Hae
Big mamas home

Deittailu tällä hetkellä

Pidin tässä hetken taukoa deittisovelluksista, koska viimeisimmän vähän vakavamman tapailun päätyttyä, koko homma tuntui todella raskaalta. Deittailu tuntui tulevan korvista ulos, olin niin täynnä sitä. Olisin ihan oikeasti halunnut jatkaa tapailua ja alkaa seurustella. Olen ehdottomasti ihminen, joka on kaikkein tyytyväisimmillään parisuhteessa. Toki sen verran asiat ovat muuttuneet, että enää en syöksy tieten tahtoen ensimmäiseen mahdolliseen suhteeseen vain siksi, että se olisi suhde. Olen oppinut kunnioittamaan itseäni ja ajattelemaan, että ansaitsen parempaa.

Deittailu tällä hetkellä - Big mamas home by Jenni

”Mä en jaksa.”

Siitä huolimatta edellisen tapailusuhteen päättyminen, oli todella kova paikka. Osittain siksikin, että siinä oli ehtinyt heräämään jo todella vahvoja tunteita. Mutta myös siksi, että olin aika tyytyväinen siihen ettei minun enää tarvinnut selata enää sovelluksia läpi treffien toivossa. Suhteen päättyminen tuntui siis monella tapaa kovalta iskulta.

En odottanut kovin montaa päivää deittisovellusten uudelleen lataamista. Minulla on Tinder ja toinen vakkari Badoo, joita lähinnä käytän. Molemmissa on puolensa ja niiden käyttö on vakiintunut. Minua ärsytti todella paljon sovellusten lataaminen ja ajattelin; “Ei hitto taas tätä. Mä en jaksa.” Ihan kaikki koko sovelluksissa tuntui juuri sillä hetkellä todella vastenmieliseltä. Silti käytin niitä vähän väkisin lähinnä sen vuoksi, että en oikeasti halunnut olla enää yksin. Haluan ihastua ja rakastua. Haluan jakaa elämäni ja arkeni jonkun sellaisen kanssa, joka sen ansaitsee. Tiedän, että näitä asioita ei voi hoputtaa tai pakottaa, mutta en halua sen jäävän siitä kiinni etten yrittäisi.

Deittailu tällä hetkellä - Big mamas home by Jenni

Paitsi, että me kaikki tiedämme, että pakottamalla ei saa aikaan mitään hyvää. Lopulta, kun tilanne vain ahdisti minua, päätin pitää tauon sovelluksista. Tämä oli ennen harjoittelun alkua ja harjoittelu viimeistään vei ajatukseni pois deittailusta. Mikä oli vain hyvä juttu. Tarvitsin elämääni jotain muuta, kuin deittisovellusten ympärillä pyörivän arjen. Uusi ympäristö ja jatkuva oppiminen tarjosivat minulle tätä. Tapasin sovellustauon aikana yhtä tyyppiä, jonka kanssa olimme vaihtaneet numeroita aikaisemmin. Muuten sovellukset pysyivät jokusen viikon ajan kokonaan kiinni.

Nyt jälkeen päin voin sanoa, että tämä pikku tauko teki minulle todella hyvää. En varsinaisesti vieläkään hypi riemusta siksi, että olen edelleen sinkku. Mutta ajatus ihmisiin tutustumisesta ja deittailusta ei tunnu enää vastenmieliseltä.

Mä en jaksa - Big mamas home by Jenni

Tilanne nyt

Eli pienen tauon jälkeen olen palannut takaisin deittailun pariin. Ja nyt olen päättänyt pitää vielä entistä tiukempaa seulaa, kuin aiemmin. Noudatan Kroonisesti ärhäkkä-podcastissa kuulemaani neuvoa ja painan sydäntä vain, jos tyyppi on profiilin perusteella “Hell yes!” ja voisin lähteä treffeille siltä seisomalta. Matchit ja synkkaukset ovat vähentyneet, mutta kyllä se keskustelujen laatu on myös noussut ihan merkittävästi. Tällä hetkellä juttelen yhden, todella mielenkiintoisen ja kivan tyypin kanssa. Mikä on oikeasti ihanaa. Olen onnellinen pikku jutuista ja jotkut jutut tuntuvat ihanalta ihan varpaan päissä asti. Kuten sanoin, tauko tuli tarpeeseen.

Nyt odottelen seuraavaa lapsivapaata, että pääsen treffeille.

-Jenni

 

Lue myös

Millaisilla treffeillä olen käynyt?

Ensimmäinen sinkkuvuoteni

Mikä järki tässä treffailun oravanpyörässä on?

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Mennyttä ei voi muuttaa

Yksi viime kuukausien tärkeimpiä ajatuksia on ollut sanat; “Mennyttä ei voi muuttaa.” Siihen jatkoajatuksena taas; “Tulevaisuuteen voi vaikuttaa.”

Uutena vuotena sain todella pahoja stressi ja ahdistusoireita, kun kaikki kokemani alkoi yllättäen puskea pintaan. Siihen liittyy varmasti myös se, että sain silloin kuulla vuosia jatkuneesta pettämisestä.  Jotenkin kaikki vyöryi silloin niskaan ja tulkitsin sen tarpeeksi alkaa käsittelemään kaikkea kokemaani. Kuten myös sitä, miksi päädyn yhä uudelleen ja uudelleen suhteeseen alistavien ja väkivaltaisten miesten kanssa. Olisiko mahdollista katkaista tämä minulle haitallinen kierre.

Mennyttä ei voi muttaa - Big mamas home by Jenni

Tähän on liittynyt paljon sellaista tietynlaista itsesyyttelyä. “Miksi annoin tehdä itselleni näin?” Olen antanut anteeksi niin monenlaisia asioita, enkä varsinaisesti ole osannut sanoa, että miksi. Muistan useita kertoja miettineeni; “Jos olen nyt ihan viisas, niin lähden pois. Minun pitäisi lähteä nyt.” Toki tilanteisiin on liittynyt paljon sellaista väkivaltaisten suhteiden psykologiaa, jota ymmärrän kunnolla vasta nyt.

Tulevaisuuteen voi vaikuttaa - Big mamas home by Jenni

Nämä itsesyytökset eivät kuitenkaan johda mihinkään. Fakta on, että olen noudattanut tiettyä kaavaa ihastuessani näihin tietyn tyyppisiin miehiin. Tunnelukkokurssilla opin, että olen sopeutumiskäyttäytymiseltäni miellyttäjä ja etsin niitä ihmisiä, joita voin miellyttää saadakseni rakkautta. En mahda enää mitään sille, millaisia valintoja olen aiemmin tehnyt. Mutta voin rikkoa oman kaavani tulevissa suhteissa. Eikä minun tarvitse enää alistua halventavalle kohtelulle. Mieluummin olen yksin, kuin ihmisen kanssa, joka haluaa alentaa minut.

Mennyttä ei voi muttaa - Big mamas home by Jenni

Olen todella ylpeä itsestäni ja siitä, että olen hiljalleen onnistunut rakentamaan elämästäni täysin oman näköistä. Olen ylpeä siitä, että uskaltauduin jäämään pois työstäni ja keskittymään täysillä opiskeluuni. Olen ylpeä itsestäni, kun olen hakenut apua ja hakeutunut terapiaan. Nyt keskityn ainoastaan omaan tulevaisuuteeni ja siihen, että minusta tulee vielä jonain päivänä seksuaaliterapeutti. Keskityn siihen, että elän omannäköistä elämää ja olen onnellinen. Mennyttä en voi muuttaa, mutta se on onneksi menneisyyttä. En anna sen hallita nykyistä tai tulevaa.

-Jenni

 

Lue myös

Onnellinen yksin

Pidin puoleni

Yksinhuoltajan korona-ahdistus

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok