa painoi myös se, että minusta on isompien vauvavuosien jälkeen tullut entistä kovempi kirppistelijä ja uskoin saavani hyödynnettyä tuon 170 € äitiysavustuksen myös kirppareilla.

Mitä sain ostettua 170 €:lla

Tähän väliin pieni disclaimer. Minulla kävi tässä ihan mieletön tuuri. Mutta on myös hyvä muistaa, että kaikki kirppisostaminen on pohjimmiltaan sitä hyvää tuuria.

Minun onnenkantamoiseni oli se, että Homevialauran Laura oli hankkiutumassa eroon omista vauvantarvikkeistaan juuri sopivasti. Tehtiin Lauran kanssa kaupat melko isosta satsista vauvantarvikkeita ja saatiin hankittua kerralla monta juttua käytettynä meidän vauvalle. Kuten sanottu, mieletön tuuri. Minun ei tarvinnut metsästää kaikkea yksitellen eri kirppiksiltä, mikä säästi aikaa ja vaivaa. Ja kaikki oli tarpeellista, sekä hyvässä kunnossa. Plussaa itseä miellyttävästä värimaailmasta.

Mitä saatiin:
  • Stokke steps Newborn set (tuoli meillä oli jo)
  • Sitteri
  • Amme
  • Pyyhkeitä
  • Lakanat
  • Kapalopusseja
  • Leluja
  • Tuttipulloja
  • Tuttinauhoja
  • Harsoja
  • Täkin
  • Pehmusteen pinnasänkyyn

Kaiken tämän hinta oli ihan muutaman euron päälle tuo 170 €. Eli en voi muuta kuin todeta, että meni täsmällisesti tuo äitiysavustus sellaisiin juttuihin, mitä tarvittiin. Ja varmaa on, että tästä ei jää mikään käyttämättä.

Olen lopulta ihan äärimmäisen tyytyväinen ratkaisuun, että otettiin tämä äitiysavustus rahana. Itseasiassa ollaan kumpikin. Vaatteita meillä on jo enemmän ja vähemmän. Hyödyttiin tästä huomattavasti enemmän, kun saatiin käyttää tämä ylimääräinen raha tarpeellisiin tavaroihin. Sen sijaan, että oltaisiin haalittu kotiin kamaa, josta osa olisi jäänyt käyttämättä.

Lisäksi, saan ihan valtavaa mielihyvää siitä, miten paljon olen nyt löytänyt meidän perheelle sopivaa tavaraa käytettynä. Meillä tulee näillä näkymin ainoastaan vaunukoppa ja muutamia vaatteita uutena. Kaikki muu on second handia tai lainattua. Mihin olen ihan äärimmäisen tyytyväinen. Vaikka tämä ei ollut edes mikään reunaehto tavaroiden hankkimisessa. Olin valmis ostamaan asioita uutena, mutta olen paljon tyytyväisempi nykyiseen tilanteeseen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän viikonloppu

Meidän kodin sisustussuunnitelmat

Tarkoittaako toive sukupuolesta myös toiveita lapsen käytösmallista

Millaisia vaatteita kesävauva tarvitsee ja kuinka paljon

Vauvan sukupuoli