Miten perustin lukupiirin
Perustin tänä kesänä lukupiirin! Halusin päästä juttelemaan muiden lukemisesta innostuneiden ihmisten kanssa, tavata ihmisiä livenä ja lukea itse monipuolisemmin erilaisia kirjoja. Ainoa kriteerini oli, että luettavien kirjojen pitäisi olla suomenkielisiä, sillä oma englantini ei ole niin vahva, että voisin lukea sillä kielellä.
Sanni tililtä Booked_with_sanni järjesti tänä kesänä lukupiirihaun, johon sai käydä jättämässä oman hakemuksensa. Tein näin ja todella nopeasti meillä oli kuuden hengen porukka kasassa. Vastauksia tuli lopulta enemmän, kuin meidän piiriin mahtui. Tuntui kurjalta sanoa halukkaille ”ei”, mutta haluttiin pitää meidän porukka sopivan kokoisena.
Sovittiin nopeasti ensimmäinen kirja sekä tapaaminen, ja tähän mennessä olemme ehtineet tavata jo kaksi kertaa!

Mikä on lukupiiri?
Lukupiiri on ryhmä, jonka jäsenet lukevat etukäteen yhdessä sovitun kirjan ja kokoontuvat keskustelemaan siitä. Naisten perustamat lukupiirit ovat nousseet somessa isosti viime vuosina, kuten suosittu Kirjamimmit. Minusta tuntuu, että lukupiireillä on ollut ennen maine sellaisina keski-ikäisten naisten juorukerhoina, mutta nyt ne trendaavat myös nuorten keskuudessa.

Meidän ryhmämme kokoontuu suurin piirtein kerran kuussa. Valitsemme kirjan edellisessä tapaamisessa ja toistaiseksi valinta on suoritettu arpomalla. Tulevaisuutta ajatellen olemme puhuneet, pitäisikö jossain vaiheessa ehdottaa kirjoja eri genreistä kuten tietokirjoja, romantasiaa tai countryromansseja.
Ennen seuraavaa tapaamista sovimme myös omassa viestiryhmässä missä tapaamme. Tähän mennessä olemme tavanneet ravintolassa ja piknikillä. Seuraavaa kertaa varten kutsuin porukan meille.

Minulle lukupiirin perustaminen on ollut todella iso juttu. Sosiaaliset tilanteet ja uudet ihmiset aiheuttavat minulle jonkin verran ahdistusta. Olen mukavuusalueellani silloin kun olen yksin kotona, joten aktiivisen ryhmän perustaminen viiden tuntemattoman naisen kanssa on ollut itselleni iso asia. Ja onneksi tein sen! Lukupiiri on tuonut elämääni todella paljon lisää iloa ja viisi upeaa tyyppiä, joiden kanssa jaetaan yhteinen intohimo kirjoihin.

Tapaamiset & kirjat
Tapasimme lukupiirin kanssa ensimmäistä kertaa heinäkuussa. Silloin tapaamispaikaksi oli valikoitunut Burgers and wine Helsingin Pasilassa. Ensimmäinen kirja oli Maria Stepanovan Kadoksiin. Kyseinen kirja oli hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä yleensä luen ja ihan rehellisesti minulla oli vaikeuksia edetä kirjan kanssa. Jopa niin paljon, että aloin vältellä kirjan lukemista. Päädyin lopulta jättämään tämän ensimmäisen kirjan kesken. Myös muilla oli ollut vaikeuksia lukemisessa, mutta minä olin ainoa, joka oli keskeyttänyt lukemisen. Annoi kirjalle vain yhden tähden sillä perusteella, että se ei ollut onnistunut pitämään minua otteessaan.

Toisena kirjana luimme Alison Espachin Hääväkeä. Myös minä sain kuunneltua tämän kirjan loppuun, vaikka alku olikin haastava. Ehdin ensimmäisten lukujen kohdalla ajatella: ”Ei taasko meillä on sellainen kirja, joka ei saa pidettyä mua otteessaan.” Mutta kirja parani ehdottomasti loppua kohden ja päädyin antamaan sille lopulta neljä tähteä.
Toinen tapaaminen oli elokuinen piknik, jolle saimme aivan täydellisen sään. Jokainen oli tuonut jotain pientä syötävää yhteiseen pöytään ja istuimme useamman tunnin ajan juttelemassa kirjasta, kirjoittamisesta, somesta ja paljon muusta. Arvoimme myös seuraavan kirjan, joka on Hanne Kettusen Orkideahuijaus.
Kahden ensimmäisen tapaamisen perusteella sanoisin, että tavoitteeni lukea kirjoja monipuolisemmin, on ainakin täyttynyt.
Jos sinulla on jo oma lukupiiri niin kerro miten se sai alkunsa! Tai kerro mikä on viimeisin kirja joka on yllättänyt sinut positiivisesti tai negatiivisesti.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0

