”Se, että saa matchin jonkun kanssa ei todellakaan tarkoita, että siitä syntyisi edes keskustelua. Ekat moikat eivät tarkoita sitä, että keskustelu etenee pidemmälle. Eikä viestittely takaa sitä, että tulisi treffejä.”

Kyllähän se harmittaa, kun jo jonkin aikaa kestäneen tapailun jälkeen joutuu toteamaan, että tämäkään ei nyt ollut sellaista kuin olin unelmoinut. Siinä palataan takaisin alkuun ja deittisovellusten ääreen ja aletaan etsimään taas neulaa heinäsuovasta. Se, että saa matchin jonkun kanssa ei todellakaan tarkoita, että siitä syntyisi edes keskustelua. Ekat moikat eivät tarkoita sitä, että keskustelu etenee pidemmälle. Eikä viestittely takaa sitä, että tulisi treffejä. Ekat treffit eivät tarkoita, että niitä tulisi automaattisesti useampia. Deittailu vaatii aikaa ja työtä. Nettideittailu on myös taito, joka pitää oppia.

LUE MYÖS: Hylätyksi tulemisen pelko

Esimerkiksi ihmiselle, kuten minä, jolta löytyy sekä hyväksynnän hakemisen ja hylätyksi tulemisen tunnelukko, nettideittailu on astetta kovempi koulu. Se on tosin koulu, joka kannattaa käydä. Hylkäämisen pelosta olen kertonut ennenkin, mutta nyt ihan muutama sananen hyväksynnän hakemisesta. Nämä ovat siis tunnelukkoja, jotka viihtyvät hyvin yhdessä. Hyväksyntää hakevat pyrkivät näyttäytymään kaikin puolin ainoastaan positiivisessa valossa ja pelkäävät arvostelua ja palautetta. Jos emme koe saavaamme hyväksyntää, pelkäämme tulevamme hylätyiksi. Tässä siis se linkki näiden kahden tunnelukon välillä.

Hyväksyntää hakevalle jokainen poistettu matchi, päättynyt keskustelu tai muu pieni vastoinkäyminen, tuntuu pahalta ja elämää suuremmalta. Minä olen tähän jo vähän siedättynyt. Viestit, joihin matchi ei vastaa, eivät enää kaada maailmaa. Siinä mielessä nettideittailu on kasvattanut minua ja auttanut avamaan hyväksynnän hakemisen tunnelukkoa.

LUE MYÖS: Ihan sekaisin ku seinäkello

Siitä huolimatta, joka kerta kun lupaava tapailu päättyy siihen, että toteamme ettei meistä ole pariksi, harmistus nostaa päätään. Se harmittaa ihan vietävästi. Olen kuitenkin tapaillut kivoja tyyppejä, joihin olisi ollut todella kiva ihastua syvemmin ja rakastua. Mutta kuten eräs vanha ystäväni sanoi; “Maailma on pullollaan kivoja tyyppejä, eikä kaikkiin voi vain rakastua.” Mutta seuraavaksi sitä saattaa alkaa miettiä, mitä hemmetin hyötyä tästä oravanpyörästä on, kun sitä aina päätyy takaisin sinne Tinderiin tai Badoohon.

Olen kirjoittanut itsekin lyhyiden ihmissuhteiden merkityksestä, mutta Helka muistutti minua nimenomaan tästä Tunnelukkokurssin viimeisessä puhelussa. Jokainen eron jälkeinen kumppani, kestää se taival treffien tai useampien treffien verran, kuljettaa ja valmistelee meitä kohti sitä seuraavaa, pitkäaikaista suhdetta. Treffailu kannattaa ottaa matkana, joka on kuljettava ennen sitä pysyvämpää ihmissuhdetta. Se on matka, joka kasvattaa ja opettaa meitä ja jotta voisimme olla mahdollisesti toistamatta sen edellisen suhteen virheitä.

”Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse.”

Nyt olisi luvassa vähän muutakin, kuin sitä karanteenia. Kuuntelin tänään Hei Baby-podcastin jakson #8 – Emilia Vuorisalmi & kaksi erilaista synnytystä. Loppujen lopuksi Vivian puhui Emilian kanssa hyvin vähän itse synnytyksestä, mutta sitäkin enemmän rakkaudesta ja siitä, miten rakkaushormonit vaikuttavat meitä. Sivuuttivatpa he myös eroa. Emilia Vuorisalmi on eronnut kahdesti ja Vivian elää myös tätä elämänvaihetta parhaillaan läpi. Minä olen kirjoittanut täällä blogissa siitä kunneskuolemameidäterottaa-kuplasta ja Emiliakin muistutti siitä, että avioliitto ja ydinperhe on ihmiskunnan historiassa melkoisen tuore malli. Meidän esi-isämme, silloin metsästäjä ja keräily-aikana elivät sarjamonogamiassa. Tästä löytyi mielenkiintoinen artikkeli Tiede-lehdeltä. Linkaan sen tähän myös teille. Enkä voi olla miettimättä olisiko tämä sarjamonogamia lajillemme tyypillinen tapa olla yhdessä.

LUE MYÖS: Normaali ero

Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse. Tiede-lehden artikkelissa kerrottiin siitä, että evoluutio on istuttanut meissä hyvin syvään kolme tiettyä piirrettä, joiden tehtävä on ohjata parisuhdetta. Ensinnäkin himo ohjaa meitä harrastamaan seksiä mahdollisimman monien kumppaneiden kanssa. Tämän tarkoituksena on saada meidät hankkimaan perimältään mahdollisimman monipuolisia jälkeläisiä. Seuraavaksi ihastuminen ja romanttinen rakkaus, joka leimaa meidät siihen yhteen suosikkikumppaniin. Kiintymys puolestaan auttaa miestä ja naista kasvattamaan yhteisen lapsen yhdessä.

Toki ihmiset ja parisuhteet ovat kehittyneet paljon näistä asioista, mutta nämä peruspiirteet meiltä kaikilta löytyy ja niiden tarkoitus on ollut taata lajin selviytyminen.

Kuolemaan asti kestävä avioliitto on ennen kaikkea kirkon ihanne ja sellaisenaan siis varsin tuore. Minä en kannusta ketään kumpaankaan näistä. Edelleen, jokainen tekee itse niin, kuin itse parhaaksi näkee. Ja minä olen saanut itsekin todistaa upeita, vuosia kestäneitä avioliittoja. Ihminen pystyy varmasti sitoutumaan myös pitkään.

Henkilökohtaisesti haluaisin vaan edelleen puhdistaa sitä eron negatiivista leimaa. Suhteen päättyminen on surullinen asia, mutta ei kuitenkaan mikään häpeän aihe.

LUE MYÖS: Yksinäisyydestä eron jälkeen