Maailmassa on olemassa todella monenlaista väkivaltaa. Fyysinen väkivalta on selkeää. Sen jättämät jäljet ovat monesti näkyviä. Siitä tunnutaan myös puhuvan eniten.

Sitten on henkistä väkivaltaa, jonka todentaminen saattaa olla hyvinkin vaikeaa. Sen jättämät jäljet ovat aina psyykkisiä. Siihen on myös selkeästi vaikeampaa puuttua. Ja mikä kaikki oikeastaan on henkistä väkivaltaa ja mikä vain asiatonta käytöstä? Herkästi sitä saattaa myös ajatella, että fyysinen väkivalta on pahempaa. Siinä rikontaan toisen koskemattomuutta ja vahingoitetaan toista selkeästi. En missään nimessä halua vähätellä fyysisen vahingoittamisen vakavuutta, mutta henkinen väkivalta murtaa mielen ja saattaa tehdä pitkäaikaista vahinkoa. Ja henkilökohtaisesti voin sanoa, että henkinen väkivalta on todella uuvuttavaa.

Henkinen väkivalta on näkymätöntä ja siihen harvoin haetaan apua, koska sitä voi olla vaikeaa todistaa. Onhan mustelma selkeämpi merkki väkivallasta, kuin nujerrettu mieli. Mutta yleensä se koetaan fyysistä väkivaltaa kamalampana. Sitä on välinpitämätön kohtelu, haukkuminen, vähättely, uhkailu, pelottelu ja vainoaminen. Sitä on todella vaikeaa päästä pakoon ja monesti se alkaa hiljalleen. Siitä tulee normi, ennen kuin uhri ehtii tilannetta kunnolla tajuamaan. Samaan aikaan se kuluttaa ja syö sisältä käsin.

Omia kokemuksia on helppoa vähätellä. Yhtä helposti sitä ajautuu ajattelemaan myös, että ehkä se vika on sittenkin itsessä. Ehkä siihen on kuitenkin syy, mikä oikeuttaa tällaisen kohtelun. Tämä tuntuu ehkä pahimmalta. Se ettei voi olla varma, onko itse tehnyt oikein, vai väärin. Kun tarvitsee ukopuolisen kertomaan, mikä on todellista. Itse vajoan näinä hetkinä helposti epätoivoon

Toinen paha on pelko siitä, että itseä ei uskota. Kuten sanoin, henkinen väkivalta ei jätä selkeitä jälkiä. Kun viimein saa kerättyä kokoon riittävästi rohkeutta siihen, että saa kerrottua tilanteesta, niin mitä jos kukaan ei usko. Näissä tilanteissa on monesti kaksi osapuolta ja sana sanaa vastaan.

Sitten on vielä häpeä. Millainen ihminen antaa ajaa itsensä tällaiseen tilanteeseen? Miksi sitä ei ole vain laittanut pistettä väkivallalle, koska pitäisihän sitä nyt tietää mitä omassa elämässä tapahtuu. Mutta herkästi sitä ajattelee myös, että kyllä tämä tilanne tästä paranee.

Miksi kirjoitan henkisestä väkivallasta? No, siksi, että itse sitä kokeneena haluan nostaa sitä esille. Moni on kertonut saaneensa vertaistukea teksteistäni ja sitä haen tälläkin. Lisäksi minua on neuvottu puhumaan mahdollisimman paljon, jotta saan käsiteltyä kokemiani asioita.

Keskustellessani ammattilaisten kanssa, olemme löytäneet sen minun oman voimavarani, joka on pitänyt minut pinnalla. Se on minun pohjaton positiivisuuteni ja kyky nähdä valoa synkimmässäkin tilanteessa. En ole vielä ollut niin pohjalla, että en olisi löytänyt elämästä hyviä asioita. Ja niitä minulla kuitenkin riittää. Samalla kuitenkin annan itselleni mahdollisuuden tuntea niitä negatiivisia tunteita. Itkeä kun itkettää ja käydä tunteineni siellä pohjalla. Minulla on myös mietittynä niitä ihmisiä, joille voin tarvittaessa soittaa. Nämä ovat ystäviä ja ammattilaisia ja sellaisia tyyppejä, jotka palauttavat minut todellisuuteen kertomalla miten asiat oikeasti ovat. Että syy ei ole minussa.

Henkisestä väkivallasta voi lukea lisää esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry:n sivuilta. Jos koet henkistä väkivaltaa, voit soittaa Nollalinjan maksuttomaan auttavaan numeroon. Sitä kautta voidaan ohjata apuun.

Tällä viikolla viikon paras juttu on blogiin liittyvä päätös jonka tein. Kerron siitä teille, koska haluan tehdä tämän avoimin kortein.

Ikäväkseni olen nimittäin joutunut toteamaan, että kaikenlainen ikävä kommentointi on lisääntynyt blogissani valtavasti viime aikoina. Iso osa siitä liittyy varmasti kävijämäärieni nousuun. Yhä isompi osa teistä löytää blogini äärelle, mistä olen tietysti todella iloinen. Mutta ikävä kyllä, uusien lukijoiden joukossa on myös niitä mätämunia, jotka pitävät oikeutenaan kommentoida minulle suoraan sanottuna veemäisesti.

Juuri nyt elämäntilanteeni ei ole helpoin mahdollinen. Elämässäni on paljon muutakin käsiteltävää, joten olen päättänyt säästää itseäni näiltä kommenteilta. Ihan kaikkea paskaa, kun ei minunkaan tarvitse joutua suodattamaan. Joten valitettavasti blogiin kommentoiminen ei ole tällä hetkellä mahdollista.

Arvostan valtavasti jokaista teitä, jotka olette jättäneet kommentin blogiini hyvällä mielellä. Teidän kommentteja on aina ihana lukea. Mutta ikävä kyllä minun on luovuttava siitä ilosta, jotta voin hieman hallita sitä, mitä saan silmieni eteen.

Jossain vaiheessa, tilanteen helpottuessa voin avata blogin kommentoinnin uudestaan, mutta juuri tässä tilanteessa tämä tuntuu ehdottomasti parhaalta ratkaisulta.