Hae
Big mamas home

Hyvinvointi edellä

Hei ihana! 🩷 Kirjoitan tätä blogipostausta tänään hieman raskaalla mielellä. Huomasin jo tammikuussa itselläni selkeitä uupumisen oireita. Sen lisäksi olen tuntenut vahvaa riittämättämyyden tunnetta. Tuntuu että teen koko ajan liian vähän tai väärää asiaa tai olen väärässä paikassa. Tuntuu, että arki on ollut jonkin aikaa jatkuvaa kelloa ja kalenteria vastaan taistelua. Tunsin myös valtavaa helpotusta kun taapero aloitti päiväkodin ja minulle tuli tunne, että saan lisää aikaa töiden tekemiselle. Tilanne ei ole onneksi niin paha kuin vuonna 2022 kun pitkään jatkunut burn out eskaloitui siihen pisteeseen, että kotoa poistuminenkin oli haaste.

 

 

Hyvinvoinnin vuosi 2026

Jo vuoden vaihteessa ajattelin, että tämä on vuosi jolloin keskityn omaan hyvinvointiini niin, että saan sen sellaiseen balanssiin jossa voin oikeasti hyvin. Jätin taas punaisen lihan kokonaan pois ja lisäsin muita proteiininlähteitä, sekä vihreää. Ruuan ravintoarvoja seuratessani olen ollut koko ajan tyytyväisempi siihen mitä syön. Olen opetellut meal preppaamaan aamupalan lisäksi lounaani, jotta muistan oikeasti syödä riittävästi. Jatkan uintia ja muuta liikuntaa säännöllisesti, menen ajoissa nukkumaan.

 

 

Koen voivani jo nyt ihan hyvin, mutta haluan voida ja jaksaa entistä paremmin ja kyllä haluan myös laihtua. Olen ennenkin puhunut siitä, että painoni vaikuttaa selkeästi toiseen polveeni ja kun olen kevyempi polvi ei oireile ollenkaan. Se on piste johon haluan taas päästä.

Yksi haaste on, että toivoisin näiden muutosten tuovan elämääni enemmän hyvää, kuin jatkuvaa ahdistusta. Painoon ja painon pudottamiseen liittyvät asiat triggeröivät edelleen, vaikka olenkin yrittänyt tehdä töitä nimenomaan niiden suhteen. Pahimmillaan ahdistus aiheuttaa muun muassa sen, että elämäni ei pyöri sitten minkään muun kuin kalorien laskemisen ja ruuan ympärillä, mikä johtaa monesti kieltoihin ja ahmimiseen. Se ei ole piste johon haluan joutua. Enkä halua liikkua vain siksi, että se laihduttaa, vaan koska siitä tulee ennen kaikkea hyvä olo.

 

 

Balanssi

Haluan päästä eroon tuosta jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta ja löytää elämään balanssin. Juuri nyt kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän levällään ja haen rutiineja sen jälkeen kun olen yli kaksi vuotta yrittänyt tehdä töitä ja kasvattaa somea lapsen hoidon ohella, aina kun olen vain kerennyt.

Siksi tein äärimmäisen vaikean ratkaisun ja siirsin lukio-opintoja taas vähän eteenpäin ensi syksyyn. Haluan edelleen opiskella ja antaa opiskelulle sen tarvitsemat resurssit. En halua suorittaa sitä juosten kusten. Tämän sanominen pelottaa muuten aivan helvetisti, koska tiedän ilkeiden ihmisten arvostelleen minua tästä. Olen miettinyt monet kerrat, että näytänkö taas jotenkin epäonnistuneelta. Mikä on muuten ihan hölmöä, kun ottaa huomioon missä kaikessa olen onnistunut. On muuten myös ihan naurettavaa, että joudun miettimään mitä joku tuntematon Pirkko-Liisa minusta ajattelee samalla kun omat läheiset ihmiset tukevat minua ja toivovat minulle parasta mahdollista, joka ei ole uusi burn out.

 

 

Itselleni kaikkein tärkeintä on se, että itse jaksan. Burn out oli yksi kamalampia asioita käydä läpi. En ollut lainkaan se ihminen tai äiti, joka halusin olla, enkä todella halua päätyä samaan jamaan uudelleen. En halua menettää enää yhtään omista tai lasteni vuosista siihen, että kuljen eteenpäin sumussa ja yritän selviytyä päivästä toiseen.

Tämän postauksen julkaiseminen jännittää muuten aivan älyttömän paljon. 😅 Olen äärettömän kiitollinen siitä yhteisöstä, jonka olen saanut rakennettua omaan someen ja kaikista niistä viesteistä, joita ihmisiltä saan. Otan monesti ihanista viesteistä itselleni kuvankaappauksia talteen, jotta voin palata niihin myöhemmin. Ikävät viestit ja kommentit poistan edelleen heti.

Nyt painan julkaisen ja menen Toten kainaloon rauhoittamaan omaa hermostoa tän blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Oletamme, että lihava ei liiku

Sun ei ole pakko rakastaa itseäsi

2 kommenttia

  1. Johanna kirjoitti:

    Kirjaprojektisi kuulostaa jo sen verran aikaa vievältä sekä työläältä, joten ei varmasti lukio-opinnot onnistu siinä samalla. Elämässä täytyy tehdä valintoja ja priorisoida, koska aikaa ja voimia on jokaisella rajallisesti. Tietysti myös lapsesi tarvitsevat sinua.

    Oletko saanut keskusteluapua painonhallintaan? Ahmimisen (ja muiden syömisen ongelmien) taustalla on usein lapsuuden traumoja ja syöminen toimii vaikeiden tunteiden säätelykeinona, minkä vuoksi pelkkä ravitsemusohjeiden saaminen ja niiden noudattaminen ei ratkaise tilannetta.

  2. NK kirjoitti:

    Jos joku tulkitsee omasta jaksamisesta huolehtimisen ”epäonnistumiseksi”, hän on kyllä niin väärässä kuin voi olla. On fiksua ja oikein kuunnella itseään eikä puskea elämää eteenpäin pakkosuorituksena kunnes vastaan tulee katkeamispiste. Kynttiläänsä voi polttaa molemmista päistä vain hyvin rajatun ajan eikä lopputulos ole kaunis.

    Hyvä Sinä! Teet juuri oikein, kun menet hyvinvointi ja jaksaminen edellä! Ihanaa kevään odottelua Sinulle ja koko perheelle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *