Hunajainen jasmiinirisiipuuro
Meillä on tytöt olleet kipeinä nyt joitain päiviä, kuten aiemmin kerroin. Tein tytöille eilen lounaaksi jasmiiniriisipuuroa reseptillä, joka on pyörinyt pitkään puhelimeni muistiossa. Olen surkea keittämään oikeaa riisipuuroa. Siksi Kokkikartanon riisipuuron löytäminen on ollut todellinen taivaan lahja joulun alla. Mutta tämä on nopeampi ja onnistuu jopa minulta.
Hunajainen jasmiiniriisipuuro
3:lle
Voita (tai valmistetta, jota itse käytät paistamiseen)
n. 1 l maitoa
3 dl jasmiiniriisiä
3 rkl hunajaa
n. 1 rkl kanelia
1 tl suolaa
Sulata voinokare kattilassa ja kuullota jasminriisiä hetki voissa. Lisää kattilaan osa maidosta, noin 3 dl. Säädä levy keskilämmölle ja sekoitta seosta, kunnes maito kiehuu. Lisää hunaja, kaneli ja suola.
Sekoittele puuroa rauhassa, jotta se ei pala pohjaan. Lisää maitoa kattilaan pienissä annoksissa sitä mukaan, kun se imeytyy riisiin.
Keitä kunnes riisit ovat pehmeitä ja maito on imeytynyt riisiin. Rakenne saa jäädä hieman löysäksi. Nosta pois liedeltä ja anna jäädä muhimaan kannen alle hetkeksi. Kata sillä välin vaikka pöytä.
Puuron kaveriksi sopivat esimerkiksi maito, mustikat, kookoshiutaleet…
Kun tajusin siivoamisen olevan välinelaji
Allekirjoittaneen iltahuvia on ollut viimeaikoin Muoti mielessä Annen Siivouscornerin katsominen ja lukeminen. Jollain saattaa olla mielipide tämän mamman iltahuveista, mutta ne voi tunkea sanonko minne. Kukin tyylillään. Ensin siivous, sitten sarjat.
Minun sisälläni asuu pieni siivousfriikki, mutta perusluonteeltani olen melko laiska. Stressipäissänä saatan kyllä siivota ja hinkata ja luututa koko kämpän lattiasta kattoon parikin kertaa viikossa. Mutta yleensä en vain jaksa friikata enempää kuin on pakko. Kaiken lisäksi en ole yleensä kovin stressaava ihminen. Yleisestä laiskuudesta huolimatta, nautin suunnattomasti siitä, että kotona on siistiä. Jos olisin parempi tuloinen, meillä kävisi ehdottomasti siivooja kerran kuukaudessa. Toistaiseksi tämä seikka täytyy jättää haaveilun tasalle. Sen vuoksi Annen kaltaista (siivouksessa) inspiroivaa ihmistä on ihanaa seurata ja oppia samalla uutta, sekä saada muistutusta vanhoihin opittuihin asioihin.
Anne on esimerkiksi muistuttanut minua siitä, että siivous on ennen kaikkea välineurheilua. Minähän olen ihminen, joka miettii paljon sitä, miten asiat voisi tehdä helpommin ja millä niitä voisi helpottaa. Ja siisteyden ylläpito on asia, joka helpottuu kunnon välineillä. Enkä puhu nyt edes mistään robotti-imurista, joka hoitaa imuroinnin puolesta. Voin minä edelleen imuroida. Mutta voin kertoa, että omat välineeni eivät ole olleet kunnossa kertaakaan omilleen muuton jälkeen. Olen siivonnut vuosia vähillä, vähän kämäisillä ja jopa huonoilla siivousvälineillä. Mikä on pistänyt välillä suoraan sanottuna ketuttamaan. Uskokaa tai älkää, yksi ensimmäisistä eron jälkeisistä hankinnoistani oli kunnon moppi.
Olen tässä tehnyt vähän listaa siitä, mitä olennaisia asioita minulta puuttuu kotoa, joilla helpottaisin elämääni huomattavasti. Moppiasia on nyt onneksi kunnossa.
✓ Rikkalapio ja -harja
Asia, jota käytän luonnostaan töissä, mutta jota minulla ei ole ollut koskaan omassa kodissani. Älkää kysykö miksi, kun en tarkalleen tiedä siihen itsekään vastausta. Ja silti tämä on asia, jolle meillä olisi oikeasti käyttöä. Tulisi lakaistua keittiön lattialta ja pöydän alta muruset, riisit ynnä muut roskat, sekä eteisestä hiekat. Tämä on siis hankintalistalla ykkösenä. Haluaisin löytää hyvän setin puisena, koska nimenomaan puiset ovat viehättäneet omaa silmää eniten.
Tämän opin Annelta. Tämä on kuin pieni rikkasetti, mutta sopii esimerkiksi pöytien pyyhkimiseen muruista ennen kostealla pyyhkimistä. Kun itsestä ainakin tuntuu, että niitä muruja on välillä tosi hankalaa saada pyyhittyä pois. Sitten ne pyörivät tiskialtaassa ja pienimmät menevät lopulta myös viemäriin. Ja voin kertoa, että lapset onnistuvat murustamaan kaiken, minkä murustaa vain voi. Tämä tuntuu pieneltä satsaukselta pykälää siistimpään kotiin, joten se on myös hankintalistalla.
✓ Tiskirättidilemma
Minulla on ollut varmaan viimeiset viisi vuotta todellinen tiskirättidilemma. Haluaisin olla ekologinen ja käyttää muuta kuin kertakäyttöisiä rättejä. Mutta en pääse yli siitä, että kaikki rätit alkavat haista todella nopeasti ja parin pesukerran jälkeen hajua ei saa enää pois. Annella löytyi tähänkin vinkki. Hän käyttää Sinin biohajoavia kuivia siivouliinoja, kuten tiskirättiä. Ne kestävät käytössä muutaman päivän, jonka jälkeen ne voi kierrättää. Nerokasta! Niiden kaverina hän käyttää mikrokuituliinoja. Kuivana. Edelleen nerokasta. Päivitän siis meidän tiskirättipolitiikankin ensi tilassa. Hyvästi inhottavat, haisevat rätit.
Jos sinä et vielä seuraa Annen siivousconeria, niin mene ihmeessä seuraamaan. Ei tarvitse olla mikään siivousfriikki saadakseen siitä jotain. Jos joudut siivoamaan yhtään missään, niin saat tästä varmasti jotain irti.


0






