Hae
Big mamas home

Puoli vuotta yhdessä – Miten meillä menee

Me ollaan nyt oltu kumppanini kanssa yhdessä ihan vähän reilu puoli vuotta. Tavattiin kasvotusten noin kuukausi ennen sitä ja sitä ennen ehdittiin jutella Tinderissä kaksi tais kolme viikkoa. Meillä ei ole yhteistä historiaa vielä vuottakaan. Elämme siis vahvasti kuherruskuukautta. Silti tähän suhteeseen on mahtunut muutamia kriisejä. Minulla oli kolmenkuukauden kriisi, jolloin minua ärsytti ja kiukutti ihan kaikki. Minulla on tullut ennenkin ihmissuhteissani kolmen kuukauden kriisejä, mutta tällä kertaa siitä päästiin oikeasti yli, eikä suhde päättynyt niinkuin 98 % mun tapauksissa. Sen lisäksi olen joutunut pohtimaan kokonaan uudelleen omaa seksuaalisuuttani.

Puoli vuotta yhdessä - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten meillä menee nyt?

Tällä hetkellä meidän parisuhteessa on meneillään aivan ihana, seesteinen vaihe. Opetellaan tätä yhteiseloa täällä minun luonani. Toki niin, että kumppani käy välillä omassakin kodissaan. Mutta hän on ollut suurimman osan ajasta minun ja meidän kanssa. Mikä on ollut aivan ihanaa. Olen ilokseni huomannut, että ainakin introvertti minä olen sopeutunut aika hyvin siihen, että joudun jakamaan elintilaani myös toisen aikuisen kanssa. Myös lapset ovat ottaneet kumppanini avosylin vastaan. Toki tiettyä rajojen testaamista on havaittavissa, mutta se on täysin normaalia.

Toki kumppanillani taitaa olla astetta isompi sopeutuminen tähän. Minä olen asunut toisen kanssa ennenkin, mutta kumppanini hyppää täysin kylmiltään tähän meidän perhearkihässäkkään. Siinä on ihan varmasti aivan erilainen sopeutuminen, kuin minulla. Olen kuitenkin iloinen ja ylpeä siitä, että hän haluaa oikeasti lähteä tähän.

Itse parisuhteessa meillä menee todella hyvin. Meillä on hyvä seesteinen vaihe suhteessa. Meillä on äärimmäisen hyvä keskusteluyhteys, osataan laittaa toisemme etusijalle ja vietetään aikaa yhdessä. Osataan kuitenkin antaa toisillemme tilaa myös. Minusta tuntuu, että me ollaa oikeasti todella hyvässä pisteessä. Siinä seksissäkin löytyi lopulta balanssi, kun olin ensin kriiseilyni kriiseillyt. Seuraavaksi suunnataan kohti sitä yhteen muuttoa.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Tällä hetkellä puhututtaa: vauva

Olen kertonut aiemminkin, että koen itselläni olevan tähän tietty aikataulu. En siis voi odotella ihan loputtomiin ja meillä on kummallakin toive perheen kasvattamisesta. Tällä hetkellä meidän perheeseen kuuluvat minun lapseni, koska minulla niitä on jo kaksi entuudestaan. Hänellä ei ole. Joten tällä hetkellä puhututtaa se että milloin? Ja yksi vai kaksi? Itse olen krooninen vauvakuumeilija, joten minä tuskin sanoisin ei neljännellekään. Tällä hetkellä tosin kolme on se, joka tuntuu turvalliselta.

Toki, voisihan olla, että emme koskaan ole edes niin onnekkaita, että saisimme yhteisen lapsen. Sitähän ei etukäteen voi edes tietää.

Nyt me keskitytään tähän hetkeen ja nautitaan tästä ajasta kaksin. Tai oikeammin nelistään. 😀

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kun kaikki kyselevät onko minulla endometrioosi

Ensimmäinen parisuhdeloma

Yhteen muuttaminen

Nyt se on varmaa!

Narsistisen suhteen kaavan ymmärtäminen auttoi minua antamaan anteeksi itselleni

Miten pätkäpaasto sujuu?

Hei vaan. Ajattelin kirjoitta nyt nopeasti, miten pätkäpaasto on lähtenyt käyntiin. Sitä on nyt takana reilu viikko. En muista ihan tarkkaa päivää, milloin aloitin, joten en osaa sitä antaa. Mutta noin reilu viikko.

Minulla tuli siis mitta täyteen sen suhteen, että painoni on noussut viimeisen vuoden aikana aika reippaasti. Kirjoitin siitä oman postauksensa hetki sitten. Minulla on painon nousun taustalla mielenterveyden kannalta äärimmäisen rankka vuosi, jolloin omalle hyvinvoinnille ei ole ollut lainkaan tilaa. Nyt tilanne on eri, plus minua nyppii se etten voi mitenkään päin hyvin.

Miten pätkäpaasto sujuu? - BMH - Big mamas home by Jenni

Korvakorut saatu!

En usko dietteihin

En todellakaan usko mihinkään dietteihin. Niillä voidaan saada nopeita tuloksia, mutta yleensä niillä tekee itselleen enemmän hallaa, kuin hyvää. Ja yleensä siinä saa kilot boonuksien kanssa takaisin, kun dietti päättyy. Minun tarkoitukseni ei ole dietata, vaan ottaa hyvinvointi uudelleen haltuun. Lisätä liikuntaa, etenkin uimista, joka on minulle äärimmäisen rakas harrastus. Ja lopettaa liika syöminen. Olen huomannut, että olen ollut varsinainen napostelija. Lähes koko ajan teki mieli laittaa suuhun jotain ja niin laitoinkin. Kun illalla pitikin paastota, sain itseni lukuisat kerrat kiinni siitä, miten olisin halunnut napsia jotain suuhuni.

Painonhallinta - BMH - Big mamas home by JEnni

Pätkäpaasto

Ja vaikka en usko dietteihin, tiedän tämän pätkäpaastonkin olevan ruokailun kontrollointia. Olen vähentänyt merkittävästi päivittäistä kalorimäärää. Sen lisäksi olen lisännyt liikuntaa. Ja mun tarkoitukseni on nimenomaan pudottaa painoa, jotta esimerkiksi polvi ei reistaisi niin pahasti, mitä se on nyt kuluneena kesänä reistaillut. Mutta tähän elämäntapaan mahtuu myös ajoittaisia löysempiä päiviä.

Aloitin pätkäpaastoamisen 10:14 rytmillä. Eli paastoaika on se 14 tuntia, jolloin ei saa syödä mitään. Vesi ja kahvi, sekä tee mustina on sallittuja paaston aikana. Nyt rytmini on se suositeltu 8:16, eli paastoa on 16 tuntia vuorokaudessa. Ja tämä toimii todella hyvin. Tällä hetkellä aika, jolloin saan syödä on 9-17 ja tähän aikaan se passaa paremin, kuin hyvin. Kun koulu alkaa, siirryn todennäköisesti 11-19 rytmiin, koska se menee yksiin kouluruokailun kanssa. Käytännössä skippaan siis aamupalan ja syön ensimmäiseksi lounaan.

Viikonloppu

Viime viikonloppuna oltiin koko porukan voimin ystävien luona. Päivä meni lopulta niin, että me aikuiset söimme varsinaisen dinnerin vähän ennen puolta yötä. Lisäksi syötiin niin tuhti satsi kaikkea, että mua turvotti koko viikonlopun ajan aivan hulluna. En antanut kumppanin edes koskea mun vatsanseutua, koska se tuntui ihan kosketusaralta. Joten jonkinlaista muutosta pätkäpaaston aloittamisen jälkeen on tapahtunut. Nesteet ovat ainakin selkeästi lähteneet liikkeelle, koska tuntuu, että ravaan jatkuvasti pissalla.

Miten pätkäpaasto sujuu? - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten seuraan tilannetta

Seuraan tilannetta Yazio nimisen sovelluksen kautta. En millin tarkasti. Esimerkiksi ruokamäärät ovat aikalailla arvioita, koska en punnitse niitä. Mutta se, että pidän tästä hieman kirjaa, auttaa minua pysymään orientointuneempana tähän elämäntapamuutokseen. Ja puhun taas vain ja ainoastaan itsestäni. Minua kirjaaminen ja seuranta autaa, joillekin se ei sovi ollenkaan.

Vaakaa minulla ei ole. Enkä kyllä tiedä tuleeko. Käyn vaa-alla uimahallilla. Saan siitä extra syyn lähteä silloin tällöin hallille uimaan. Ja samaan aikaan vaaka ei kiusaa liiaksi kotona. Kävin tänään uimahallin vaa-alla ja se näytti nyt – 2 kiloa. Eli jotain pientä muutosta on alkanut tapahtua.

Laitoin Instgram storyihini kyselylaatikon, jossa voitte kysellä minulta asioita keventämiseen ja pätkäpaastoon liittyen, jos haluatte tietää jotain, josta en ole vielä kertonut.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kuukautiset sekaisin rokotteesta

Kroppa sekaisin – Hormoniehkäisy tauolle

Asioita, jotka tuottavat minulle iloa

Ahdistus