Missä majoittua Lahdessa: Pink Box – Söpö Air BnB
Hei ihana! 🩷 Jotkut ehkä muistaakin, että me käytiin Toten kanssa Lahdessa Maagisilla messuilla pienellä rakkauslomalla. Halusin ehdottomasti kirjoittaa pienen postauksen meidän majoituksesta. Oltiin nimittäin tosi tyytyväisiä meidän ensimmäiseen kokemukseen.
Päädyttiin tällä reissulla yöpymään ensimmäistä kertaa Air BnB-majoituksessa. Tehtiin vähän laskelmia ja todettiin, että meidän tarpeisiin ja budjettiin tämä oli paras vaihtoehto. Tutkittiin paikallista Air BnB valikoimaa ja löydettiin tosi nopeasti tämä vaaelanpunainen unelma.


Majoituksessa joka ikinen pieni yksityiskohta oli mietitty saumattomasti yhteen. Esteetikon silmä lepäsi kaikissa pienissä ihanissa yksityiskohdissa ja ammensin asunnosta sisustusinspiraatiota myös kotiin. Me myös nautittiin siitä, että joka paikassa ei lojunut leluja ja sohvalle istuttaessa ei istunut vahingoss myös kurkkuleivän päälle. Siisti, huolella mietitty ympäristö oli jo puolet meidän lomasta.
Sen lisäksi kommunikointi omistajan kanssa sujui tosi vaivattomasti. Saatiin myös sovittua avaimen nouto meidän aikataulun mukaan, mikä oli super kiva juttu, koska ei osattu yhtään ennustaa aikataulua.

Kun taannoin kyselin Instagramissa (@jennisanssi) vinkkejä ja juttuja, joita kannattaa huomioida Air BnB:tä vuokrattaessa, sain kolme vinkkiä: Lue arvostelut, jätä arvostelu ja varmista mitkä jutut sinulle kuuluu esimerkiksi siivouksen suhteen. Ilmeisesti jotkut vuokraajat perivät myös jonkinlaista siivousmaksua. Tästä en ole sataprosenttisen varma, mutta tällaisen viestin sain. Meiltä ei kuitenkaan peritty mitään ekstramaksuja, vaan vuokraus oli juuri sen hintaista, kuin ilmoituksessa sanottiin.

Plussat:
- Hyvä sijainti (ei ydinkeskustassa, mutta kuitenkin sen tuntumassa).
- Ihana, viihtyisä, loppuun asti mietitty sisustus.
- Kaikki tarvittavat perus jutut löytyi (pesuaineista ruuanlaittotarpeisiin).
- Joustava sisäänkirjautuminen.
- Omistajan kanssa viestiyhteys pelitti.
- Hinta-laatu suhde oli tosi hyvä.
- Ei yllätyskuluja.
Miinukset:
- Vähän meinasi olla viileää (villasukat olisi pitänyt olla mukana).
Tähdet: ⭐️⭐️⭐️⭐️,5
Tämän perusteella kokeillaan Air BnB-majoitusta ehdottomasti myös toiste. Meillä oli onnistunut kokemus ja reissusta jäi kaikin puolin todella kiva fiilis.
Millaisia Air BnB kokemuksia teillä on ollut? Ootteko kuulleet tuosta siivousmaksusta?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Joulunpunainen neuletakki – Asu, jossa olen viime aikoina asunut
*Sisältää mainoslinkkejä
Hei ihana! 🩷 Treenaan täällä parhaillaan super pitkillä kynsillä kirjoittamista. Tilasin itselleni uudet jouluiset press on-kynnet ja nämä oli paljon pidemmät, kuin olin alunperin ajatellut. Mutta nämä ovat niin kauniit, että nyt ei auta kuin opetella. Ihmisillä on myös paljon pidempiä kynsiä ja he pärjäävät niiden kanssa, joten tämä on varmasti totuttelukysymys.
Käytiin tässä kuvaamassa Katrin kanssa super pitkästä aikaa asukuvia ja vitsit miten me nautittiin. Ilma ja valo olivat lähes täydellisiä. Saatiin tosi kivoja kuvia ja homma sujui tutulla, vanhalla rutiinilla. Oli kyllä niin kivaa ja nyt te pääsette nauttimaan näistä tuotoksista.



Joulunpunainen neuletakki
Tämä neuletakki on ollut tämän syksyn turvavaate. Se on ollut päällä todella mukava ja lämmin. Se on malliltaan hieman oversize, mikä luo itselleni nimenomaan sellaista turvaa, kuin tuvavaate vain voi luoda. Koska painoni on noussut imetyksen myötä, niin olen kaivannut tätä säännöllisesti. Kiinnostaisiko muuten kuulla ajatuksia painonnoususta pidemmin? Olen käynyt tässä vuoden sisään läpi jos jonkinlaisia ajatuksia tähän liittyen.
Turvavaatteen kaveriksi ostin nimä Zizzin farkut Ellokselta (mainoslinkki*). Zizzin farkut ovat sopineet minun keholleni aina tosi hyvin. Näissä on lahkeisen sivuissa pienet vetoketjut, joka on tosi kiva yksityiskohta.


Huomasin muuten juuri, miten kivasti laukun pinta ja tikkitakin kuviointi sopivat yksiin. Tosi kiva detalji yhdistelmä, jota en ollut aiemmin edes ajateltu. Laukku on second hand-löytö, joka on toiminut arjessa super hyvin. Se on riittävän iso kaikille tavaroilleni, sekä juuri sopivan yksinkertainen pikku jujulla.
Ja tämä on aika, kun saa käyttää joulukorviksia hyvillä mielin. 😍 Minulla on nämä yhdet viralliset joulukorvikset ja vitsit, miten tykkään näistä.
Neuletakki / ZIZZI (mainoslinkki*)
Farkut / ZIZZI (mainoslinkki*)
Takki / ULLA POPKEN (mainos/saatu*)
Kengät / ULLA POPKEN (mainos/saatu*)
Laukku / SECOND HAND
Korvakorut / CRAZY GRANNY DESING


Toivottavasti marraskuu on sujunut sinun osaltasi hyvin. 🩷 Me fiilistellään viikonloppuna lisää joulua, kun saadaan kaikki lapset kotiin ja mennään tutustumaan yhteen ihanaan kotimaiseen joulukauppaan. Ihanaa alkavaa viikonloppua!
Koodilla JENNIMAR25 saat Ellokselta elokuun loppuun 33 % alennuksen kalleimmasta tuotteesta ja 5 % lisäalennuksen jo alennetusta tuotteesta.
Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0