Hae
Big mamas home

Kaksi vuotta vanha takki

Hei ihanat! Täällä blogissa on käynyt viime päivinä aivan ihana kuhina. Kiitos siitä ihan jokaiselle. 🩷 Tuli myös huomattua, että kyllä niitä lukijoita löytää vielä tänne bloginkin puolelle tuhansia, vaikka sanotaan blogien kuolleen.

Meillä viikko on alkanut hyvin tavalliseen tapaan. Arki niin sanotusti rullaa. Tottekin on palannut vihdoin alkuvuoden sairastelujen jälkeen töihin. Ehdin niin tottua Toten läsnäoloon kotona, että nyt on ollut jopa vähän outoa olla taas paljon itsekseen. Se ei tosin haittaa minua. Nautin omasta ajastani.

Saatiin tänään myös rakas bestikseni meille kylään mun haltiakummilapsen kanssa. Vaikka meillä oli kotona tällä kertaa vain taapero, 3- ja 1,5-vuotiaat leikkivät aivan ihanasti yhdessä. Tätä oli aivan ihana seurata. Taapero hakeutuu ihanasti leikkimään muiden lasten kanssa, vaikka hänen leikkinsä ei olekaan vielä yhtä johdonmukaista kuin isommilla. Mutta ihanaa, kun hän saa niin paljon sitä sosiaalista harjoitusta eri ikäisten lasten kanssa. Tätä tulee aikanaan lisää päiväkodissa.

 

 

Pitkästä aikaa kuvaamassa

Päästiin viikonloppuna kuvaamaan Katrin kanssa todella pitkästä aikaa. Meillä oli seitsemän viikon tauko sään ja aikatauluongelmien vuoksi. Mutta oli niin ihanaa päästä kuvaamaan yhdessä. On ihanaa jakaa kuvaukset jonkun kanssa, joka on yhtä intohimoinen kuvaamiseen, muotiin ja sosiaaliseen mediaan kuin minä. Kuvausreissut ovat meille todella tärkeitä hetkiä yhdessä. Olen sanonut tämän varmasti ennenkin, mutta sanon sen vielä.

Vähän harmittaa, että ei päästy ikuistamaan sitä Helsingin hyvin lyhyttä talvea, joka oli tässä märkien kelien välissä. Ilmat ovat olleet sanalla sanoen masentavia, kun koko ajan on harmaata ja märkää. Lumikinokset sen kun loistavat poissaolollaan, kuten myös aurinko.  Meidän kuvauspäivänäkään aurinko ei paistanut. Vaikka säätiedotuksen mokoma oli luvannut toista.

 

 

Asun tiedot

Takki / H&M

Neule / Nosh (saatu/pr*)

Farkut / Ulla Popken (saatu*)

Kengät / Ulla Popken (saatu*)

Korvakorut / Kaiko

 

 

Raskausaikana ostettu takki palvelee edelleen

Tykkään tästä asusta tosi paljon! Se on rento, mukava ja kuitenkin tosi tyylikäs. Sellainen perus hyvä, klassinen asu, jossa on hyvä olla.

Tuo takki on pari vuotta vanha raskausajan takkini. Toimii käytössä kivasti edelleen säätöjen ansiosta. Pidän siitä, miten tämäkin takki on todella ajaton. Uskon, että voin käyttää tätä vuosien jälkeenkin. Parasta on, kun vaatteet kestävät aikaa. Olen jo aikaa sitten lopettanut trendien perässä juoksemisen. Vaikka tykkään jonkin verran leikitellä omalla tyylilläni, niin palaan niihin ajattomiin ja klassisiin vaatteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Kuten tähän takkiin.

Ja hei, pakko vinkata, että olen saanut tehdä syksyllä yhteistyötä Ulla Popkenin kanssa ja päässyt testaamaan heidän farkkujaan. Heiltä löytyy tosi hyviä ja kestäviä farkkuja, joita voin suositella lämpimästi. Pluskokoisena farkut meinaa olla välillä haastavaa löytää farkkuja, jotka eivät purista ja joissa on taskut. Näissä taskut eivät ole vain koriste, vaan niitä voi oikeasti käyttää. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla on farkut, joissa on muutakin kuin takataskut. Joten suosittelen.

 

Mitä te olette mieltä tästä asusta? Onko teilläkin suosikkivaatteita, jotka ovat kestäneet aikaa ja trendejä? Jakakaa ajatuksianne kommenteissa!

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Pitkä takki ja palejettihame

Helmikuun hyvinvointitavoitteita

Asu joka meinasi jäädä julkaisematta

Neule joka jäi mieleen

Pakkaspäiviä

3 kommenttia

  1. Anne Jennika kirjoitti:

    Ehdottomasti löytyy lukijoita edelleen blogeille ja luulen että niitä enemmän kaivataankin taas 🙂

    Kiva asu ja se on vaan niin, että simppelit vaatekappaleet toimii aina! Mulla on paljon vanhoja vaatelemppareita, kuten villakangastakit, nahkahame, nahkatakki ym. ja oman blogini kantava teema alkaakin olla vanhat vaatteet 😀

    Trendejä voi sitten lisätä toisinaan pienesti, kuten nyt kiinnostaa laukkukorut! <3 Mitä sä olet muuten mieltä niistä?

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Laukkukorut on mielestäni tosi söpöjä! Minulla on ollut niitä joitain itsellänikin. Olen tykännyt sitoa laukkuihin myös erilaisia huiveja.

  2. Heidi kirjoitti:

    Käytkö pienimmän lapsen kanssa jossain matalan kynnyksen kerhoissa (esim. muskarissa) tai avoimessa päiväkodissa arkipäivisin, jossa lapset voivat tavata toisiaan ja leikkiä yhdessä sekä samalla myös hoitovapaalla olevat äidit/isät voivat tavata toisiaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *