Meidän Kaverin kanssa podcast
Nyt se on virallista! Meidän pitkään suunnittelema podcast näkee ihan pian päivän valon! Tämä on ihanaa ja huikeeta! Podin nimi on Kaverin kanssa ja teen sitä pitkäaikaisen ystäväni Hannan kanssa. En malta odottaa, että pääsette viimein kuuntelemaan meidän juttuja!
Podcastin tekeminen on ollut minulle iso unelma. Kokeilin sitä kertaalleen ja nyt toisen kerran paremmilla eväillä. Nyt minulla on myös mahtava aisapari. Minulla on kova usko ja luotto meidän ihanaan podiin. Olen todella innoissani tästä projektista. Toivottavasti sinäkin olet.

Me ollaan Hannan kanssa puhuttu podcastista vuosia! Onneksi ei tosin lähdetty tekemään sitä heti, koska meiniki olisi ollut hyvin erilainen. Alussa sanat burnout-podi mainittiin. Onneksi idea on saanut hautua rauhassa ja kypsyä. Saatte oikeasti hyvän version siitä.
Äänittäessä Hanna on ollut loistava aisapari. Meillä on pitkä yhteinen historia ja juttua riittää edelleen. Ollaan tähän mennessä mietitty yli 50 jaksoa ja aiheita tulee koko ajan lisää. Eli kuunneltavaa tulee riittämään.
Lisäksi me otetaan kuulijat mukaan podin tekemiseen. Meidän podcastissa on ratkaisukeskeinen kulma, jonka vuoksi ollaan pyydetty joka jaksoon vinkkejä seuraajilta ja kuulijoilta. Eli joka jaksossa tuodaan esille myös muiden ihmisten ajatuksia.
Koska teemme tällä hetkellä podia kahdestaan. Toimimme yhdessä sekä tuottajina, että editoijina. Meillä on myös muita töitä tämän lisäksi, joten podcast tulee ainakin näin aluksi ilmestymään kymmenen jakson kausina. Sen lisäksi podi tulee ilmaiseen jakeluun.
Meillä on toiveena saada tästä aikanaan myös oikeasti palkkaa. Joten katsotaan mitä se tarkoittaa podin tulevaisuuden kannalta. Ensimmäinen kausi me tehdään kuitenkin täysin omaan piikkiin. Joten toivottavasti nautitte siitä.
Podcast alkaa maanantaina 4.11. Löydät sen Spotifysta ja ennen pitkään myös muilta podcast alustoilta, ilmaiseksi.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä
Kaksi kuvaa, sama paikka, aivan eri tilanne
Asioita, joista pidän itsessäni


2


Aivan mahtavaa, täytyy ottaa heti kuunteluun kun ilmestyy! 🙂
Ihanaa!