Hellettä piisaa – Mitä pukea päälle helteellä?
Hei ihana. Onko sielläkin kuuma? Täällä on. Itselläni on ollut melkoisesti kestämistä näissä ilmoissa. En ole moneen vuoteen jaksanut hellettä ja tuntuu, että viime kesä raskauksineen vain pahensi tilannetta.
Jossain vaiheessa tunsin hieman syyllisyyttä siitä, että en pitänyt helteistä. Pitäisihän lämmöstä nyt nauttia, kun niin iso osa vuodesta on kylmää. Mutta olen tästä eri mieltä. Ei siitä tarvitse nauttia, jos keho ei sitä kestä.
Minulta on kyselty tasaisesti kuluneen kesän aikana, miten kannattaa pukeutua näillä ilmoilla. Jaan nyt muutaman oman, hyväksi kokemani vinkin.

Paita / Ulla Popken sacond hand
Pyöräilyshortsit / H&M
Laukku / Lindex
Lippis / H&M
Kengät / Ulla Popken saatu*
Korvakorut / Kaiko

Minä suosin kuumalla säällä ennenkaikkea väljiä, ohuita vaatteita. Kuten esimerkiksi kuvissa näkyvä pitkä paita. Lisäksi, plussaa on jos, vaatteessa on myös pitkät hihat suojaamaan auringolta. Mutta ohuus ja väljyys ovat niitä ehdottomia juttuja näillä keleillä. Kaikki ihoa vasten oleva tuntuu olevan ihan liian lähellä.
Myös mekot toimivat todella hyvin. Erityisesti suosittelisin tätä mekkoa.
Väljän yläosan lisäksi suosin pyöräilyshortseja niin mekkojen alla, kuin paitojen kaverina. Reiteni ovat sen malliset, että ne hankaavat yhteen, mikä tarkoittaa heirtymiä ilman shortseja. Tosin testasin tänä kesänä deodoranttikikkaa, joka tuntui toimivan aika hyvin. Eli suihkautin deodoranttia reisille, mikä esti hankaamisen.

Tykkään käyttää näillä keleillä myös lippiksiä suojaamassa päätä, sekä silmiä auringolta. Lippikset tekivät come backin tyyliini reilu vuosi sitten. Nuorempana käytin puhki yhtä ainokaista Jaffa-lippistä, jonka jotkut kaverini saattavat muistaa. Ja nuoremmalla tarkoitan teiniä. Sen jälkeen en ollut käyttänyt lippistä vuosiin.
Viime vuonna löysin tämän kivan, yksivärisen lakin ja totuin niihin taas. Nyt tämä alkaa olla jo ihan must.
Tämä asu on tosi rento ja kiva. Mikä parasta, helteellä aivan passeli. Jos haluat lisää inspiraatiota, jaoin tänään Instagramiin reaaliajassa erään asun. Mitä pidät?
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mistä löytää vaatteita pluskoossa
Hunajan värinen lyhyt kesämekko
Second hand löytöjä taaperon vaatekaappiin
Minusta on äitiyden myötä kasvanut ja kehittynyt melkoinen kirppistelijä ja second hand haukka. Olen joskus vannonut, että en lähde tähän touhuun, sillä minulla ei yksinkertaisesti riitä hermo siihen, että koluan tunkkaiselle haisevia itsepalvelukirppiksiä ja yritän etsiä jotain käyttökelpoista. Mutta sitten löysin sovellukset, kun Zadaan ja nykyään Vintedin, sekä lasten second hand myymälät (Kidia, Minibuffet ja Lillipop).
Nyt lasten vaatteista on jopa 75 % käytettynä. Ja tämä osuus on itseasiassa kasvanut koko ajan. En kuitenkaan ihan usko siihen, että pääsisin joskus 100 %, kun koululaiset kasvavat entisestään ja alkavat vaikuttaa yhä enemmän omiin vaatteisiinsa.
Mutta koska saan toistaiseksi yksinvaltiaan tavoin päättää pienimmän lapsen pukeutumisesta, olen keskittynyt etsimään hänelle vaatteita eri kirppiksiltä.

Minoriesia Vintedistä
Meillä kerätään tällä hetkellä pääasiassa kokoja 80 ja 86. Ja olen hyödyntänyt tässä erityisesti Vintediä, josta löytyy vaatteita tosi kivasti kaiken kokoisille lapsille. Olen viimeaikoina etsinyt vaatteita myös isommalle koululaiselle.
Ihastuin noin vuosi sitten Minories nimiseen lasten brändiin. Tämä brändi on ilmeisesti KappAhlin alainen, kuten Newbie. Pidän valtavasti vaatteiden murretusta värimaailmasta ja hauskoista kuvituksista. Yllä olevassa kuvassa näkyy pari ribbipaitoja, jotka ovat olleet taaperon arkikäytössä ihan omia suosikkeja.

Näissä löydöissä on vaatteita, jotka ovat tulleet suoraan käyttöön, sekä vaatteita, jotka ovat menneet kaappiin odottamaan käyttöön pääsyä.
Hauska muuten huomata, miten oma lastenvaatemaku on muuttunut vuosien aikana. Isompien aikaan pidin valtavasti mustasta, valkoisesta, harmaasta, laivastonsinisestä ja vaaleanpunaisesta. Sen lisäksi oli jonkinverran kukkakuviota. Nuorimman kaapissa on paljon enemmän värejä, mutta valtaosa on juuri tuollaisia kauniin murrettuja sävyjä.

Alimmassa kuvassa näkyy nuo Star Wars teemaiset pöksyt, joista iskä on aivan innoissaan. Totte on kova Star Warsin fani, joten tällainen vintedlöytö miellyttää myös isän silmää.
Tällaisia second hand-löytöjä olen tehnyt viime aikoina. Kiinnostaako nähdä lisää vastaavia postauksia? Jos esittelisin seuraavaksi, mitä olen löytänyt koululaisille?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kesäloman juhlistus Suomenlinnassa
Lapsettomien lauantai ja äitienpäivä


0