Hae
Big mamas home

10 vuoden 2022 luetuinta postausta

Julkaisin eilen postauksen blogin viime vuoden analytiikasta ja siitä, millaista kasvua blogilla on ollut tänä vuonna. Edelleen olen äärettömän kiitollinen teistä, jokaisesta lukijasta ja joka ikisestä sivunkatselusta. Joten iso kiitos vielä teille siitä, että olette siellä ja luette, sekä kommentoitte juttujani. On ollut aivan ihanaa huomata, että siellä on selkeästi teitä vakkareita, jotka seuraatte ja kommentoitte säännöllisesti. Lisäksi, jokaisen uuden tyypin kommentti lämmittää sydäntä aina.

 

Lupasin listata teille vuoden kymmenen luetuinta postausta. Tämä on ollut oma ennätysvuoteni ja en ole koskaan kirjoittanut yhtä monta postausta, kuin tänä vuonna. Joulukalenterin ansiosta joulukuussa on ollut enemmän postauksia, kuin missään muussa kuussa. Blogini on tosiaan muuttunut, isoksi osaksi minun ja Katrin kuvauspäivien ansiosta, nimenomaan tyyliblogiksi. Mikä ilahduttaa itseäni erityisesti. Plusmuoti kiinnostaa selkeästi.

Vuoden kymmenessä luetuimmassa postauksen joukossa on aika monta asupostausta. Toki niitä on ollut tänä vuonna enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin, mutta selkeästi ne ovat nousseet myös lukukerroissa merkittävästi. Eli ne ovat myös oikeasti kiinnostaneet teitä.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Kukkamekko ja nahkatakki - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Nahkatakki ja kukkamekko

Tämän postauksen nousu koko vuoden ykköseksi yllätti minut aivan täysin. Postaus on hyvin tavallinen asupostaus, missä ei ole omasta mielestäni mitään erikoista. Silti tämä kiinnosti ihan todella paljon. Postauksen asu on toki äärimmäisen kiva. Pidän edelleen keinonahkatakin ja kukkamekon yhdistelmästä, joten nahkatakkikelejä odotellessa. Hankin tämän kyseisen takin edellisen rikki menneen keinonahkatakin tilalle.

 

2. Liian lyhyt mekko?

Löysin syksyllä Zadaasta aivan ihanan Papun neulemekon. Kerroin, miten jännitin hieman mekossa kulkemista, koska se tuntui jostain syystä liian lyhyeltä. Kun katsoin myöhemmin kuvia mekosta ylläni, totesin ettei se ole sen lyhyempi kuin monet muutkaan mekkoni. Pohdin postauksessa, että miettisinkö tällaista lainkaan, jos en olisi pluskokoinen?

 

3. Neulemekko ja iso kiitos

Kirjoitin tämän postauksen vauvauutisten jälkeen ja kiitin kaikkia uutisten saamasta ihanasta vastaanotosta. Monet teistä ovat myötäeläneet kanssani todella erilaisia elämänvaiheita viimeisen kolmen vuoden aikana ja tuntuu uskomattoman tärkeältä, että olette tehneet niin. Olen saanut niin paljon vertaistukea ja voinut myös antaa sitä muille.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Kauan etsitty vekkihame - BMH - Big mamas home by Jenni

4. Kauan etsitty vekkihame

Second hand muoti on myös osa blogiani, vaikka pluskokoisena vaatteiden löytäminen omassa koossa on haastavampaa. Tässä postauksessa esittelin vekkihameen, jota en halunnut ostaa uutena ja jonka lopulta löysin käytettynä. Kyseinen hame on vilkkunut kanavissani sen jälkeen koko syksyn ja on ihanaa, että te piditte myös siitä. Näissä kuvat ja miljöö ovat myös äärimmäisen kivat.

 

5. Kukkamekko ja hieman kuulumisia

Syksyn kukkamekko ja nahkatakki asut ovat selkeästi kiinnostaneet tänä vuonna. Näiden asukuvien ohessa jaoin hieman kuulumisiani ja huoltani siitä, onko masennukseni kenties uusinut tai voisiko se uusia. Syksy oli ihan super raskas ennen sairaslomalle jäämistä ja sen kyllä huomasi.

 

6. Satisfyerin joulukalenteri

Se, että tämä postaus kiinnosti teitä näin paljon, oli itselleni iloinen yllätys. Seksi ja seksuaalisuus on itselleni tärkeitä aiheita ja jatkan varmasti niistä kirjoittamista tulevaisuudessakin. Postauksessa kerron, miten me hankittiin puolison kanssa Satisfyerin joulukalenteri piristämään meidän joulunodotusta ja kerroin miksi me päädyttiin juuri tähän nimenomaiseen joulukalenteriin. Tulen kirjoittamaan lähiaikoina myös postauksen siitä, oliko kalenteri hintansa arvoinen.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Hellepäivän asu - BMH - Big mamas home by Jenni

7. Hellepäivän asu

Tämän asun nouseminen suosituksi yllätti minut itsenikin. Minusta asussa ei ollut mitään erikoista, mutta selkeästi tällaiset hyvin basic, helpot asut myös iskevät. Tämä on kuvattu todella kuumana kesäpäivänä ja minusta tuntuu, että tässä vaiheessa päivää kasvoissani ei ollut enää hippustakaan meikkiä jäljellä. Tämä oli myös yksi kesän käytetyimpiä asuja.

 

8. Täydellinen neuletakki

Toinen viime syksyn kirppislöydöistä. Hehkutin, että viime syksy oli yksi parhaimpia kirppisjaksoja kautta aikojen. Tämän tyyppistä neuletakkia olin ehtinyt etsiä jo vuosia, ennen kuin löysin sen nyt käytettynä.

 

9. Meille tulee vauva

Tämän postauksen nousu ei yllättänyt. Tämän tyyppiset isot elämänmuutokset tuntuvat vain kiinnostamaan ihmisiä. Olen iloinen, että kaikki reaktiot uutiseen olivat ainoastaan positiivisia. Vauva on meille äärimmäisen toivottu ja iloinen asia. Kerroin samalla, että raskauteni oli siinä vaiheessa aivan alussa ja että raportoisin raskauden alusta asti blogiin, kestäisi se sitten kuinka kauan tahansa.

 

10. Ajatuksia lapsen yrittämisestä ja lapsettomuudesta

Kirjoitin tämän postauksen itseasiassa silloin, kun olimme päättäneet alkaa yrittäämään lasta. Sitä en tosin vielä kertonut täällä blogissa, koska haluttiin uteliaiden sukulaisten vuoksi pitää yrittäminen omana tietonamme. Itselläni on taustalla kuitenkin seitsemän vuotta kestänyt lapsettomuus. Kuopukseni ja tämä vauva ovat saaneet alkunsa aika lyhyellä yrittämisellä, mutta silti esikoista edeltänyt lapsettomuus on jättänyt oman jälkensä minuun.

 

Tässä ovat tämän vuoden kymmenen luetuinta postausta. Se on melkoinen pintaraapaisu kaikelle sille, mitä olen tänä vuonna kirjoittanut, kun tämä postaus mukaan lukien olen kirjoittanut nyt peräti 357 tekstiä.

Vuosi vaihtuu ihan pian ja sitä ennen on luvassa vielä tämän vuoden vuosikatsaus, joten kannattaa pysyä ihan loppuun asti kuulolla.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kulunut vuosi blogin kannalta

Tilinpäätös vuodesta 2021

Vuoden 2021 luetuimmat

Vuosi 2021 osa 1.

Vuosi 2021 osa 2.

Kulunut vuosi blogin kannalta

Hei, aika ottaa perinteiset vuosikatsaukset kuluneen vuoden puolelle. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet matkassa mukana ja jotka olette kuluneen vuoden aikana tulleet mukaan. Ihanaa, kun olette siellä. Arvostan teistä jokaista.

Tämä vuosi on ollut äärimmäisen ihana ja äärimmäisen raskas. Olen taistellut alusta asti uupumusta ja mielenterveysongelmia vastaan, kunnes nyt loppuvuodesta jäin viimein pitkälle sairaslomalle. Ja kun ottaa huomioon oman kuntoni, niin en kyllä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä oli myös minun ja kumppanini ensimmäinen yhteinen vuosi. Ollaan tutustuttu ja sairastettu yhdessä korona, alettu seurustelmaan, muutettu lopulta yhteen ja nyt meille on tulossa ensi vuoden puolella yhteinen vauva. Näihin kuulumisiin palaan kuitenkin vähän myöhemmin.

Teitä on tullut valtavasti lisää

Rakastan analytiikan tutkimista. Tänä vuonna se on ollut ihan erityisen mielenkiintoista, koska blogissani on käynyt melkoinen vilske varsinkin loppuvuoden puolella. Nyt haluaisin kuitenkin perehtyä blogin analytiikkaan yhdessä teidän kanssanne.

Te olette lukeneet blogiani peräti 260 241 sivunkatselun verran. Tämä luku nousee vielä vähäsen tässä viimeisten päivien aikana, mutta olen äärimmäisen iloinen jo tästä luvusta. Viime vuonna sivunkatseluita oli 130 801, eli luku on tuplaantunut. Olen äärimmäisen kiitollinen joka ikisestä sivukatselusta.

Teidän avullanne olen myös noussut Blogit.fi:ssä Suomen blogien TOP-10 listan ja lifestyleblogien TOP-10 listan ykköseksi ja pysynyt listan kärjessä kuukausia. Kiitos siitä! Nämä sijoitukset eivät olisi mahdollisia ilman, että blogiani luetaan.

Vuoden alussa teitä uniikkeja kävijöitä oli vaihdellen noin 2 000 – 3 000 kuukausittain. Nyt loppuvuodesta teitä on ollut 6 000 – 11 000, mikä on tuntuu ihan uskomattomalta. Kävijämäärät ovat itseasiassa pyörineet vuosia siinä noin 2 000 kuukausittaisessa uniikissa kävijässä, joten tämä loppuvuoden nousu on ollut aivan uskomaton.

Kävijätietojen mukaan paras kuukausi oli lokakuu, jolloin kävijöitä oli 10 920 ja sivunkatseluita 31 024. Silloin suosituimpia postauksia oli monet asupostaukset kuten Liian lyhyt mekko, Kauan etsitty vekkihame ja Kukkamekko ja hieman kuulumisia.

Olen kirjoittanut tänä vuonna (tähän mennessä) peräti 355 postausta. Joka on oman blogihistoriani ennätys. En ole ollut koskaan yhtä tuottelias. Kaikkein suosituimpia postauksia on muutenkin ollut asupostaukset. Blogi on muuttunut muutenkin viimeisen puolentoista vuoden aikana yhä vahvemmin tyyliblogiksi. Joten sen puolesta olen selkeästi löytänyt oman lukijakuntani. Sen lisäksi teitä kiinnostaneet aiheet ovat olleet seksi ja vauva-aiheet.  Näitä aiheita uskallan luvata myös tulevalle vuodelle.

Kirjoitan teille pian vielä postauksen tämän vuoden suosituimmista postauksista. Mutta olisi kiva kuulla, onko teillä jäänyt joku juttu mieleen kuluneelta vuodelta. Tai mistä toivoisitte lisää asiaa tulevana vuotena.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Tilinpäätös vuodesta 2021

Vuoden 2021 luetuimmat

Vuosi 2021 osa 1.

Vuosi 2021 osa 2.