Sisustushepuli iski makuuhuoneeseen
Tällä kertaa postaus siitä kaksiomme harvemmin esillä olevasta huoneesta.
Viimeisemmän tauluprojektin sivuvaikutuksena sain sisustushepulit. Joka johti siihen, että päädyin säätämään makuuhuoneemme järjestystä. Olen kaivannut koko tämän ajan, kun pinnasänky on ollut minun puolellani sänkyä, jonkinlaista yöpöytää tai tasoa vain itseäni varten. Yöpöytää puolelleni ei vieläkään mahdu, mutta makuuhuoneen lipasto ajaa saman asian.
Taulukollaasia lukuun ottamatta, emme hankkineet mitään uutta makuuhuoneeseen, vain järjestelimme huonekalut uusiksi ja jo sen myötä muutos on ollut todella iso. Kolmevuotias on innoissaan, kun he saavat siskon kanssa nukkua vierekkäin. Hänen mielestään he nimittäin nukkuvat vierekkäin, vaikka välissä onkin lipasto. Järjestys on myös käytännöllisempi. Kun pinnasänky on lähellä ovea, on ollut helpompaa kantaa syliin nukutettu taapero omaan sänkyynsä, kun ei tarvitse puikkelehtia koko huoneen läpi.
Vaatetelineeni siirtyi sängyn päädystä minun puolelleni. Pidän valtavasti avonaisesta telineestäni, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, pitäisikö sen olla vähän pienempi. Mielessä pyörii Hayn Loop stand, ihana, yksinkertainen vaateteline. Toistaiseksi pysytellään kuitenkin tässä.
Jos makuuhuoneeseen pitäisi vielä jotain saada, niin kunnollinen matto. Sellainen pörröinen, vaalea nukkamatto houkuttelee valtavasti. Mutta en tiedä pitäisikö sängyn molemmin puolin hankkia kaksi pienempää mattoa, vai yksi iso tuohon päädyn puolelle.
Alan hiljalleen ymmärtämään mattokriisiä, josta Noora ja Laura ovat puhuneet. Olohuoneen maton hankinta ei ole edennyt mihinkään. Sen sijaan olen yrittänyt saada kriisin hallintaan yrittämällä estää nykyistä kulumasta puhki. Heikoin tuloksin. Viikonloppuna se sitten petti ja nyt matossa on reikä. Uuden maton ostaminen on siis edessä vielä tämän kesän aikana. Yritän elätellä toiveita, että kesäaleista löytyisi joku kiva. En ole vain päättänyt millaisen haluan. Todennäköisesti vielä vaaleamman ja pelkistetymmän, mitä nykyinen mattomme on.
Mattovinkkejä otetaan vastaan kommenttiboksissa? Vertaistukea mattokriisiin saa myös tarjota jos siitä on kokemusta. Instagram @bigmamashomeblog on hyvä kanava seurata sisustusmuutoksia, sillä sinne ne päivittyvät nopeammin kuin tänne.
Perjantain parhaiden vieroitusoireisiin
Koska kärsin akuuteista Perjantain parhaiden vieroitusoireista, niin päätin listata sellaiset itse. Noorat viettävät kesälomaa podin parista, joten jonkin aikaa tässä joutuu kärvistelemään ilman heitä. Onneksi kaikkein pahimpina hetkinä voi kuunnella vanhoja jaksoja.
Listasin muutamat pp:t jo instagramin puolelle. Mutta koska niitä alkoi vain tulla mieleen lisää ja lisää, päätin jatkaa listaa blogissa.
✘ Upposin viikolla todella mielenkiintoiseen rabit holeen, kun jatkoin lempiharrastustani äänikirjan muodossa. Enkä tällä kertaa tarkoita lukemista, vaan cheeklogiaa. Kiinnostuin Cheekistä brändinä, kun hänen lopettamistaan puitiin lehdissä. Kiinnostuin nimenomaan ilmiöstä, kun henkilöbrändistä tulee suurempi kuin itse henkilöstä. Kuunteleen ehtiessäni Cheekin elämänkertaa äänikirjana, jonka sivuvaikutuksena tulee uppouduttua myös (lahtelaiseen) räp-kulttuuriin. Toinen sivuvaikutus on se, että jos en ole kuunnellut kyseistä kirjaa, olen huudattanut kotona suomiräppiä. Tosi mielenkiintoinen kirja, johon kannattaa tutustua vaikka Cheek itsessään ei kiinnosta.
✘ Alkuviikosta meillä oli sovittuna päivällistreffit Heidin luona. Nauroimme, että meillä on tässä Noorien arkiruokakerhon Itä-Helsingin yksikkö koossa. Heidi oli tehnyt tosi hyviä kasvistortilloja ja minä olin luottanut taas taitoihini juustokakkujen tekijänä. Ilta oli todella mukava ja onnistunut. Oli ihanaa vierailla Heidin luona ja päästä vähän purkamaan sydäntä. Totesin jossain vaiheessa, että kannatti ostaa vauvalle kehto second handina. Minun ja Heidin ystävyys lähti nimittäin liikkeelle juuri siitä.
✘ The Floral Societyn kukkalähetyksessä oli mukana tällä kertaa freesioita, joista on tullut lempikukkiani. Rakastan pieniä herkkiä freesioita, jotka assosioin vahvasti kesään.
✘ Aloitin myös kevytlukemiseksi Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu-äänikirjan, kuunneltuani noin vuoden verran hypetystä siitä. Viimeinen tikki oli se, että Antti Holma suositteli äänikirjaa. Hyppäisin varmaan järveen, jos Antti neuvoisi. Kirja vaikuttaa alustavasti hyvältä. Iloinen yllätys oli, että Pirjo Heikkilä on tarinan lukija. Rakastan Pirjon ääntä.
✘ Kokeilin uusia hiustuotteita Natura Siberica tuotemerkiltä, joihin rakastuin kerta heitolla. Omat luonnonkiharani tykkäävät tuotteista todella paljon ja kihartuvat villeimpinä, kuin koskaan. #kesäafro
✘ Viikon ykkösjuttu oli se, että Sykkeen uuden kauden ensimmäiset neljä jaksoa ilmestyivät Ruutuun. Odotus on ollut lyhyt, mutta piinallinen ja hotkaisin uudet jaksot kerralla yhteen pötköön heti aamusta. Sovimme aamuvuorossa olevan työkaverini kanssa (joka myös on sykefani), että emme katso toisiamme vuoron vaihdossa silmiin, ettei katseeni spoilaa hänelle mitään ratkaisevaa. Taattua Syke laatua!
✘ Toistaiseksi tämä kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut parempi ja onnellisempi, kuin koko toukokuu yhteensä. Olo on tämän vuoksi toiveikas. Ongelmat eivät ole ohitse, mutta jos solmut lähtevät tästä aukeamaan hiljalleen. Tai saisimme ainakin riittävän, seesteisen hengähdystauon tämän kaiken keskellä.
Noorien Perjantain parhaat-podcastia voi kuunnella esimerkiksi Acastista, joka on oma suosikkisovellukseni podien kuunteluun. Kannattaa ottaa seurantaan myös Noora K:n ja Noora H:n instat.
Ihanaa perjantaita!


0























