Instagramiani seuraavat ovatkin jo nähneet kesäkiharani. Väli viimeisimpien kampaamokäyntieni välissä ehti venähtää vuoden mittaiseksi. Tukka oli myös sen näköinen. Luonnonkihara antaa todella paljon anteeksi esimerkiksi sitä, jos sattuu nirhaisemaan latvat lyhyemmiksi keittiösaksilla. Nyt kaipasin kuitenkin kipeästi muutosta, ammattilaisen käden kosketusta ja keveämpää tukkaa. En kuitenkaan ajatellut, että leikkauttaisin hiukseni oikeasti lyhyeksi, mutta toisin kävi. 

Osasyy tähän oli se, että haluan päästä mahdollisimman pian eroon värjätystä hiuksesta. Kasvatan parhaillaan omaa väriä takaisin. Ensinnäkin hiusvärien ympäristövaikutukset mietityttävät. Toisekseen omalla värillä tukka ei ehkä näyttäisi jatkuvasti siltä, että se olisi kampaajan tarpeessa. Nyt värjättyä hiusta jäi pieni kaistale vain etuhiuksiin, mutten kaikki on omaa väriä. Seuraavan kerran jälkeen päässäni tuskin on yhtään värjättyä kohtaa. 

Tällä hetkellä ajatukseni on pysytellä jatkossa omassa värissä. Luonnollista hiusten väriä ei tarvitse huoltaa ja värjäämätön tukka voi varmasti himpun verran paremmin. Olen värjännyt hiuksiani ala-asteelta lähtien. Joten nyt noin parinkymmenen vuoden jälkeen on ehkä ihan hyvä siirtyä luonnollisempaan ilmeeseen. 

Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut luottokampaamoa, mutta nyt on. Talvella tänne hoodeilleni avattiin ihana parturi-kampaamo ja kauneushoitola Makea. Se sijaitsee Aurinkolahden rannassa, huikeissa puitteissa. Ja kun kampaamon hintaan kuuluu kupillinen kahvia ja hiusten pesupaikalla on hierovat tuolit, paikka on ainakin jokaisen pienen lapsen äidin unelma. Ja miksei kaikkien muidenkin. Mutta huonosti nukutun yön jälkeen kahvi tuli niin tarpeeseen. Minä en halua enää muualla käydäkään. 

Minun hiukseni leikkasi taitava Hertta. Hän sai heti kiinni siitä, mitä hain ja toteutti sen tosi kivasti. 

 

Tällä tavalla lyhyenä tukkani kihartuu paljon vahvemmin ja muutamat ovatkin kysyneet, otinko samalla permanentin. Olen voinut todeta siihen ylpeänä kiharani olevan täysin luomut. Nyt annankin niiden kihartua täysin vapaasti. Jo sen vuoksi, että vähemmällä käsittelyllä ne yksinkertaisesti voivat paremmin. 

Aluksi isoin totutteleminen oli siinä, että hiukset ovat nyt pääsääntöisesti auki. Tukkani on niin lyhyt, että sitä ei saa millekään perusponnarille. Välillä, kun kyllästyn silmillä pomppiviin kikkuroihin, saatan vetää ne pään päälle sellaiselle ananastupsulle. Mietin myös, että tähän tyyliin saattaisi hyvin sopia sellaiset isot, näyttävät pinnit joita nyt näkee joka paikassa. 

Kun kirjoitan tätä, on ilta. On kuitenkin riittävän valoisaa, jotta minun ei ole tarvinnut sytyttää valoja olohuoneeseen. Olen tullut jonkin aikaa sitten kotiin. Ensi töikseni ryhdyin nukuttamaan kuopustamme, joka veteli isiä ihan 6-0. Kuopuksemme osaa olla halutessaan varsin sitkeä. Peiteltyäni tytön nukkumaan keitin itselleni teetä, tein vähän iltapalaa ja avasin koneen. Mies on tällä välin iltalenkillä. 

Tuntuu uskomattomalta, että nyt on jo kesäkuu. Tavallaan olen sekä helpottunut toukokuun päättymisestä ja samaan aikaan odotan kauhunsekaisin tuntein mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Olen instagramissani paljastanut ettei mennyt kevät ole ollut helpoimmasta päästä. Se on päinvastoin ollut henkisesti harvinaisen rankka. Meillä käydään parhaillaan läpi todella isoja asioita ja se syö henkisten voimavarojen lisäksi, myös fyysisiä. Minä, jolla ei yleensä ole nukkumisen kanssa ongelmia, olen ollut viime viikkoina ihan todella väsynyt. Olen toki myös lipsunut rytmistäni ja saanut liian vähän unta, mutta sen lisäksi voi ottaa huomioon kaiken tämän muunkin. 

Nukkumiseen voin onneksi vaikuttaa itse. Jatkossa pyrin pitämään huolta siitä, että saan yössä unta 7,5 tuntia. Siinä on puoli tuntia enemmän, kuin normaalisti tarvitsisin, mutta tässä tilanteessa pieni ekstra tekee taatusti vain hyvää. 

Tilanteen vuoksi olen myös lipsunut postaustahdistani, jonka vuoksi poden pieniä omantunnontuskia. Olen pahoillani, mutta pyrin vaientamaan ne, sillä oma hyvinvointini menee ehdottomasti aikataulujen edelle. Pyrin edelleen säännöllisyyteen, mutta jos olen esimerkiksi väsynyt, menen nukkumaan enkä huhki iltamyöhään. Kuten olen kertonut, rakastan kirjoittamista ja tämä kaikki on minulle myös iso voimavara hankalassa tilanteessa. Moni teistä on kehottanut minua nimenomaan huolehtimaan itsestäni ja omasta jaksamisestani ensisijaisesti. 

Jälleen kerran, vaikka kymmenen vuotta kestäneessä masennusjaksossa on ollut vain vähän hyvää, se opetti minua kuuntelemaan itseäni. Uskon tunnistavani omat rajani ja osaan olla itselleni armollinen. Tiedän myös milloin on syytä hakeutua ammattilaisen vastaanotolle. 

Kiitos jokaiselle, jotka olette lähettäneet ihania viestejä, antaneet tukea ja tsempanneet. On ollut ihanaa lukea jokainen viestinne ja palaan niihin uudelleen vielä myöhemmin.