Hae
Big mamas home

Kotitekoinen calzone pizzan ystävälle

Meillä oli tänä viikonloppuna treffi-ilta ihan vain kotosalla. Koottiin yhdessä palapeliä ja syötiin kotitekoista calzonea. En tiedä ihan tarkalleen, millainen sellaisen perinteisen calzonen kuuluu olla, mutta tämä toi mieleen sen pizzeriastakin saatavan version. Pizzan sisälle laitetaan kanaa, fetaa, salaattia ja shirazamajoneesia. Henkilökohtaisesti tykästyin tähän versioon. Tämä oli ihan täydellinen treffi-illan ruoka kotosalla.

Oikaistiin sen verran, että ostettiin valmista taikinaa kaupasta. Ollaan muuten testattu useampaa valmista pizzataikinaa pakkasesta ja todella moni on toiminut paremmin kuin hyvin.

Kana & feta calzone

 

  • Pizzataikinaa
  • Tomaattikastiketta
  • Juustoraastetta
  • Kanaa
  • Salaatti (esimerkiksi jäävuorisalaatti)
  • Fetaa
  • shiraza majoneesia

 

  1. Kaulitse pizzataikina ohueksi, pyöreäksi levyksi. Levitä päälle tomaattikastike ja juustoraaste. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
  2. Paista ja mausta kana haluamallasi tavalla.
  3. Levitä kaikki täytteet lämpimän pizzan päälle ja taita se keskeltä.

Minulta ehdittiin itseasiassa jo toivoa tätä reseptiä, kun calzonet vilahtivat eilen Instagramissani. Toivottavasti toiveen esittäjä on nyt kuulolla ja saa napattua tämän talteen itselleen.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Marry me pasta, eli mennään naimisiin pasta (veg)

Meidän joulumenu

Bataatti-kookoskeitto

Herkullinen kanttarellipasta

Meidän perheen viikon arkiruuat

 

Keväinen viikonloppu ja kukkakuosinen laukku

*Sisältää mainoslinkkejä

Heipä hei. Täällä on vietetty aivan ihana keväinen viikonloppu. Isommat lapset ovat olleet toisessa kodissa, joten ollaan oltu kotona kolmeen pekkaan. Tai lauantaina oltiin vauvan kanssa suurin osa päivästä kahdestaan, kun Totte oli töissä. Sunnuntaina ollaan saatu viettää sitten laatuaikaa niin perheenä, kuin myös pariskuntana. Ostettiin Toten kanssa palapeli, jota aiotaan nyt iltaisin koota. Täytyy tosin tunnustaa, että 1000 palan peli tuntuu ainakin vielä ehkä vähän kunnianhimoiselta. Voi olla, että meillä menee siihen tämä koko viikko.

Hehkutin tässä jo Instagramissa (@bmhjenni) sitä, miten elän tällä hetkellä parasta elämääni.

 

Takki / H&M

Kauluspaida / H&M

Farkut / H&M

Kengät / Ellos*

Laukku / Second hand (Kidia)

Korvakorut / Huvituskoru

 

Tuo super kaunis kukkakuosinen laukku on kirppislöytö Hertsin Kidialta. Laukku on aivan minun näköiseni. Hintaa sillä oli 8 €, joten en voinut olla ostamatta sitä. Tästä tulee täydellinen laukku kesäksi. Sillä vaikka minulla on lähes aina myös hoitolaukku mukana, niin minulla on silti myös oma käsilaukku mukana. On helpompaa kantaa omia tarvaroita mukana siinä. Pidän niin laukun kuosista, kuin tuosta tasseli yksityiskohdasta.

Säätiedotus on luvannut tuleville päiville plusasteita ja aurinkoa. Mikä on ihanaa! Sieltä se kevät tulee. Kunhan vielä päästäisiin noista jäätiköistä eroon.

Meillä on huomenna pikkuisen kanssa vauvatreffit erään tuttuni kanssa. Ihanaa päästä ulos toisen äidin kanssa, jolla on suht saman ikäinen vauva kuin omani on. Siitä on tovi kun minulla on ollut äitikaveri.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Helmikuun hyvinvointitavoitteita

Asu joka meinasi jäädä julkaisematta

Neule joka jäi mieleen

Kylmien päivien arkiasu – Neuletakki ja legginssit

Pakkaspäiviä