Hae
Big mamas home

Missä vaiheessa opintoni ovat nyt

Siitä on vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi puhunut teille opinnoistani. Ne, jotka eivät tiedä, niin viimeistelen lähihoitajan tutkintoani oppisopimuksella. Tie ei ole ollut kaikkein tasaisin. Jostain syystä, kaikki mikä on voinut mennä pieleen, on mennyt pieleen. Alkaen hävinneistä papereista, jatkuen väärään sähköpostiosoitteeseen ja siihen, että jouduin tilaamaan vanhasta opinahjostani paperit kolmeen kertaan, ennen kuin kaikki oli viimein kasassa. Mietin jossain vaiheessa jopa oppilaitoksen vaihtoa, mutta nyt viimein olemme siinä tilanteessa, että opintoni oikeasti etenevät.

Big mamas home by Jenni S. Missä vaiheessa opintoni ovat nyt

Tilanne on se, että ammattiopinnot minulla on melkein tehty. Minulta puuttuu tasan kaksi näyttöä ja sen puolesta olen valmis. Mutta YTO-opinnoistani on niin kauan aikaa, että niiden eteen joudun tekemään vähän töitä. Joudun näyttämään jokaiselle aineenopettajalle osaamiseni erityisillä tehtävillä. En siis joudu käymään kaikkia kursseja alusta loppuun, mutta eivät tehtävät ole myöskään mitään kaikkein pienimpiä.

YTO-opinnoilla tarkoitetaan siis kaikille pakollisia yleisiä opintoja, kuten äidinkieltä yms. Ei ole vaan äikkä ja enkku kuten ennen vanhaan. Sen sijaan, että taivuttelisin täällä sijamuotoja ja laskisin jakokulmia, minä osallistun digitaalisessa ympäristössä toimisen kurssille, sekä harjoittelen viestintää omalla äidinkielelläni.

Big mamas home by Jenni S. Missä vaiheessa opintoni ovat nyt

Helppoa ja samalla haastavaa tässä on se, että teen näitä kursseja kotona omalla tahdilla. Helppoa siksi, että minun ei tarvitse osallistua fyysisesti kursseille koulun penkillä, vaan voin keskittyä arkena työn tekemiseen. Haastavaa siksi, että minun täytyy itse pitää huoli siitä, että otan riittävästi aikaa kurssien tekemiseen. Minulla on loppuvuoteen asti aikaa suorittaa tutkinto loppuun. Aikarajana nämä kuukaudet ovat ihan kohtuullisia. Minun täytyy vain muistaa myös opiskella, kaiken tämän muun ohella.

Big mamas home by Jenni S. Missä vaiheessa opintoni ovat nyt

Tällä hetkellä tämä meidän arki on melkoinen palapeli hallittavaksi. On lapset, on työ, on opinnot ja on blogi ja sen lisäksi pitäisi muistaa elää, nähdä ystäviä ja käydä treffeillä. Ei siinä, en luopuisi yhdestäkään palasesta, vaikkka saisin valita. Tiedän hallitsevani tämän ja lopussa kiitos on varmasti melkoinen.

Viikon parhaat 34/20

Viikon paras palvelu

On K-Ruoka kotiinkuljetuspalvelu. Nyt kun tytöt oli kipeinä, enkä viitsinyt kauppaan lähteä, niin tämä palvelu kyllä pelasti koko viikon. Tilasin useamman päivän ruuat samalla kertaa ja kaikki tuli ovelle asti kannettuna, eikä tarvinnut edes ottaa kontaktia lähettiin. Kaikki oli mitä piti, lapset sai pahvilaatikosta viihdykettä ja kotiinkuljetuksen hinta oli ihan kohtuullinen. Verrattuna esimerkiksi kilpailevan firman hintoihin, joissa tuli ostosten päälle monta kymppiä kuljetus- ja pakkausmaksuja. Aion kyllä jatkossakin käyttää tätä palvelua, enkä edes pelkästään silloin, kun ollaan kipeänä. Mä kylläkin nautin kaupassa käynnistä sen verran, että teen sitäkin varmasti jatkossa. Etten sanoisi, että ihan bueno palvelu.

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 34/20

Viikon paras ostos

Musta paitamekko H&M:ltä. Alasen Pia kirjoitti uudessa blogissaan, yksi vaate, kolme asua-postauksen. Siinä tämä kyseinen yksi vaate oli nimenomaan paitamekko ja ajatus jäi siitä omaan päähäni. Pian paitamekko ei leopardikuoseineen ollut ehkä ihan tyyliäni, mutta postauksessa näkyi, kuinka näppärä vaate on kyseessä. Niinpä, kun H&M:n verkkokaupassa tuli vastaan kukkakuosinen paitamekko, joka on ihan tyyliäni, päätin tarttua tilaisuuteen. Ja voi vitsi, että pidän kyseisestä mekosta.

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 34/20

Viikon paras kirppislöytö

Tämä on mun isommalle tytölle. Nimittäin Me&I:n kiva, malvan värinen collegemekko syksyyn. Kirjoitin Instagramiin postauksen siitä, miten meidän esikoinen rakastaa erilaisia mekkoja ja minä en enää edes yritä suostutella hänelle farkkuja jalkaan. Niinpä tämä paksumpi, toooodella hyväkuntoinen, mekko oli kyllä todellinen löytö.

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 34/20

Viikon paras siivousvinkki

Kirjoitin aiemmin siitä, mitkä siivousvälineet minun pitäisi päivittää kotiin. Rikkalapio on edelleen hankkimatta, mutta hommasin #siivouscorner:issa suositeltuja biokuituliinoja. Ja ne ovat ihan parhaita. Ekologisia, mutta pääsin silti eroon kamalasta käytetyn tiskirätin hajusta. Kun kaverina on vielä mikrokuituliina, niin ihan täydellistä. Ja te, jotka että vielä seuraa Annen #siivouscorneria, niin ottakaa se nyt ihmeessä seurantaan. Sieltä löytyy oikeasti parhaat siivousvinkit.

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 34/20

Viikon paras sarja

Tämä, ostittain siksi koska katsotaan tätä hellun kanssa yhdessä. On ihanaa, että meillä on jo yhteinen sarja, jota katsotaan. Ja suurimmalta osin siksi, koska tämä on oikeasti ihan hyvä. Kyseessä on siis Tuntemattoman sotilaan viisi osainen sarjaversio. Siitä huolimatta, että elokuvasta on tehty viisituntinen sarja, eivät jaksot vaikuta minusta yhtään pitkäveteisiltä. Suosittelen katsomaan myös tämän.

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 34/20

Viikon paras kotiin liittyvä asia

Näitä on kaksi, me saatiin vessaan uusi lukko (on ollut rikki varmaan kolme vuotta) ja uusi jääkaappi. Meidän jääkaappi alkoi siis valuttelemaan lattialle lätäkköä, joten soitin huoltomiehelle ja loppu on historiaa. Vanha kaappi myös ujelsi epäilyttävästi, joten vaihdon paikka oli ihan ajankohtainen. Nyt meillä kuulee omat ajatuksensakin, kun jääkaappi ei kummittele. Ja tarkennetaanko nyt, että ei se ulina ihan jatkuvaa ollut. Sen verran kuitenkin, että sekin herätti huolta. Päivitetty versio vaikuttaa oikeasti kätevämmältä ja toimivammalta.