Vaikka puhun ja suunnittelen blogissa paljon sisustusta, tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan postausta tulevan vuoden sisustushaaveista. Hieman huvittavaa on, että kirjoitan näistä nyt, kun kirjoitettavaa on melko vähän. 

Kulunut vuosi 2018 oli meidän toinen vauvavuotemme. On sanomattakin selvää, että siihen liittyi monia hankintoja. Varsinkin, kun minulla oli tällä kertaa missiona hankkia tällä kertaa sisustukseen sopivia tarvikkeita. Näitä oli muun muassa beige leikkimatto ja vaalea sitteri. Toinen lapsi tarkoitti myös uusia järjestelyitä makuuhuoneessa. Lisäksi meidän piti hoitaa kirjahyllyprojekti jo kesällä, mutta se jäi. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus suunnata Ikeaan. Kuluneena vuonna suurin sisustukseen vaikuttava muutos oli, kun Little E siirtyi nukkumaan isojen tyttöjen sänkyyn. Se vaati hieman pähkäilyä pienissä neliöissä. 

Minulla on muutoin parhaillaan ”Miltä kotimme näytti vuosi sitten”-postaus työn alla. Ihmismuisti on aika lyhyt, joten ajattelin, että olisi kiva katsella millaisia muutoksia vuoden aikana on tapahtunut. On nimittäin itsekin kiva nähdä, miten koti on muuttunut tässä ajassa. 

Tänä vuonna tilanne haaveiden suhteen on jo melko hyvä. Kunhan kirjahyllyprojekti saatetaan viimein loppuun, kotimme alkaa olla kalustettu. Uusia hankintoja tänne ei juurikaan mahdu, sillä lähes kaikki neliöt on hyötykäytetty. Tämän vuoksi olen odottanut hartaasti olohuoneen viimeistelyä, koska sitten meidän koti alkaa olla pääpiirteittään valmis. Osasyy sille, miksi tämä on venynyt ja venynyt on se, että suunnittelimme jo muuttavamme tässä välissä. Muutto kuitenkin viivästyi. Nyt suurin sisustushaave tälle vuodelle on uusi, kolmehuoneinen koti. Kaksio alkaa käydä meille turhan ahtaaksi, joten kolmio olisi toiveiden täyttymys. Meillä on kyllä hakemuksia vetämässä, joten tämä projekti on jo käynnissä. 

Vaikka tämä koti onkin pian kalustettu, pari projektia ja haavetta to do-listalta löytyy. Olohuone kaipaisi uusia verhoja ja meidän sänky uutta päiväpeittoa. Tai itse asiassa me kaipaisimme kokonaan uutta sänkyä. Meidän parisänky on todella vanha, joten ehkä seuraava iso projekti on löytää meille kunnollinen sänky. Haluaisin myös vaihtaa kotimme valaisimet enemmän meidän näköisiimme vaihtoehtoihin. Eikä muutto ole näiden haaveiden esteenä, sillä olen miettinyt hankintoja niin, että ne tulisivat toimimaan myös toisenlaisessa asunnossa. 

Muuten tulevana vuonna aion nauttia kodistamme ja siitä, että kaikki palaset ovat viimein loksahtaneet kohdilleen. Tulen varmasti piristämään asuntoamme jollain pienellä, mutta aion olla tulevaisuudessa kuitenkin entistä harkitsevaisempi. Me emme tarvitse koko ajan uutta kamaa. Ehkä nyt olisi hyvä hetki unohtaa krääsä ja keskittyä enemmän niihin oikeisiin haaveisiin, kuten Ton-tuoleihin. Jo ihan kestävämpää kulutusta ajatellen. 

Olen pohjimmiltani luova, visuaalinen persoona ja se näkyy. Osaatteko arvata, mikä on ollut yleisin lause, jonka olen kuullut vuosien varrella liittyen ammatinvalintaani. ”Sun luovuus menee kyllä täysin hukkaan tuossa työssä.” Lähihoitajan työ ei tunnetusti ole kovin luovaa työtä, vaikka välillä pitääkin keksiä luovia ratkaisuja. 

En aina tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Jos olen luova ihminen, pitäisikö minun automaattisesti hakeutua luovaan työhön? En kiellä etteikö se olisi ihanaa, mutta olen kuullut sen olevan myös raskasta. Nuorempana haaveilin sarjakuvapiirtäjän ammatista, näyttelijän urasta, kirjoittamisesta tai ihan taidemaalaamisesta. Mutta, koska olen perikäytännöllisten ihmisten tytär, minut kasvatettiin valmistautumaan käytännölliseen ammattiin. Esimerkiksi äitini puhui, kaikella rakkaudellaan, vahvasti järkevän lähihoitajantyön puolesta. Vakaat, vaikkakin pienet tulot, varmat työmahdollisuudet ja niin edelleen. 

Mutta vaikka työni ei olekaan siitä luovimmasta päästä, olen aina löytänyt rakkaita harrastuksia, joilla kanavoida tätä puolta itsestäni. Ja koska ne ovat harrastuksia, niitä on helppoa tehdä intohimolla ja rakkaudella. Enkä nyt missään nimessä sano, että harrastuksesta ei saisi tehdä työtä itselleen. Minusta on upeaa, jos joku voi tehdä intohimoaan työkseen. Harrastuksista voi kuitenkin ottaa tarvittaessa lomaa ja niitä voi tehdä niin paljon tai vähän, kuin haluaa. Minusta on tällä hetkellä helpottavaa, kun voin jättää työasiat töihin samalla, kun vuoro loppuu. 

Viime vuosina bloggaaminen on ollut minulle sellainen suuri intohimon kohde ja tapa kanavoida omaa luovuuttani. Minusta on ihanaa ideoida postauksia, kirjoittaa, kuvat ja miettiä, miten voisin tehdä kaiken entistä paremmin. En ole mikään iso nimi, mutta minunkin blogillani on niitä ihmisiä, jotka boostaavat palautteellaan minua eteenpäin. Mikä on ihan ehdottomasti parasta tässä. Tuntuu uskomattomalta, että joku, mitä minä teen, on onnistunut koskettamaan jotakin. Sen parempaa fiilistä ei yksinkertaisesti ole. 

Kuten sanoin, bloggaaminen on minulle tällä hetkellä intohimoinen harrastu ja tapa kanavoida luovuutta. Toki olen viimeisen vuoden aikana miettinyt, voisiko tästä tulle jotain enemmänkin. Olen viime aikoina heittänyt vitsillä vastaukseksi tuohon kommenttiin luovuuden hukkaan menemisestä; ”No, pistän sitten kaikki paukut tuohon someuraan.” Ja vaikka tästä ei uraa urkenisikaan, jatkan tätä silti. Se, että pystyn koskettamaan teksteillä ja kuvillani edes yhtä ihmistä, tämä on ehdottomasti sen arvoista.