Hae
Big mamas home

Vaikuttajamedian intensiiviryhmä

Olen kirjoittanut blogia nyt karvan verran yli kuusi vuotta. Kun aloitin sen, minulla ei ollut kunnollista käsitystä blogeista tai esimerkiksi vaikuttajamarkkinoinnista. Aloitin homman täysin ummikkona ja yritin räpiköidä menemään. Tämän myös näkee siitä, millainen blogini oli silloin, kun aloitin. Ilokseni voin todeta, että olen tullut pitkälle siitä, mistä olen lähtenyt.

Nyt olen kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että minusta tuntuu etten voi oppia enää yksinään enempää. Tähän mennessä olen etsinyt tietoa itse ja kysynyt muilta vaikuttajilta. Mutta kun itsellä on tunne siitä, että voisin tehdä tämän kaiken vielä paremmin, niin haluan myös lisää tietoa. Ja tässä vaiheessa oikeastaan ainoa mahdollisuus on kouluttautua. Niinpä päätin ilmoittautua Vaikuttajamedian intensiiviryhmä -valmennukseen.

Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni Tisut - Tissimuki - Bellalice - BMH - Big mamas home by Jenni Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni

Tämä intensiiviryhmä kestää 5kk. Siihen kuuluu koulutuspäiviä, henkilökohtaista sparrausta ja ”kotitehtäviä”. Eniten odotan näitä henkilökohtaisia neuvoja ja sitä, mitä juuri minä voin tehdä paremmin. Olen miettinyt tätä kouluttautumisasiaa pitkään, koska olen tiedostanut sen, kuinka hyviä vaikuttajille suunnitellut koulutukset voivat olla. Ja loppujen lopuksi jokaisessa ammatissa kouluttaudutaan myös lisää ammattitaidon ylläpitämiseksi. Mutta näin kevytyrittäjänä mietin sitä, kuinka paljon minulla on oikeasti varaa pulittaa koulutuksesta. Loppujen lopuksi pienen tutkimustyön jälkeen totesin, että Vaikuttajamedian intensiiviryhmässä vaikutti olevan paras hinta / sisältö suhde ja vielä hetken miettimisen jälkeen päätin ilmoittautua. Päätökseen vaikutti toki se, että kun olen saanut jo Vaikuttajamedian bloggaajana maistiaisen Monnan ja Johannan ammattitaidosta, en usko roposteni menevän hukkaan.

Sita Salminen lukuvuosikalenteri - BMH - Big mamas home by Jenni Vaikuttajamedian intensiiviryhmä - BMH - Big mamas home by Jenni

Odotan innolla mitä tuleman pitää. Ensi viikolla on ensimmäinen koulutuspäivä ja on itseasiassa ihanaa päästä ulos ja koulutukseen. Kun olen tätä ammattitutkintoakin suorittanut nyt etänä ja nähnyt luokkakaverini kerran. Nyt pääsen näkemään ihmisiä livenä! Ja sen lisäksi pääsen syventämään tätä omaa osaamistani vaikuttajana ja bloggaajana.

Voin kertoa viiden kuukauden päästä millainen intensiiviryhmä oli ja että opinko mitään näin kuuden vuoden itse tekemisen jälkeen.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Blogivuosi 2020

Vuoden 2020 luetuimmat

Huono blogivuosi

Mitä ajattelen sosiaalisesta mediasta

Syksyn kivoin asu

Heipä hei, täällä on podettu flunssaa niin minä, kuin lapsetkin. Ollaan siis pötkötelty sohvalla ja katsottu elokuvia. Nyt flunssa tuntuu alkavan helpottaa viimein näin viikonloppua kohti, mikä on ihanaa. Itsellä on ainakin ollut pari päivää veto niin pois, että en ole saanut mitään aiakaiseksi.

Meidän viikonlopun suunnitelmat riippuvat hieman siitä, missä kunnossa tytöt ovat viikonloppuna. Jos kuume ei enää nouse ja uusia oireita ei ilmene, niin olemme lähdössä ystävien luokse viettämään viikonloppua. Jos flunssa ottaa vielä takapakkia, niin sitten meidän täytyy viettää viikonloppua ihan omalla porukalla. Hyvällä tuurilla voidaan mennä sunnuntaina pikku retkelle.

Syksyn ihanin asu - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Nämä kyseiset asukuvat ovat yksiä ehdottomia suosikkeja minun ja Katrin ottamista kuvista. Tässä toimii tausta ja erityisesti tykkään myös tästä kyseisestä asusta.

Ihastuin tekonahkalegginsseihin joitain vuosia sitten. Ne eivät ole käytetyimpiä housujani, mutta käytän niitä kuitenkin säännöllisesti. Varsinkin näin viileämpinä ilmoina. Kesähelteillä ne eivät ole järin mukavat. Lempi yhdistelmäni on ehdottomasti nämä legginssit ja joku neule. Tämä kyseinen beige neule on ehkä koko syksyn käytetyin vaate.

Korvakorut ovat @annidiudiy:n ihanat isot Överit. Nämä ovat ensimmäiset korvikset, jotka tilasin Annilta ja no, te tiedätte miten siinä on sitten käynyt. Heh.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Tekonahkalegginssit - BMH - Big mamas home by Jenni

Mitä asun kenkiin tulee, enää en lähtisi näillä lipokkailla liikenteeseen. Mutta voisin yhdistää asuun jotkut ihanat mustat nilkkurit.

Syksyn ihanin asu - BMH - Big mamas home by Jenni Syksyn ihanin asu - BMH - Big mamas home by Jenni Syksyn ihanin asu - BMH - Big mamas home by Jenni

Neule H&M

Pitsitoppi H&M

Tekonahkalegginssit H&M

Laukku ZARA (Zadaa second hand)

Kengät ZADAA SECOND HAND

Korvikset ANNIDIUDIY

Syksyn ihanin asu - BMH - Big mamas home by Jenni

Ihanaa tulevaa viikonloppua jokaiselle. Toivottavasti olette pysyneet terveinä. Onko teillä muuten jotain viikonloppu suunnitelmia?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Vaaleanpunainen neule

Pitsitoppi, revityt farkut ja Ritarihuone

Satiinihame ja neule

Kesämekko stailattuna syksyyn