On ihanaa olla kolmekymmentä
Aloin kuunnella Podmen kautta 20 – 30 – 40 -podcastia, joka näin muutaman jakson jälkeen tuntuu ihan täydelliseltä podcastilta. Ja sitä kuunnellessa olen todennut olevani niin kolmekymmentä. Ja se on enemmän kuin fine. Kaksikymppisenä ja sitä nuorempana tuntui jopa vähän ahdistavalta vanheta, mutta näin kolmekymppisenä olen todella sinut itseni kanssa.
Ikä on vain numero
Sanotaan, että ikä on vain numero ja monessa jutussa allekirjoitan tämän. Iän ei pitäisi olla rajoittava tekijä. Toki ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn aleneminen on rajoittava tekijä, mutta iän itsessään ei pitäisi olla. Esimerkiksi minä, kolmekymppinen perheenäiti, saan edelleen innostua tarroista, kuten lapseni. Koristelen siis tarroilla kalenteriani ja nykyään uskallaan etsiä erilaisia kivoja tarroja sieltä täältä. Niistä liikenee toki myös lapsillekin, mutta nykyään meidän perheessä, minulla on omat tarrani.
Samaan tapaan iän ei pitäisi rajoittaa esimerkiksi parisuhteissa, kun ollaan aikuisia. Pedofilia on edelleen väärin ja laitonta. Mutta loppujen lopuksi, iällä ei pitäisi olla aikuisten kesken hirveästi tekemistä, mikäli homma toimii. Minulla ja kumppanillani on se kuusi vuotta ikäeroa ja täysin eri elämäntilanteet, mutta ollaan silti saatu homma toimimaan aika kivasti.

Ihana, ihana kolmekymmentä
Kolmekymmentä ikävuotta on tuonut elämääni sellaista varmuutta, jota kaksikymppisenä ei ollut. Kolmekymppisenä ei tarvitse enää perustella näkemyksiään tai mielipiteitään. Kaksikymppisenä moni teilasi minun mielipiteeni sanomalla; ”Sä olet niin nuori vielä.” Mikä ehkä piti paikkaansa, mutta kolmekymppisenä tuota lausetta ei ole tarvinnut enää kuulla.
Ja toki, ihmiset ovat erilaisia ja jonkun on pitänyt kasvaa nopeammin syystä tai toisesta. Itse koen, että omalla kohdallani isoin kasvattava tekijä oli äitiys ja minä tulin äidiksi 26-vuotiaana. Silti kolmikymppisyys on tuonut elämään sellaista tiettyä ihanaa varmuutta, jonka ehkä muutkin kolmekymppiset tunnistavat. Sellaista, että ihan kaikista pikkujutuista ei tarvitse välittää.
Itse olen kolmekymppisenä oppinut elämään itseni näköistä elämää, miettimättä mitä se naapurin Kaisa tästä miettii. Nyt on kokenut jo yhtä ja toista ja tietää, mitkä asiat tuottavat itselle iloa. Mutta samaan aikaan, näettävää ja koettavaa löytyy vielä. Itselläni ehkä jopa keskivertoa enemmän, elettyäni kaksikymppisenä niin rajattua elämää. Minkä vuoksi minun kohdallani nämä kaikki tämän vuosikymmenen hyvät asiat korostuvat entisestään, kun edellinen oli mitä oli.
Juuri nyt, en olisi mieluummin minkään muun ikäinen, kuin kolmekymmentä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kumman vanhemman sukunimi lapselle
Mitä minulle ja meille kuuluu juuri nyt
Sininen kimono
Kivaa maanantaina. Täällä jatkuu sairastuvan pitäminen. Minä alan olla oikeasti terve, mutta lapset jatkavat sairaskierrettä. No kohta tämä tauti on onneksi kiertänyt kaikki, niin eiköhän sitten helpota.
Me käytiin eilen Katrin kanssa kuvaamassa parit setit, mikä tuli monella tapaa tarpeeseen. Pääsin päästelemään höyryjä ja samalla saatiin kivoja kuvia. Yleensä meillä menee Katrin kanssa koko menomatka siihen, että pajatetaan läpi kaikki mikä milen päällä on. Niin ketutuksen aiheet, kuin innostuksetkin. Katrin pikku sitikassa on päästelty monet höyryt.
Lisäksi totesin, että lupaamani Kuinka pukea-postaussarja on alkanut jo vähän varkain vajaamittaisella ribbitopilla. Julkaisin jo ennestään tämän ja tämän postauksen asiaa ajattelematta. Kun tajusin, että minulla on ensimmäiset osat melkein valmiina, kuvattiin Katrin kanssa pari settiä lisää kyseisestä topista. Seuraavaksi sarjaan kuvaan todennäköisesti mustan ribbimekkoni.

Kimono / KAPPAHL
Pitsitoppi / H&M
Farkut / H&M
Laukku / LINDEX
Kengät / SECONDHAND
Korvakorut / SMILING DESIGN

Sininen kimono ja musta pitsitoppi
Minulta on pyydetty kerran jos toisenkin vinkkejä pukea musta pitsitoppi. Sitä pyydettiin myös mukaan 4 tapaa pukea-postaussarjaani. Vielä en ole tosin sinne asti päässyt, mutta nyt stailasin pitsitopin tämän kimonon kanssa.
Kyseinen kimono on alelöytö KappAhlista. Taisin maksaa siitä noin kympin verran. Mietin hetken aikaa raaskinkon ostaa, koska kuosi oli aika villi. Palasin katselemaan sitä kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja lopulta päätin ostaa sen. Ei tuo kuvio nyt minun kukkakuosejani villimpi ole lopulta.
Kimono on kotona käytössä myös ihan aamutakkin. mutta toimii myös loistavasti kevyenä takkina ja suojana auringolta, myös muussa käytössä. Rakastin tällaisia moderneja kimonoita ja muita liehukkeita, joten tämä tyyli on niin minua.

Minä haluan yhdistää monesti tällaiseen liehuvaan vaatteeseen, jotain tyköistuvaa. Eli tässä tapauksessa pillifarkut ja pitsitopin. Minusta tämä tapa tasapainottaa tyyliä aika kivasti. Tämä on toki minun mielipiteeni, enkä oleta kaikkien pukeutuvan samalla tavalla. Minulle tällainen tyyli sopii omasta mielestäni.

Asusteet
Asusteet ovat korvakoruja lukuunottamatta näkyneet aiemmin. Laukku on niin ikään alelöytö Lindexiltä ja kengät ovat Katrin äidin vanhat. Korvakorut ovat Smiling Desingnin söpöt pienet makeanveden helmet. Nämä korvakorut voi ostaa valitsemillaan väreillä. Näiden värien lisäksi vaihtoehtoina on muistaakseni hento vaaleanpunainen ja keltainen. Itse pidin tästä yhdistelmästä todella paljon. Nämä värjätyt makeanvedenhelmet ovat todella kauniit. Nämä ovat juuri sen tyyppiset helmikorvakorut, joista itse pidän. Ja minusta tämä oli hyvä idea Smiling Designin Johannalta, että korut voi ikään kuin suunnitella itse.

Tämä kimono-asu oli nyt tässä. Minä jatkan täällä eskaritehtäviä innokkaan viskarilaisen kanssa ja passaan tuota toista potilasta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kukkia, röyhelöitä ja nahkahousut


0