Taas yksi kukkamekko ja nahkatakki (syksy kirsikkapuistossa)
Heipä hei. Tässä asukuvat, jotka kuvattiin yhdessä mun kumppanin kanssa. Hän on ihana kun haluaa ehdottomasti auttaa minua nyt, kun Katrin kanssa kuvaamiseen on tullut pieni, tahaton tauko. Kuvaan edelleen 99 % Katrin kanssa, mutta arvostan kumppanini apua valtavasti. Hän ei kuitenkaan ole kameran kanssa mukavuusalueellaan ja olen opettanut hänelle ihan kaiken. Silti mennään edelleen niillä ihan perus opeilla. Ja vitsit mitä kuvia. Neuvoin häntä räpsimään kuvia sen enempää miettimättä, silloin siellä on varmasti joku hyvä kuva.

Syksy kirsikkapuistossa
Käytiin kuvaamassa nämä kuvat Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Se on näin syksyllä eri tavalla henkeäsalapaavan upea, kun puiden lehdet ovat muuttuneet verenpunaisiksi. Pidän tästä ruskasta valtavasti. Meidän kotimaisten puiden ruska tuppaa olemaan sellainen kelta-oranssi, joten tämä verenpunainen väri kiehtoo minua erityisen paljon. Puiden keskellä sai todella kauniita kuvia. Siellä minä sitten pyörin ja heiluin puiden katveessa, kun kumppanini räpsi minusta kuvia parhaansa mukaan.

Kukkamekkojahan minulla riittää. Se ei liene kenellekään yllätys. Sainoin tässä taannoin, että minulla on melkoinen projekti, kun kuvaan ne kaikki nahkatakin kanssa. 😀 Se oli toki puoliksi vitsi, mutta tuleehan niitä tässä kuvattua puoli vahingossa.
Tämä sininen kukkamekko on pitkähihainen ja käytän sitä yleensä väärinpäin. Eli siis selkäpuoli edessä. Selkäpuolesta tulee nimittäin kiva kaula-aukko, vaikka mekko on ikäänkuin poolokauluksinen. Se on myös sellainen A-linjainen, joten tykkään käyttää siinä kaverina vyötä.
KORVAKORUT SAATU HUVITUSKORU.

Nämä ihanat, sydännapit olen sain yllärinä kotimaiselta Huvituskorulta. Ne ovat ihan super söpöt. Sopivan isot, jotta ne oikeasti näkyvät korvista, mutta tarpeeksi pienet esimerkiksi hoitotyöhön. Tai vaikka pienen lapsen kanssa. Varaudun jo henkisesti siihen, että tässä jossain vaiheessa tulee aika, kun mun kaikki roikkuvat korvikset joutuvat tauolle, jos kolmannen vauvan saan. Jotenkin myös näen, että nämä saattaisivat olla korut, joita tyttäreni minulta joskus lainaisivat, luvan kanssa tai luvatta.

Ah, nyt odotan kumppania kuumeisesti kotiin, koska meillä on House Of Dragonin uusin jakso rästissä, koska hän on ollut iltavuoroissa ja meillä on mennyt aikataulut ristiin. Ollaan siis yritetty tämä viikko vältellä kaikkea infoa kyseisestä jaksosta, mutta samalla korviin on kantautunut kutkuttavia huhuja kyseisestä jaksosta. Mielessä on käynyt että katson jakson omine nokkineni ja yritän näytellä yllättynyttä, kun katsoisin sen kumppanin kanssa. : D En kuitenkaan ole sortunut. Nyt viimein ollaan illalla kotona niin, että voidaan katsoa se.
-Jenni
KUVAT: Mun muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pyjamalook eli satiinihousut ja pitsitoppi
Miksi rakastan häntä
Syitä, miksi rakastan häntä.
Marvel-fani
Paras ensimmäiseksi. Hän on Marvel-fani, kuten minäkin. Olen sanonut hänelle, että ollaan siinä mielessä aika onnekkaita, että meillä on näinkin iso yhteinen intohimo ja harrastus. Ollaan nyt nähty yhdessä kolme uutta leffaa ja katsotaan nyt yhdessä viidettä sarjaa. Ollaan jopa palloteltu ideaa siitä, että meidän mahdollinen yhteinen lapsi saattaisi saada jopa nimensä Marvel Universumin mukaan. Tämä ei ollut silloin deittaillessa mikään vaatimus, mutta jo alussa kuitenkin iso plussa.
Iltaisin sängyssä, hän silittelee mun hiuksia niin kauan, että nukahdan ja varmaan vähän sen jälkeenkin. Rakastan hiusten silittelyä, joten tämä on ehkä yksi parhaita asioita, mitä tiedän.
Hän on ottanut oman paikkansa tässä meidän perheessä. Ei ole helpoin mahdollinen paikka astua mukaan perheeseen, joka on jo aika tiiviisti muotoutunut. Me ollaan mun tyttöjen kanssa tiimi ja ollaan oltu sitä alusta asti. Minä olen joutunut alusta asti pärjäämään heidän kanssaan enemmän tai vähemmän yksin. Näin ollen en ole ensimmäisenä pyytämässä apua ja hän on joutunut oikeasti vähän taistelemaan ansaitakseen paikkansa tässä meidän tiiviissä tiimissä.

Hän haluaa auttaa minua siinä mitä teen. Silloin, kun tavattiin hän sanoi ettei kyllä ota mulle yhden yhtä somekuvaa. Lopulta hän jokin aikaa sitten sanoi, että haluaa oppia kuvaamaan, jotta pystyy auttamaan minua. Tämä jos jokin on oikeasti romanttista. <3 En ole valmis luopumaan Katrin kanssa tehdystä diilistä, mutta en kiellä etteivätkö apukädet olisi aika ajoin tarpeen.
Hän tukee minua kaikessa 110%. Oli kyseessä mitä tahansa, minun someni, kouluni, mielenterveyteni, liikuntani, painonhallinta, ihan mikä tahansa. Painonpudotuksen ja sokerilakon hän aloitti minun kanssani samaan aikaan, jotta voisi tukea minua ja minä häntä. Hän haluaa ymmärtää ja tukea kaikkia ratkaisujani.
Hän haluaa olla minu kanssani
Hän haluaa ymmärtää minua ja epävarmuuksia, sekä pelkojani. Vaikka ne välillä kuulostavat järjettömiltä, mutta ovat minulle täyttä totta. Hän kuuntelee ja yrittää ymmärtää sitä, mikä minua pelottaa juuri sillä hetkellä. Vaikka se olisi pelko siitä, että sarjamurhaaja on piiloutunut meidän kaappiin. Ja jep, tämä on niitä kaikkein yliampuvampia pelkojani.
Hän hyväksyy ja ymmärtää minun hihhulipuoltani. Sitä, joka yrittää kovasti ymmärtää tätä meidän universumia ja sen mysteereitä, eikä pidä minua täysin tärähtäneenä. Saan olla hihhuli.

Me tehdään asioita yhdessä, käydään treffeillä ja harrastetaan yhdessä. Minulla on sellainen olo, että hän haluaa olla oikeasti kanssani. Minulle riittää, että välillä makoillaan sohvalla katsomassa yhteistä sarjaa ja vitsaillaan. Mutta rakastan myös meidän treffejä. Niitä ei tatvitse olle kuitenkaan joka viikko.
Hän haluaa rakentaa mun kanssa meidän yhteistä kotia. Me suunnitellaan, mietitään, vertaillaan vaihtoehtoja, vähän väitellään ja lopulta päästään kumpaakin miellyttävään vaihtoehtoon. En ehkä saa sisustaa enää täysin oman mieleni mukaan, mutta nyt minulla on kumppani, joka haluaa rakentaa kotia kanssani. Hän haluaa osallistua siihen. Meidän makumme ei mene täysin yksi yhteen, mutta me löydämme kultaisen keskitien.
Hän haluaa tehdä asioita yhdessä minun ja lasteni kanssa. Meillä on todella kivaa yhdessä. Ollaan käyty elokuvissa ja käydään uimassa silloin kun lapset ovat meidän kanssa. Minusta on ihanaa katsoa miten hän touhuaa lasten kanssa. Hän jaksaa olla kärsivällinen ihan eri tavalla kuin minä. Minä en ole samalla tavalla kärsivällinen, joten on ihana seurata häntä. En malta odottaa mitä kaikkea me vielä keksitään yhdessä.
Meillä on samat arvot ja kumppanini on minun tapaani feministi. Hän ymmärttä mitä feminismi on ja haluaa edistää tasa-arvoa omilla toimillaan. Hän myös haluaa oppia siitä koko ajan lisää. Hän ymmärtää, että on varmasti paljon sellaisia totuttuja tapoja ja arvoja, joita ei osaa kyseenalaistaa, mutta jotka voi vielä avautua.
En varmaan muistanut tai edes osannut kirjoittaa puolikaan siitä, miksi rakastan kumppaniani. Mutta tässä on kuitenkin niitä asioita hänessä ja meidän suhteessa, joita rakastan.
-Jenni
KUVAT: Mun muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Hei olen Jenni ja olen rakkausaddikti
Väkivallan uhrit halutaan vaientaa


0