Hae
Big mamas home

Tarina oman sektion taustalla

Minulle tuli Instagramissa vastaan @vapaasynnytyssuomi-tilin julkaisu, jossa kirjoitetaan; “Sektio ei ole synnytys. Sektio on röystö. Sektio on synnytyskokemuksen ryöstö naiselta ja ennen kaikkea se on syntymän ryöstö vauvalta.” Henkilökohtaisesti olin sydänjuuriani järkyttynyt tällaisesta kirjoituksesta. Pitkään minua seuranneet tietävät, että minulle on tehty kiireellinen sektio, jolla pelastettiin minun ja vauvan henki.

Haluan nyt kirjoittaa teille omasta sektiostani.

Minulle diagnosoitiin loppuraskaudessa viikon 31 jälkeen raskaushepatoosi, jonka ainoa oire on terveennäköisen ihon voimakas kutina. Kutina oli sitä luokkaa, että olisin halunnut raapia naamani irti. Kyseessä on maksan toimintahäiriö, jolloin maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuus veressä alkaa suurentua. Joillakin ihmisillä raskaushormoonit ylikuormittavat maksaa, jolloin näin tapahtuu. Itse kuulun näihin ihmisiin, joiden maksa ei ihan kestä raskautta.

Raskaushepatoosi ei vaadi välittömiä toimenpiteitä, mutta se vaatii tiivistä seurantaa. Maksa-arvoni tarkistettiin enimmillään kaksi kertaa viikossa, tavallisesti kerran viikossa. Kävin viikoittain Kätilöopistolla tarkkailussa, jolloin pötköttelin tunnin sängyssä, kun lapsen sydänäänistä otettiin käyrät. Kerran kahdessa viikossa tapasin lääkärin, joka seurasi tilannetta.

Sektio - BMH - Big mamas home by Jenni

Viimein lääkärintarkastukseni oli päivää ennen laskettua päivää ja silloin jo lääkäri otti puheeksi synnytyksen käynnistämisen. Mutta lähetti minut kuitenkin vielä verikokeiden kautta kotiin. Laskettuna päivänä hän kuitenkin soitti ja ilmoitti, että synnytys on käynnistettävä nyt, koska maksa-arvoni olivat kohonneet niin korkeiksi. Odottaminen olisi riski sekä minulle, että vauvalle.

Oma, ensisijainen toiveeni oli synnyttää alateitse, johon sain kannustusta. En kokenut tarvetta sektiolle, koska minua ei pelottanut alateitse synnyttäminen. Näin ollen synnytystäni alettiin käynnistämään. Puolentoista vuorokauden jälkeen todettiin, että synnytykseni ei vain lähde käyntiin. Kaikki on yritetty, mutta kehoni ei selkeästi ole vielä kypsä synnyttämään. Päädyttiin kiireelliseen sektioon, koska sekä minun, että vauvan terveys ja hyvinvointi alkoi olla vaakalaudalla.

Lääkärin päätös pelasti meidän hengen.

Ja tänä päivänäkin olen niin onnellinen siitä, että lääkäri teki tämän päätöksen. Sain leikkaussalissa täydellisen vauvani rinnalleni. Vauva voi hyvin ja minun maksa-arvoni tasaantuivat puolessa tunnissa. Olen kiitollinen lääkäreille nopeista päätöksistä ja toiminnasta, joka pelasti niin minun, kuin tyttärenikin hengen.

Yhtäkään äitiä ei pitäisi arvostella synnytystavan mukaan. Minä olen ihan yhtälailla äiti molemmille lapsilleni, vaikka he ovat syntyneet eri tavoin.

Fakta on se, että sen jälkeen, kun lääketiede ja neuvolat otettiin mukaan synnytykseen, lasten ja äitien kuolleisuus on laskenut rajusti kaikkialla. Itse repesin toisella kerralla niin pahasti, että meinasin kuolla siihen synnytyssaliin. Kotona, kun asiansa osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole ollut napin painalluksen päässä, olisin varmasti kuollut. Oma, varsin kärkäs mielipiteeni on, että jos haluaa pelata uhkapelejä, lotto on turvallisempi vaihtoehto, kuin esimerkiksi kotisynnytys.

Toivon, että tällainen vihapuhe lopetettaisiin ja ihmisille annetaan synnytys- ja kehorauha.

-Jenni

 

Lue myös

Äitien mielenterveyspäivä

Kuinka tuen lasta erossa

Matalapainetta

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Viikon parhaat 26 / 21

 

Viikon ihanimmat korvakorut ovat @annidiudiy:n ihanat Överit. Nämä korvakorut ovat tulleet vastaan useammalla seuraamallani vaikuttajalla viimeisen puolen vuoden aikana. Ja ovathan nämä aivan ihanat. Korvakorut tehdään mittatilauksena. Tilatessa voi valita korvakorujen värin ja yksityiskohtien värin. Halusin ostaa korvakorut isoina ja pieninä. Pienempiin valitsin tutun ja turvallisen beigen, mutta isoihin halusin vähän väriä. Siksi lilat. Ja nämä korvakorut ovat  I H A N A T.

Viikon parhaat - Kesädrinkki - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon paras vinkki kesäjuomiin. Mikään ei voita päivällä juomahetkeä tuossa kodin pienellä parvekkeella. Kopioin Noora K:lta lenkkilimu tradition ja erityisesti näin kesällä se on paras mahdollinen palkinto lenkin jälkeen. Olen vain vienyt lenkkilimut uudelle tasolle tuunaamalla niitä vähän. Ensinnäkin lasiin laitetaan runsaasti jäitä ja toisekseen, sinne laitetaan joko hedelmiä tai marjoja. Mustikat, mansikat, tuore ananas, mitä näitä nyt on.  Sitten asetutaan mukavasti alas ja nautitaan juoma raittiissa ulkoilmassa.

Viikon parhaat - Thomas Sabo Charm club - BMH - Big mamas home by Jenni

Viikon paras vanha asuste. Kaivon esiin vanhan, rakkaan Thomas Sabon rannekoruni, joka oli unohtunut rasiaansa laatikon perälle. Rakastan edelleen kyseistä rannekorua ja pieniä charmeja, joita olen kerännyt muistoksi elämäni merkkihetkistä. Aion taas jatkaa charmien keräilyä. Tiedän nimittäin heti yhden, joka puuttuu. Nimittäin kuopukseni etunimen ensimmäinen kirjain. Esikoisen nimikirjain on jo korussa.

Viikon parhaat - Backaksen olohuone - BMH - Big mamas home

Viikon paras retki. Voitin Ravintola Backaksen instagramissa arvonnasta picnickorin kahdelle ja lähdimme tänä viikonloppuna nauttimaan siitä ystäväni Hannan kanssa. Meillä oli aivan täydellinen picnicpäivä ja Backaksen kartanon alue oli tosi idyllinen. Saatiin tosiaan picnickori arvontavoittona, mutta jäätiin vielä ulkopöytään siemailemaan drinkit omaan piikkiin.

-Jenni

 

Lue myös

Viikon parhaat 25 / 21

Viikon parhaat: Syntymäpäivä edition

Viikon parhaat 38 / 20

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok