Muistan yhä elävästi oman ensirakkauteni. Olen ollut silloin viittä vailla kahdeksantoistavuotias. Sitä ennen minulla oli ollut pelkkiä ihastumisia. Olin ollut todellisen sarjaihastuja ja se ihastuksen kohde vaihteli kutkuinkin viikoittain. Ensirakkauteni tapasin kuitenkin juhannuksena. Ystäväni oli kutsunut minut juhannuksen viettoon oman perheensä ja ystäviensä kanssa. Äitini päästi minut tänne aika auliisti, sillä kyseessä oli ystäväperheen kirkon juhannusjuhlat. Eli ainakin alkoholilla läträäminen ei meiltä alaikäisiltä onnistuisi. Ensirakkauteni oli muistaakseni ystäväni koulukavereita. Suurimman osan iltaa vietimme ihan vain porukassa, minä ja ensirakkauteni emme juuri jutelleet. Mutta kun kello oli jotain kolme ja neljä yöllä, me olimme lopulta ainoat, jotka jäimme valvomaan ja juttelimme ne aamun pikkutunnit.

Sitä ennen minulla ei ollut kertynyt juurikaan kokemusta pojista. Olin onnistunut niin sanotusti hankkiutumaan eroon neitsyydestäni. Siihen aikaan ainakin minä koin hirveää painetta siitä, että olin seitsemäntoista vuotiaana vielä neitsyt. Mikä oli täydellisen typerää! Jos silloin olisi puhuttu seksuaalisuudesta edes vähän eri tavalla ja siitä ekasta kerrasta, ihan vain ekana kertana, olisin ehkä malttanut odottaa sen puoli vuotta tätä ensirakkauttani. Silloin eka kerta olisi ollut varmasti todella erilainen kokemus. Nyt muistan sen todella hätäisenä, miehen puolesta kovakouraisena kokemuksena, aivan väärän ihmisen kanssa.

Ensirakkauden huumaa

Joka tapauksessa hullaannuin tästä pojasta aivan täysin. Jo se, miten hän katsoi minua ja huomioi minua, sai polveni täysin veteläksi. Meidän romanssiin kuului muun muassa auringonlaskun katselua kalliolta ja tietysti pussailua. Erityisen mielelläni muistelen erästä pussailua baarin parkkipailla, hänen autoaan vasten. Muistan muuten edelleen millainen auto hänellä oli.

Kaiken lisäksi sain kokea tätä ensirakkautta kesällä, mikä toi kaikkeen aivan oman ihanan lisänsä. Me tiedostettiin kuitenkin kumpikin, että tämä kyseinen romanssi kestää todennäköisesti vain sen kesän, koska poikaystäväni oli lähdössä opiskelemaan Keski-Suomeen. Toki me yritettiin kaukosuhdetta, mutta oltiin niin nuoria ettei meillä kummallakaan riittänyt suhdetaidot tai resurssit kaukosuhteeseen. Oltiin niin nuoria.

Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla.

Mutta hitto ne tunteet olivat isoja silloin nuorena. Tuntui oikeasti siltä, kuin siitä toisesta olisi elänyt. Kapasiteetti ei riittänyt oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen toiseen ihmiseen. Koko ajan vatsassa lepatti perhoset ja toisen näkemistä tai tekstiviestiä odotti taukoamatta. Myös se ero tuntui oikeasti siltä, että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla. Ja se tuntui silloin maailmaa suuremmalta.

Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että vaikka minulla ei ole ollut juuri onnea menneissä ihmissuhteissani, niin ensirakkauteni oli niin ihana, että voin muistella häntä yhä kaihoisasti. Samaan aikaan haikeana siitä, että en tule koskaan kokemaan vastaavanlaista uudestaan.

Rakastuminen kolmekymppisenä

Vaikka eron jälkeen, varsinkin alussa, hullaannuin monista ihmissuhteista ja uusista kokemuksista, rakastuminen tuntuu olevan järkevämpää. En antanut itseni hullaantua kehenkään niin paljon, että olisin unohtanut omat toiveeni. Noin puolitoista vuotta takaperin, tutustuin todella ihanaan tyyppiin. Meillä synkkasi ja ehdittiin ihastua aika syvästikkin, sillä näimme useamman kerran. Sitten mies tarjoili minulle melkoisen pommin. Hän ei halunnut lapsia. Hänellä oli yksi oma ja minun lapseni olivat hänelle okei, mutta enempää hän ei halunnut. Päätin suhteen lopulta. Sillä vaikka meidän suhteessa olisi ollut valtavasti potentiaalia, tiedän etten ole valmis luopumaan lapsitoiveestani. Nuori ja miellyttämisenhaluinen minä olisi saattanut valita miehen niiden omien toiveiden sijaan.

Vaikka nykyinen kumppanini onnistui hurmaamaan minut alusta asti ja minulla lepattelee edelleen perhoset vatsan pohjassa. Silti, en ole missään vaiheessa antanut hullaannuksen lyödä yli, vaan taustalla on toiminut myös järki. En ehdottanut yhteenmuuttoa silloin vuoden alussa, kun kumppanini muutti Helsinkiin. Siitäkin huolimatta, että ollaan kesän jälkeen oltu lähinnä saman katon alla. Hups.

Rakastan kumppaniani ja olen hänen kanssaan onnellinen. Mutta toki sitä välillä haikailee niitä isoja tunteita, joita nuorena koki. Toki ne isot tunteet johtivat minut myös väkivaltaiseen parisuhteeseen, joten olen ihan tyytyväinen tähän.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän rakkaustarina

Huomioi nämä varoitusmerkit parisuhteen alussa

Kun en haluakaan seksiä niin paljon, kuin olen ajatellut

Ikäero parisuhteessa – Kun mies onkin nuorempi

Rajojen hakemista

Keräsin tänään parvekkeelta kaikki pienet vihreät tomaatit sisälle talteen, koska pelkään, että pian ne paleltuisivat ulkona. Sato ei ollut suuren suuri, mutta siihen nähden, että lähtökohta oli Pirkan miniluumutomaatti mullassa, olen äärimmäisen ylpeä saavutuksestani. Niin ylpeä, että lähetin ylpeänä puutarhanhoitoa rakastavalle äidilleni kuvan meidän tomaattisadosta. Kuten sanoin, olen ylpeä. Toki nyt seurataan mielenkiinnolla punertuvatko tomaatit täällä sisällä vielä. Äiti tosin laittoi minulle jo respetin vihreiden tomaattien säilömiseen, joten sen suhteen meillä on plan b.

Minä lähdin tähän parvekeviljellyyn aivan, kuin soitellen sotaan. Olen juuri oppinut pitämään kodin viherkasvit hengissä, mutta en ole koskaan onnistunut kasvattamaan mitään siemenestä. Tämä oli ensimmäinen kerta ja kaiken lisäksi sain siitä vielä satoa!

Parvekeviljely oli hauska kokeilu ja tämä oli kivaa puuhaa myös lasten kanssa. Lapset olivat todella innoissaan koko touhusta ja auttoivat parhaansa mukaan tomaattien hoidossa. He myös seurasivat kasvua innoissaan ihan pienestä sirkkalehtitaimesta asti. Kun tomaatteja alkoi ilmestyä lapset laskivat joka ikisen pienen tomaattivauvan ja ilmoittivat paljonko niitä oli tullut.

Tomaattien kasvatus oli loppujen lopuksi aika helppoa, vaikka siinä eteninkin vähän kompastellen ja mututuntumalla. Ehkä ensi kevättä varten opiskelen tästä vähän lisää ja varaudun kauteen vähän paremmin. Ensi keväänä voisin istuttaa myös jotain muuta parvekkeelle sopivaa.

Tässä kohtaan voin mainita, että perunoiden kanssa ei käynyt hyvin. Perse edellä puuhun taktiikka ei toiminut tällä kertaa. Minulla oli ensinnäkin liian monta perunaa yhdessä ämpärissä, joten niillä ei ollut riittävästi tilaa kasvaa ja toisekseen, ämpäriin olisi ehkä pitänyt tehdä jotkut reiät pohjaan. Saatoin nimittäin kastella perunoita liikaa. Lisäksi, olin oikeasti todella myöhään liikenteessä. Mutta en harmittele tätä. Voin kokeilla ensi kesänä uudestaan, vähän viisaampana. Ja sen vuoksi olen sitä onnellisempi pienestä tomaattisadostani!

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän parveke ja mitä kuuluu meidän parvekekasvimaalle

Projekteja

Parvekeviljely – Tomaattia ja perunaa parvekkella