Hae
Big mamas home

Hellettä piisaa – Mitä pukea päälle helteellä?

Hei ihana. Onko sielläkin kuuma? Täällä on. Itselläni on ollut melkoisesti kestämistä näissä ilmoissa. En ole moneen vuoteen jaksanut hellettä ja tuntuu, että viime kesä raskauksineen vain pahensi tilannetta.

Jossain vaiheessa tunsin hieman syyllisyyttä siitä, että en pitänyt helteistä. Pitäisihän lämmöstä nyt nauttia, kun niin iso osa vuodesta on kylmää. Mutta olen tästä eri mieltä. Ei siitä tarvitse nauttia, jos keho ei sitä kestä.

Minulta on kyselty tasaisesti kuluneen kesän aikana, miten kannattaa pukeutua näillä ilmoilla. Jaan nyt muutaman oman, hyväksi kokemani vinkin.

 

Paita / Ulla Popken sacond hand

Pyöräilyshortsit / H&M

Laukku / Lindex

Lippis / H&M

Kengät / Ulla Popken saatu*

Korvakorut / Kaiko

 

Minä suosin kuumalla säällä ennenkaikkea väljiä, ohuita vaatteita. Kuten esimerkiksi kuvissa näkyvä pitkä paita. Lisäksi, plussaa on jos, vaatteessa on myös pitkät hihat suojaamaan auringolta. Mutta ohuus ja väljyys ovat niitä ehdottomia juttuja näillä keleillä. Kaikki ihoa vasten oleva tuntuu olevan ihan liian lähellä.

Myös mekot toimivat todella hyvin. Erityisesti suosittelisin tätä mekkoa.

Väljän yläosan lisäksi suosin pyöräilyshortseja niin mekkojen alla, kuin paitojen kaverina. Reiteni ovat sen malliset, että ne hankaavat yhteen, mikä tarkoittaa heirtymiä ilman shortseja. Tosin testasin tänä kesänä deodoranttikikkaa, joka tuntui toimivan aika hyvin. Eli suihkautin deodoranttia reisille, mikä esti hankaamisen.

Tykkään käyttää näillä keleillä myös lippiksiä suojaamassa päätä, sekä silmiä auringolta. Lippikset tekivät come backin tyyliini reilu vuosi sitten. Nuorempana käytin puhki yhtä ainokaista Jaffa-lippistä, jonka jotkut kaverini saattavat muistaa. Ja nuoremmalla tarkoitan teiniä. Sen jälkeen en ollut käyttänyt lippistä vuosiin.

Viime vuonna löysin tämän kivan, yksivärisen lakin ja totuin niihin taas. Nyt tämä alkaa olla jo ihan must.

Tämä asu on tosi rento ja kiva. Mikä parasta, helteellä aivan passeli. Jos haluat lisää inspiraatiota, jaoin tänään Instagramiin reaaliajassa erään asun. Mitä pidät?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mistä löytää vaatteita pluskoossa

Hunajan värinen lyhyt kesämekko

Se täydellinen kesämekko

Farkkutakki sydämillä

Minä heinäkuussa x 6

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *