Hellepäivän asu
Täällä toivutaan aktiivisesta päivästä. Kävin iltapäivällä uimassa ja vedin illalla päälle vielä pikku päivälenkin. Liikunta, varsinkin uiminen teki todella hyvää. En ui niin paljon, kuin haluaisin ja viimeksi tänään mietin, miten saisin uimisesta itselleni rutiinin. Rakastan sitä ja se tekee minulle todella hyvää, ihan kaikella tapaa. Kaipaisin uimisesta rutiinia elämääni.
Lapset tulevat huomenna kotiin, mikä on aivan ihanaa. Minulla on aivan älytön ikävä heitä. Kaksi viikko on mennyt samaan aikaan hujauksessa ja tuntunut kuitenkin piinallisen pitkältä ajalta. Olen nauttinut omasta ajasta, mutta samaan aikaan olen ikävöinyt lapsia todella kovasti. Ihanaa, kun huomenna koti on taas täynnä ääniä. <3

Toppi / H&M
Hame / H&M
Laukku / KATRILTA LAINASSA
Kengät / SECONDHAND
Korvakorut / SMILING DESIGN

Hellepäivän asu
Nämä kuvat on napsittu silloin, kun hellettä oli se kolmekymmentä astetta ja sen ehkä huomaa. Meikkistä kasvoilla ei ole enää kyllä tietoakaan, kun olen hikoillut sen kaiken pois. Asu on kuitenkin super kiva ja käytin tällaista yhdistelmää useasti noina helteisinä päivinä. Toppi ja hame yhdistelmä oli loistava vaihtoehto, jos ei jaksanut kulkea ihan koko aikaa mekoissa tai shortseissa.
Kesti hetken ennen kuin opin käyttämään tätä kukkahametta, mutta selkeästi se vaati vain oikeat olosuhteet. Toppi on muistaakseni jostain yöpaitasetistä, mutta toimii se näin päiväkäytössäkin oikein hyvin.

Korvakorut ovat Smiling Designin. Mallin nimi on muistaakseni Cleo. En tosin ole ihan varma saako sitä juuri tässä mallissa ja värissä enää. Nämä korvikset ovat ihanat ja käytin niitä enemmän syksyllä. Sopivat ne hyvin myös kesään. Ja kesällä ne eivät jää huivien alle piiloon, vaan ovat näkösällä niin kuin kuuluukin.
Laukku oli tosiaan lainassa Katrilta, kun en ole löytänyt itseleni sopivaa korikassia, vaikka olen sellaisesta haaveillutkin. Ehkä vielä joku päivä. Katri oli löytänyt tämän kassin käytettynä kirpparilta, vanhat hintalaput siinä vielä kiinni.

Pakko myöntää, että vähän lämpimämpiä kelejä meinaa olla jo ikävä. Toki sitä kolmenkymmenen asteen hellettä en kaipaa, koska se on yksinkertaisesti liikaa minulle. Mutta toivon, että ilmat tästä vähän lämpenisivät, että saisi vielä jonkin aikaa käyttää mekkoja ja hameita ilman takkia.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Syntymäpäiväbrunssi ja kesäinen moctail
Palataan vielä tässä välissä minun syntymäpäiviini. Oli ihan super ihanaa viettää syntymäpäiviä rakkaiden ystävien ja kumppanini kesken. Leivon ehkä vielä kakun lapsia varten, sillä he haluavat varmasti vielä juhlistaa syntymäpäivääni. Eli siis syödä kakkua. 😀 Tämä aikuisten kesken vietetty juhla oli kuitenkin aivan ihana ja merkitsi minulle paljon.
Brunssi nyyttikesteinä
Kun päätin järjestää juhlat, mietin toimisiko nyyttikestit syntymäpäivinä. Ne helpottaisivat omaa taakkaani. Oli ihanaa, että ystäväni innostuivat tästä myös. En ollut itse suunnitellut tarjottavista, muuta kuin oman osani. Vieraista jokainen sai miettiä tuomisensa omien vahvuuksien mukaan, jolloin kenenkään ei tarvinnut stressata turhaan. Minä leivoin, koska se on vahvuuksiani. Leivoin pari suolaista piirakkaa ja britakakun. Poikaystäväni sekoitti meille alkoholittoman moctail boolin.

Brunssin koristelu
Koristelun suhteen minulla oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta lopulta mentiin aika yksinkertaisella setillä. Ostin lähikaupasta kahden värisiä oksaneilikoita, vaaleanpunaisia ruusuja ja harsokukkaa. Kotona jaoin ne erilaisiin pikku maljakoihin. Leikkasin joukkoon myös parvekekukastani oksia. Kukka-asetelmista tuli todella kivat. Konfetti, jota lisäsin pöydille ja juomatarjottimelle, on lasten vappuilmapalloista talteen kerättyä. Toimi näinkin todella hyvin ja konfetti sai vielä hieman jatkoaikaa. Servetit ovat niin ikään jääneet jäljelle vappujuhlista. Kertakäyttöhaarukat ja veitset ovat puolestaan ostettu aikanaan esikoisen yksivuotissynttäreille. Ne ovat olleet todella kestäviä ja toimivia juhla-aterimia.

Seuraavaksi lista meidän tarjottavista. Kuten sanottu, jokainen sai tuoda tarjottavia omien vahvuuksiensa mukaan ja me saatiin kokoon todella hyvät tarjoilut. Kaikkea oli riittävästi ja kaikki oli todella hyvää. Vieraat olivat myös innoissaan siitä, että vietin syntymäpäivääni brunssin merkeissä. Ehkä me jatketaan tällä linjalla myös ensi vuonna.
Brunssitarjoilut
- Britakakku
- Suolaiset piirakat (tonnikala & kasvis)
- Pesto-juusto croisantit
- Ruokaisa salaatti
- Hedelmätarjotin
- Kirsikat ja mansikat
- Omenapiirakka vaniljakastikkeella
- Moctail booli

Poikaystäväni toimi juomamestarina ja kehitteli meille kesäisen moctail boolin pyynnöstäni. Jaan nyt tämän herkullisen juoman ohjeen myös teille. Juoman tekijä vinkkasi, että tästä voi myös tuunata holillisen lisäämällä sekaan giniä.
Juoma oli todella hyvää. Juuri sellainen marjainen ja kesäinen, kuin olin pyytänytkin. Suosittelen kokeilemaan.
Marjainen moctail
Mustikkasiirappi
1 2/2 dl hienoa sokeria
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl mustikoita
Moctail booli
1 1/2 dl mustikkasiirappia
1 l mansikkamehua
1/2 l Spritea
1 l vichyä
2 sitruunan mehu
Sitruksia, mansikoita, sitruunamelissaa.
Mustikkasiirapin teko
- Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Keitä niin kauan, että sokeri on liuennut veteen.
- Lisää joukkoon mustikat ja anna kiehua niin, että marjat pehmenevät.
- Siivilöi siirappi puhtaaseen pulloon tai astiaan.
- Anna jäähtyä ja käytä lisänä juomiin.
Booli
- Pilko sitrukset ja mansikat. Revi sitruunamelissasta lehtiä irti. Laita kaikki astiaan, johon aiot juoman tehdä.
- Sekoita nesteet. Määrät ovat suuntaa antavia ja koska kyse on juomasta, esimerkiksi siirappia ja vichyä voi säätää oman maun mukaan.
- Lisää jääpaloja, jotta juoma pysyy kylmänä.

Tähän loppuun kuvat, vielä mun juhlapäivän asuista. Mekossa vietin brunssia ja vaihdoin iltapäivällä vaatteita sillä lähdimme parhaan ystäväni kanssa lasillisille, kun meillä sattui kerrankin olemaan molemmilla lapsivapaa. Sain mekosta paljon kyselyitä ja se on H&M:ltä, kuten lähes kaikki mekoistani.

Oli aivan ihanaa juhlia syntymäpäiviä. <3 Ensi vuonna uudestaan.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


0