Kesä ja ihanin kesämekko
3Tämä kesä on ollut aivan uskomattoman ihana. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että erosta on yli vuosi ja tunnen todella olevani viimein vapaa. Ehkä siitä, että tämä on ensimmäinen todellinen sinkkukesäni. (Viime kesänä nappasin itselleni kesäheilan heti kesän alussa.) Ehkä siitä, että olen ehtinyt näkemään ystäviäni ja vapaa-aika on tuntunut oikeasti vapaa-ajalta. Tai sitten tämä lämpö (vaikka välillä se vähän ahdistaakin). Vai siitä, että löysin viime kesänä uudelleen uimisen riemun ja olen tänä kesänä nauttinut siitä täysin siemauksin. Vaiko siitä, että tytöt ovat tällä hetkellä aivan ihanteellisessa iässä ja heidän kanssaan tekeminen on aivan ihanaa. Joka tapauksessa tämä kesä on ollut aivan ihana. Tulen varmasti muistelemaan tätä vielä kauan.
Tähän kesään on kuulunut myös olennaisena osana kesäpukeutuminen. Olen löytänyt viimeisen vuoden aikana niin itseni, tyylini ja sen lisäksi olen löytänyt mekkojen ja hameiden ihanuuden. Minulla on nykyään kaapissani useampi mekko, kuin siellä on koskaan ennen ollut. Olen myös ostanut viimeaikoina useamman mekon ja hameen, joista olen ollut aivan fiiliksissäni. Ja olen niin onnellinen, että olen löytänyt mekot nyt aikuisiällä, oltuani koko aiemman elämäni ajan pesunkestävä farkkutyttö. Vaikka olen sitä kyllä vieläkin.
Yksi tänä kesänä ostamistani mekoista on tämä H&M:n ilmava, neutraalin värinen mekko, jonka löysin sattumalta. Mallailin tätä pitkän aikaa sovituskopissa ja mietin ostaisinko tätä. Pidin siitä, mutta mietin yllättävän paljon sitä, miltä näytän sen päällä. Lopulta annoin oman läskifobiani olla ja ostin mekon. Kuuntelin ennemmin omaa fiilistäni, jonka mekosta sain. Minulla oli hyvä olla se päällä.
Ja en ole katunut hetkeäkään. Siinä, missä olen aiemmin pukeunut hyvin mustavalkoisesti, vaatekaappiini on eskinyt yhä enemmän harkittuja värejä, sekä erisävyisiä beigejä.
Poseeraan näissä Heidin ottamissa kuvissa, kuin mikäkin kartanonrouva. Mekko on päällä ihanan keveä, myös näillä kuumilla ilmoilla ja sopii hyvin myös retkelle. Mekon treffikelpoisuus pitää vielä testata.
Kesämekko H&M
Laukku H&M
Kengät ZADAA SECOND HAND
-Jenni
Kuvat: Heidi / Editointi: Minä
Lue myös
Seuraa myös
Lähisuhdeväkivalta: Mieti mitä sanot
”Etkö oppinut kerrasta vai mikä oli, kun piti niin pitkäksi aikaa tuollaiseen suhteeseen jäädä?” Näin kommentoi eräs ”herrasmies”, kun kerroin hänelle olleeni väkivaltaisessa parisuhteessa. En voinut todeta tähän muuta kuin, että vain todellinen typerys sanoo tuolla tavalla lähisuhdeväkivallan uhrille. Ehkä voitte arvata, että tästä ei syntynyt vuosisadan rakkaustarinaa sen jälkeen, kun annoin tyypin kuulla kunniansa.
Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut lähisuhdeväkivaltaa, on vaikea käsittää kuinka kokonaisvaltaista ja mukaansa tempaavaa se voi pahimmillaan olla. Moni valitsisi toisin, jos uskoisi sen olevan edes mahdollista. Itse olin ihan joissain kuukausissa siinä pisteessä, että en vain uskonut pärjääväni ilman silloista kumppaniani. Vaikka se ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa.
Lähisuhdeväkivalta on verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Lähisuhdeväkivaltaan kuuluu olennaisena osana se, että alussa väkivaltainen kumppani jumaloi kumppaniaan ja nostaa tämän yhdenlaiselle jalustalle. Sitä tuntee itsensä suorastaan kuninkaalliseksi, arvokkaaksi ja ainoaksi ihmiseksi maailmassa. Se on ihanaa. Ja siihen tunteeseen jää koukkuun. Sitten, kun me olemme koukussa, väkivaltaisen kumppanin käytös muuttuu. Se ei tapahdu hetkessä, vaan pikku hiljaa. Sen vuoksi se onkin niin salakavalaa. Lopulta me olemme kuin narkkarit, jotka teemme kaikkemme tunteaksemme itsemme taas ihaniksi ja arvokkaiksi. Me pyrimme miellyttämään ja muokkaamaan itseämme sellaiseksi, jollaiseksi väkivaltainen kumppani haluaa meidän muuttuvan.
Samaan aikaan se on aivan toivoton noidankehä, sillä mikään ei riitä. Itse olen lopulta kulkenut suurinpiirtein seiniä pitkin, jotta en vahingossakaan ärsyttäisi kumppaniani. Yritin olla rennompi, joustavampi, kauniimpi, hauskempi, yritin vaatia vähemmän ja antaa tilaa. Lopulta se ei ollut enää mahdollista, koska en pystynyt enää venymään. Kaikki mitä tein olin väärin.
Mutta minä olen niitä, jotka alkavat jossain vaiheessa tiedostamaan ettei tämän pitäisi mennä näin. Aloin taistella sitä vastaan. Ihan viimeisinä kuukausina minä oikeasti pelkäsin henkeni edestä ja lopun te tiedättekin. Lopulta tilanne kärjistyi ja ero tuli. Tilanne olisi voinut mennä hyvin eri tavalla.
Minulla on tätä nykyään itsetuntoa vaikka muille jaettavaksi ja olen täysin sinut menneisyyteni kanssa. Mutta kaikki eivät ole. Eikä yhdenkään meistä, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana, pitäisi joutua kuuntelemaan moista arvostelua. Lähisuhdeväkivalta on sellainen verkko, johon on todella helppoa sotkeutua.
Toivon sydämestäni, että yksikään teistä ei sano tämän jälkeen kenellekään sitä; ”Miksi et lähtenyt?” Lähisuhdeväkivaltaa kokenut ei todellakaan tarvitse tuota lausetta.
-Jenni