Kukkatehtaan kranssipaja Habitaressa
PALVELU JA LIPUT MESSUILLE SAATU!
Tänään alkoivat Habitare-messut Helsingin messukeskuksessa. Kyseessä ovat omat lempi messuni ja näitä on odotettu hartaasti kaksi vuotta ja nyt messut ovat viimein täällä. Osallistuin messuille tälläkin kertaa bloggaajana, eli olen omat messulippuni saanut. Sen lisäksi minut kutsuttiin Kukkatehtaan järjestämään kranssipajaan. Kukkatehdas ja Suvi ja Johanna ovat minulle ennestään tuttuja ja olen heidän uskollinen asiakkaansa jo parin vuoden ajan. Olen muun muassa mennyt lupaamaana, että meidän mahdolliset hääkukat tulevat sitten aikanaan Kukkatehtaalta. 😀 Ja edelleen, mies ei ole vielä kosinut. Sitä odotellessa.

Kukkatehtaan kranssipaja
Kukkatehtaan palveluihin kuuluu näiden perinteisten floristin palveluiden lisäksi erilaiset kukka- ja kranssipajat. Vinkkasin tässä illalla kumppanilleni, että minua voisi kiinnostaan heidän jouluinen brunssi ja kranssipajansa. Näitä tapahtumia on monenlaisia ja ihan joka lähtöön. Habitareen oli räätälöity pieni kuivakukkaranssien paja. Materiaalit oli paikan päällä ja kranssin sai pajan päätteeksi ottaa tietysti mukaan.

Minä palasin kranssia tehdessäni suoraan takaisin nuoruuteeni ja taidekouluvuosiini. Oli niin ihanaa päästä tekemään juttuja taas käsillään. Ilokseni myös huomasin, että ei se oma sorminäppäryys ollut kadonnut mihinkään, vaikka en ole pitkään, pitkään aikaan tehnyt mitään erikoisempaa käsilläni. Kranssin tekmeinen oli helppoa ja kivaa. Toki Johannan hyvä ohjeistus auttoi asiaa valtavasti. Toki itse ainakin huomasin että olin nimenomaan ensimmäistä kertaa kranssin teon parissa. Siitä huolimatta kranssista tuli mielestäni todella kiva ja kaunis. Se pääsi kotona suoraan seinälle. Onnistuin itseasiassa sen verran hyvin, että minulta tilattiin näitä jo joululahjaksi.

Kukkatehtaan väki pitää kranssipajoja jokaisena messupäivänä kello 13. Pajoihin voi ilmoittautua ennakkoon netissä Kukkatehtaan verkkokaupassa tai menemällä ihan paikan päälle. Osa paikoista täytetään paikan päällä, joten sinun ei tarvitse oikeasti stressata ennakkoon ilmoittautumista. Paja maksaa 20 €, mikä on omasta mielestäni todella kohtuullinen hinta materiaaleista ja ohjauksesta. Kukkatehtaan pisteen löydät osastolta 3d31.
Suosittelen kokeilemaan. Minusta tämä on aika matala kynnys lähteä kokeilemaan kranssien tekoa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mitä sitten, kun ei haluta?
SV: SEKSI
Keskusteltiin tässä kumppanin kanssa haluista ja ennenkaikkea haluttomuudesta. Minä halusin ottaa asian puheeksi kumppanini kanssa sen jälkeen, kun olin päivällä kuunnellut Paritellen podia.
Me mennään aika pitkälti vielä sillä vastarakastuneiden draivilla, eli suomeksi pannaan kuin puput, kuten asiaan kuuluu. Mutta ihan varmasti, kun suhde kehittyy, elämäntilanteet muuttuu, uusperheen arki iskee ja niin edelleen, todennäköisesti halut muuttuu ja kuivia kausia tulee ja menee. Se on asia, joka me tiedostetaan ja hyväksytään. Samaan aikaan tiedostetaan ja hyväksytään, että tulee aika, jolloin seksielämän eteen täytyy tehdä töitä. Tässä alun huumassa seksielämän hoivaaminen on äärimmäisen helppoa. Kun ei sen kumppanin tarvitse kuin vähän katsoa sillä silmällä ja taas ollaan menossa. Mutta ainahan se ei tule olemaan näin.
Meidän etu on se, että koetaan kumpikin seksi tärkeäksi osaksi parisuhdetta. Minä ajattelen seksistä, että se on se liimaa, joka pitää paketin kasassa. Ajattelen seksin olevan myös äärimmäisen helppo tapa hoitaa sitä parisuhdetta. Olemme tässä myös aika samoilla linjoilla. Mutta me tiedostamme, että välillä tulee niitä tilanteita kun ei vain tee mieli.

Mitä sitten kun ei haluta?
Me toki toivoimme, että saamme olla ja elää vuosia yhdessä ja että tämä ensimmäinen kahdeksan kuukautta on vasta alkua. Pitkään parisuhteeseen kuuluu ne tietyt ylä- ja alamäet. Ja tietyllä tavalla niihin voi toki yrittää valmistautua.
Itse ajattelen, että seksi olisi hyvä yrittää priorisoida ja laittaa vaikka sinne kalenteriin. Minä olen sen luokan ihminen, että kyllä minä aina lopulta sytyn, kun toinen jaksaa suostutella ja houkutella. Joten en näe mitään syytä sille, että kalenteriseksi ei onnistuisi. Ja sitä me tehdään jo vähän nytkin. Ajoitetaan nimittäin kaikkein äänekkäimmät sessiot sille ajalle, kun saadaan olla rauhassa kahden. Toki meillä on tässä taas se etu, että meidän suhteeseen kuuluu tällä hetkellä vain ne minun lapseni, jotka ovat osan ajasta myös etävanhemman luona. Näin ollen meillä on säännöllisesti ja aika kivasti myös sitä ihan kahden keskistä aikaa ilman lapsia, jolloin saadaan paukuttaa menemään juuri niin paljon ja kovaäänisesti, kuin halutaan ja ehditään.
Puhuttiin tässä kuitenkin siitä, että kun se haluttomuus jossain vaiheessa sitten iskee, niin toista ei saa mitenkään painostaa, eikä vieressä saa kiehnätä vihjailevasti. Tällainen käytös saattaa nimittäin ahdistaa ja pahentaa tilannetta, juuri sen haluttoman osapuolen kohdalla. Koska, vaikka yleensä puhutaan siitä miten se saamaton osapuoli kärsii tilanteesta, niin ihan yhtä vaikea se tilanne on myös sen haluttoman puolelta. Samaan aikaan kun haluton tuntee huonoa omaatuntoa siitä ettei oma viisari värähdä, toisen utelut todennäköisesti vain pahentaa tilannetta.
Haluttomuus traumat
Minulla haluttomuuteen liittyy myös hyvin vahvoja traumoja. Minä en vieläkään pysty itse tekemään aloitetta seksiin, mutta en näemmä myöskään tällä hetkellä pystyä sanomaan etten halua. Olen kirjoittanut siitä, miten vuosikausien ajan sain kuulla olevani epänormaali ja kuvottava ihminen haluineni ja tulin aina torjutuksi. Nykyään en sitten tosiaan pysty torjumaankaan ketään, koska muistan elävästi kuinka pahalta torjutuksi tuleminen tuntui. Toki minun kokemiini torjuntoihin liittyi vahvasti myös henkinen- / seksuaalinen väkivalta, eikä se ole lainkaan sama asia, kuin se jos minä sanon etten juuri nyt halua.
Ja tiedän tasan tarkkaan, että näihin lukkoihin tarvitsisin ehdottomasti seksuaaliterapeutin apua. Mutta juuri nyt tämän tyyppinen terapia ei ole mahdollista, joten yritän tällä hetkellä avata näitä lukkoja tässä turvallisessa parisuhteessa. Se vaatii kuitenkin valtavasti työtä, koska traumat ovat niin syvällä. Todennäköisesti näiden traumojen käsittely tulee siinä kohtaan kun ”naidaan kuin kanit”-vaihe on ohi.
Olisi kiva kuulla, jos uskallatte kertoa, kohtaako teillä halut parisuhteessa? Entä kuinka tärkeäksi koette seksin parisuhteessa? Tiedän, että kaikki eivät arvota seksiä yhtä korkealle, kuin esimerkiksi itse teen.
-Jenni
KUVAT: Pixabay.com
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
En ollut saanut orgasmia kumppanin kanssa ennen kuin täytin 30


0